• Yli puolet muovipakkauksista päätyy yhä muualle kuin keräykseen – heinäkuussa keräyspiste löytyy joka kunnasta

    Erilliskerättyjen muovipakkausten seassa on lähes neljännes sinne kuulumatonta jätettä. Epäpuhtauksista aiheutuu merkittävä lisäkustannus tuottajayhteisölle ja kierrätys hankaloituu.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Ympäristö
    20.6.202320:11
    Katja Lamminen

    Vuonna 2022 muovipakkausten kierrätysaste kasvoi Suomessa maltillisesti noin 33–35 prosenttiin. Vuoteen 2025 mennessä EU ja Suomen lainsäädäntö edellyttävät, että kierrätysaste yltää 50 prosenttiin.

    Suomen Uusiomuovin tuottajavastuuseen kuuluvien muovipakkausten kierrätysaste oli noin 26 prosenttia vuonna 2022. Pieni osa pantittomista muovipakkauksista ei kuulu tuottajavastuuseen.

    Tuottajavastuun alla olevista muovipakkauksista kerätään kaikkiaan 45 prosenttia.

    Vuonna 2022 pantittomia muovipakkauksia saatettiin Suomessa markkinoille yhteensä 123 973 tonnia. Raportoitu määrä väheni 4000 tonnilla vuodesta 2021.

    ”Toivomme, että kaikki kuluttajat lajittelevat pakkaukset ohjeiden mukaan ja toimittavat ne pakkauskeräykseen.”

    Kierrätysasteen nostamiseksi kehitteillä on uudenlaista kierrätysteknologiaa. Suomen Uusiomuovissa arvioidaan, että osa menetelmistä saadaan käyttöön lähikuukausina.

    ”Toivomme, että kaikki kuluttajat lajittelevat pakkaukset ohjeiden mukaan ja toimittavat ne pakkauskeräykseen, koska edelleen yli puolet muovipakkauksista päätyy muualle kuin keräysjärjestelmäämme”, Suomen Uusiomuovin toimitusjohtaja Mika Surakka kertoo.

    Keräysmäärän kasvua edistetään lisäämällä keräyspisteiden määrää tuhanteen heinäkuun alusta alkaen.

    Jatkossa jokaisesta kunnasta löytyy vähintään yksi muovipakkausten ekopiste. Kuluttajien elämää helpottaa myös pakkausten kiinteistökohtainen erilliskeräys, joka tulee heinäkuussa lakisääteiseksi vähintään viiden asunnon kiinteistöissä.

    Erilliskerättyjen muovipakkausten seassa on lähes neljännes sinne kuulumatonta jätettä. Epäpuhtauksista aiheutuu merkittävä lisäkustannus tuottajayhteisölle ja kierrätys hankaloituu.

    Esimerkiksi paristoista ja ladattavista sähkölaitteista aiheutuu jopa vaaratilanteita.

    Lisää aiheesta
    • Heinäpaalimuoveja lajiteltiin keskiviikkona Clean Plastic Oy:n vastaanottoalueella Merikarvialla.

      Maatalous | Maatalousmuovien ilmainen keruu alkaa vuoden päästä – ongelmia kierrätyksessä ovat aiheuttaneet jemmaaminen, likaisuus ja poltto

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä