• Kiinteistövälittäjien ennuste: Kasvukeskukset jäävät muista alueista jälkeen, kun asuntokaupan tahti kiihtyy

    Loppusyksyn aikana saatetaan joillain alueilla nähdä vielä pientä laskua kysynnässä ja sen myötä parin-kolmen prosentin laskua myös toteutuvissa hinnoissa.
    Asuntojen hintoja ensisijaisesti ohjaava kysynnän ja tarjonnan suhde on SKVL:n arvion mukaan tällä hetkellä melko hyvässä tasapainossa.
    Asuntojen hintoja ensisijaisesti ohjaava kysynnän ja tarjonnan suhde on SKVL:n arvion mukaan tällä hetkellä melko hyvässä tasapainossa.  Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset|Talous
    4.10.202308:00
    Matti Tuominen

    Suomen Kiinteistönvälittäjät SKVL ry kertoo tuoreimmassa asuntomarkkinaennusteessaan, että vuodenajat vaikuttavat taas vahvemmin markkinoihin. SKVL toteaa katsauksessaan, että asuntomarkkina liikkuu tasaisesti, mutta kasvukeskuksissa kaupan tahti kiihtyy jonkin verran hitaammassa tahdissa kuin muilla alueilla. Tahtia hidastavat korko- ja työllisyysnäkymät.

    Suomen Kiinteistönvälittäjien toimitusjohtaja Jussi Mannerberg huomauttaa, että on vaikea ennustaa tarkalleen, milloin selvin käänne ylöspäin tapahtuu.

    ”Loppusyksy on usein muutenkin vähän hiljaisempi ja nyt näyttää siltä, että ostajan markkinat ovat ohi ensi vuonna”, hän sanoo.

    Mannerbergilla on vinkki asunnon ostoa harkitseville.

    ”Nyt jos koskaan kannattaa ostaa oma asunto, kun tarjontaa on paremmin ja hintataso on saavuttanut pohjan.”

    Loppusyksyn aikana saatetaan joillain alueilla nähdä vielä pientä laskua kysynnässä ja sen myötä parin-kolmen prosentin laskua myös toteutuvissa hinnoissa. Lasku ei kuitenkaan ulotu kysytyimpiin asuntotyyppeihin.
    Loppusyksyn aikana saatetaan joillain alueilla nähdä vielä pientä laskua kysynnässä ja sen myötä parin-kolmen prosentin laskua myös toteutuvissa hinnoissa. Lasku ei kuitenkaan ulotu kysytyimpiin asuntotyyppeihin.  Kuva: Rami Marjamäki

    Toimitusjohtaja ennakoi, että loppusyksyn aikana saatetaan joillain alueilla nähdä vielä pientä laskua kysynnässä ja sen myötä parin-kolmen prosentin laskua myös toteutuvissa hinnoissa. Lasku ei kuitenkaan ulotu kysytyimpiin asuntotyyppeihin.

    Vaikka ostopaine kasvaa, mutta moni odottelee silti vielä korkojen käännettä alaspäin. ”Markkinauutisointi on luonut joillekin ostajille käsityksen, että asunnoista voi tarjota mitä tahansa. Tämä ei kuitenkaan juurikaan johda kauppoihin vaan enemmänkin pysäyttää neuvottelut kyseisen ostajan kanssa”, Mannerberg muistuttaa.

    Asuntojen hintoja ensisijaisesti ohjaava kysynnän ja tarjonnan suhde on SKVL:n arvion mukaan tällä hetkellä melko hyvässä tasapainossa. Poikkeuksena ovat aivan pienimmät kerrostaloasunnot sekä vanhemmat omakotitalot, joissa kysyntä on selvästi tarjontaa pienempää.

    SKVL toteaa katsauksessaan, että asuntomarkkina liikkuu tasaisesti, mutta kasvukeskuksissa kaupan tahti kiihtyy jonkin verran hitaammassa tahdissa kuin muilla alueilla. Tahtia hidastavat korko- ja työllisyysnäkymät.
    SKVL toteaa katsauksessaan, että asuntomarkkina liikkuu tasaisesti, mutta kasvukeskuksissa kaupan tahti kiihtyy jonkin verran hitaammassa tahdissa kuin muilla alueilla. Tahtia hidastavat korko- ja työllisyysnäkymät.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    EU-alueella monessa maassa asuntojen hinnat eivät ole juurikaan laskeneet, ja kysyntä on pysynyt parempana kuin meillä Suomessa. Suomen asuntohinnat ovat tällä hetkellä Euroopan tasolla keskimääräistä edullisemmat. SKVL ennakoikin, että Suomessa on odotettavissa korjausliikettä ylöspäin, kun korkotaso alkaa laskea ja kysyntä elpyy.

    ”Olemme tällä hetkellä erikoisessa suvantovaiheessa, joka alkaa purkautua, kun korot laskevat ja sekä ostajat että myyjät ovat ymmärtäneet markkinan tilanteen”, Mannerberg kommentoi.

    Uudiskohteiden vetoapu asuntomarkkinoilla on edelleen pientä tänä syksynä. Kuitenkin jo ensi vuonna tullaan SKVL:n ennusteen mukaan näkemään uudisasunnoissa uutta hintatasoa, joka nostaa myös vanhojen asuntojen hintoja.

    Lisää aiheesta
    • Luottolaitos Hypon ekonomistin Juho Keskisen mukaan inflaatio, korkojen nousu ja epävarmuus tulevasta ovat hyydyttäneet asuntokaupan. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.

      Talous | Kiinteistönvälittäjät: Pankkien tiukka linja kaataa asuntokauppoja pienemmillä paikkakunnilla – koskee etenkin ennen vuotta 1990 rakennettuja pientaloja

    • Jenna Aallon ja Dani Ryynäsen pitkäaikainen haave merenrantatontista toteutui Loviisan Asuntomessujen kautta.

      Rakentaminen ja remontointi | Usko oli koetuksella, mutta loviisalaisten Jenna Aallon ja Dani Ryynäsen koti valmistui: ”Jokaista huonetta mietittiin tarkkaan”

    • Mikael Paahtio (vas.) ja Onni Närhi ovat valmiita muuttamaan Alvettulaan, jos saavat jatkossakin leikkiä sinisellä kaivinkoneella. Taustalla kokeilukodin rappusilla istuvaa Heidi Lehtimäkeä houkuttelee maaseudulle elämisen turvallisuus.

      Koti | Sopivien asuntojen puute torppaa monen maallemuuttohaaveet – perheiden lisäksi moni sinkku halajaa maaseudun rauhaan

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena