• Puolustusministeri Häkkänen: Naton maavoimajoukot Sodankylään ja Rovaniemelle

    Suomeen sijoitetaan pysyvästi FLF:n komento- ja johto-osat, mutta itse joukot ovat läsnä Suomessa harjoitusperustaisesti.
    Häkkänen kertoi Lappia koskevista suunnitelmista Brysselissä. Lehtikuva / Emmi Korhonen.
    Häkkänen kertoi Lappia koskevista suunnitelmista Brysselissä. Lehtikuva / Emmi Korhonen.  
    Uutiset|Politiikka
    13.2.202519:21
    STT

    Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) sanoo, että Naton eteentyönnetyt maavoimajoukot eli FLF-joukot sijoitetaan Sodankylään ja Rovaniemelle.

    Häkkänen kertoi asiasta toimittajille Brysselissä Naton puolustusministerikokouksen jälkeen.

    Ruotsi toimii Lapin FLF-joukkojen kehysvaltiona Suomessa. Muista mukaan tulevista valtioista Häkkänen ei kertonut tarkemmin.

    ”Mediassa on ollut paljon villejä veikkailuja (osallistujamaista). Kaikki keskustelut eivät tarkoita sitä, että joku maa olisi sitoutunut. Me annamme todella ison painoarvon luottamukselliselle neuvottelukierrokselle, koska jokainen jäsenmaa joutuu viime kädessä investoimaan veronmaksajien rahaa ja toimintakykyä tällaiseen toimintaan”, Häkkänen kommentoi vastauksena kysymykseen osallistujamaista ja joukkojen suuruudesta.

    FLF (forward land forces) tarkoittaa muiden Nato-maiden joukkoja, jotka ovat läsnä ja harjoittelevat rauhan aikana. Suomeen sijoitetaan pysyvästi FLF:n komento- ja johto-osat, mutta itse joukot ovat läsnä Suomessa harjoitusperustaisesti.

    ”Sijaintipaikkoina Rovaniemi ja Sodankylä tarjoavat haastavat, mutta erinomaiset olosuhteet joukkojen harjoittelulle Suomen pohjoisosissa, mutta myös laajemmalla alueella”, Häkkänen lisäsi myöhemmin tiedotteessa.

    Häkkänen sanoi olevansa luottavainen, että Suomen ja Yhdysvaltain puolustusyhteistyö säilyy hyvänä.

    Naton puolustusministerit tapasivat tänään Brysselissä osana puolustuspolitiikan superviikkoa, jonka aikana Euroopan johtajat ja Yhdysvaltain uusi johto tapaavat toisiaan.

    Kokoukseen osallistuu ensimmäistä kertaa myös Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinnon uusi puolustusministeri Pete Hegseth.

    Häkkänen sanoi olevansa luottavainen, että Suomen ja Yhdysvaltain puolustusyhteistyö säilyy hyvänä.

    ”Suomella on vahvat kahden väliset puolustusyhteistyön suhteet. Kävimme läpi yhteisiä hankkeita ja Euroopan turvallisuustilannetta. Meillä on paljon yhteisiä intressejä”, hän sanoo.

    Trumpin hallinnon Ukraina-suunnitelmien lisäksi kokouksessa keskusteltiin puolustusliiton sisäisestä taakanjaosta ja puolustusmenojen nostamisesta.

    Tp-utvassa eli tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa on muodostettu kanta, että Suomi kannattaa menotason nostoa.

    ”Sitä kautta määräytyy prosenttiarvio, johon Suomen hallitus ottaa kantaa.”

    ”Tämä varsinainen prosenttitaso määräytyy sitten todennäköisesti kesäkuun kokoukseen mennessä uhka- ja tarvearvion perusteella”, Häkkänen sanoo.

    Häkkäsen mukaan enimmäismäärästä neuvotellaan viikoittain puolustushallintojen välillä.

    ”Sitä kautta määräytyy prosenttiarvio, johon Suomen hallitus ottaa kantaa.”

    Trump on toistuvasti vaatinut Euroopan maita sijoittamaan enemmän rahaa puolustukseen, ja myös Naton pääsihteeri Mark Rutte on yhtynyt näihin vaatimuksiin.

    Trump on esittänyt, että Euroopan maiden tulisi käyttää puolustukseen viisi prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, mutta tätä on pidetty mahdottomana.

    Pääsihteeri Rutte on taas esittänyt, että puolustukseen tarvitaan Nato-mailta yli kolme prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Nykytavoite on kaksi prosenttia.

    Lisää aiheesta
    • Evp-kenraali, kansanedustaja Jarmo Lindbergin (kok.) mukaan eri Nato-maat ovat sitoutuneet selvästi Venäjän vastaisen eturintaman valtioiden, kuten Suomen ja Baltian maiden, puolustukseen.

      Politiikka | Evp-kenraali Lindberg: Ruotsin johtava rooli luonteva, kun Suomeen sijoitetaan Nato-joukkoja – ”Taustalla on poikkeuksellisen tiivis kahdenvälinen puolustusyhteistyö”

    • Sotaharjoitus käynnissä. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Ruotsalaisten asettaminen Nato-tukikohdan johtooon on hyvä ratkaisu

    • Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) pitää aiheesta tiedotustilaisuuden kello 12 Helsingissä. Arkistokuva.

      Politiikka | Naton maavoimien johtoporras Suomessa sijoitetaan Mikkeliin

    Artikkelin aiheet
    Nato
    Antti Häkkänen
    FLF-joukot
    Sodankylä
    Rovaniemi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa