• Media: Kiinalaisalus vaurioitti Itämeren merikaapeleita tarkoituksella

    Suomen ja Saksan välinen C-Lion1-merikaapeli katkesi viime viikon maanantaina. Sitä edellisenä päivänä vaurioitui Ruotsin ja Liettuan välinen merikaapeli.
    Suomen ja Ruotsin välinen C-Lion1-merikaapeli katkesi viikko sitten maanantaina. Kuva on kaapelin laskusta lokakuussa 2015. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.
    Suomen ja Ruotsin välinen C-Lion1-merikaapeli katkesi viikko sitten maanantaina. Kuva on kaapelin laskusta lokakuussa 2015. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.  
    Uutiset|Ulkomaat
    27.11.202420:01
    STT–

    Kiinalaisen rahtialuksen Yi Peng 3:n epäillään kiskoneen Itämerellä tahallaan ankkuriaan merenpohjassa vaurioittaakseen merikaapeleita, kertoo yhdysvaltalaislehti Wall Street Journal (WSJ). Lehden mukaan laiva olisi raahannut ankkuriaan yli 160 kilometriä.

    WSJ:n haastatteleman tutkintaryhmän jäsenen mukaan on epätodennäköistä, että aluksen kapteeni ei olisi huomannut ankkurin raahautumista aluksen perässä. Lisäksi laivan rungossa ja ankkurissa on raahaamiseen viittaavia vaurioita.

    Suomen ja Saksan välinen C-Lion1-merikaapeli katkesi viime viikon maanantaina. Sitä edellisenä päivänä vaurioitui Ruotsin ja Liettuan välinen merikaapeli. Suomen ja Saksan välisen kaapelin katkeamispaikka sijaitsee eteläisellä Itämerellä kansainvälisellä merialueella.

    Suomenlahden merivartioston vartiolaiva Turva sai tiistaina valmiiksi tutkimuksensa merikaapelin katkeamispaikalla.

    Vaurioituneen C-Lion1-merikaapelin tekninen tutkinta tapahtumapaikalla on saatu valmiiksi, kertoi keskusrikospoliisi (KRP) aiemmin keskiviikkona tiedotteessa. Kaapelista on taltioitu näytteitä, joiden analysointi jatkuu rikosteknisessä laboratoriossa.

    ”Lisäksi tapahtuma-alueella on tehty merenpohjan kuvantamista”, sanoo KRP tiedotteessa.

    KRP sai merikaapelin katkeamispaikan paikkatutkintaan virka-apua Suomenlahden merivartiostolta. Suomenlahden merivartioston vartiolaiva Turva sai tiistaina valmiiksi tutkimuksensa merikaapelin katkeamispaikalla.

    Yi Peng 3 liikkui tietoliikennekaapelin alueella niiden vaurioitumisajankohtana.

    KRP:n mukaan Suomen, Ruotsin ja Liettuan lainvalvontaviranomaiset ovat perustaneet yhteisen tutkintaryhmän selvittämään merikaapelien vaurioitumista.

    ”Yhteinen tutkintaryhmä selkeyttää ja nopeuttaa valtioiden välistä yhteistyötä sekä mahdollistaa tietojen vaihdon ilman virka- tai oikeusapumenettelyä”, sanotaan tiedotteessa.

    KRP tutkii Suomen ja Saksan välisen C-Lion1-merikaapelin reilu viikko sitten tapahtunutta katkeamista törkeänä vahingontekona ja törkeänä tietoliikenteen häirintänä.

    Yi Peng 3 liikkui tietoliikennekaapelin alueella niiden vaurioitumisajankohtana. Kiinalaisalus on seissyt ankkurissa Tanskan ja Ruotsin välisellä merialueella useita päiviä lähimaiden partioalusten ympäröimänä. Maiden viranomaiset ovat olleet vaitonaisia siitä, mitä kiinalaisaluksen ympärillä tapahtuu.

    Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson sanoi tiistaina, että ruotsalaisviranomaiset ovat olleet yhteydessä kiinalaisaluksen miehistöön. Suomessa pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi tiistaina STT:lle, että Suomi on käynyt Kiinan kanssa diplomaattisia keskusteluja tilanteesta.

    Lisää aiheesta
    • Merikaapeleiden vaurioitumisen aikaan alueella liikkunut kiinalainen rahtialus on edelleen ankkurissa Kattegatin alueella Tanskan ja Ruotsin välillä. AFP / LEHTIKUVA.

      Ulkomaat | Merivartioston vartiolaiva Turva sai valmiiksi tutkintansa merikaapelin katkeamispaikalla – Orpo: Suomi käy Kiinan kanssa keskusteluja

    • Merikaapelien vaurioitumisten aikaan alueella liikkunut kiinalaislaiva on edelleen ankkurissa Kattegatin alueella Tanskan ja Ruotsin välillä. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Ruotsi haluaa merikaapelivaurioiden alueella liikkuneen kiinalaisaluksen aluevesilleen

    • Telia kertoi yhtiön välittävän internetyhteyttä Liettuaan kolmea kaapelia pitkin, eli yhden kaapelin katkeaminen ei katkaissut yhteyttä kokonaan. Yhteys oli maanantai-iltaan mennessä palautettu.

      Ulkomaat | Liettuan ja Ruotsin välinen merikaapeli vaurioitui, kertoo Liettuan yleisradioyhtiö

    • Sea Lion -merikaapelia asennettiin lokakuussa 2015. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Yhteiskunta | Suomen ja Saksan välinen tietoliikennekaapeli on katkennut ulkoisesta voimasta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle