

Maatalousmuovia aletaan kerätä tiloilta ilmaiseksi vuoden päästä keväällä. Vapaaehtoisen tuottajayhteisön Maatalousmuovien Kierrätys Oy:n taustalla on Suomen Uusiomuovi Oy.
Toimitusjohtaja Mika Surakan mukaan joillakin maatiloilla muoveja on varastoitu jopa yli vuosikymmenen ajan, joten varastokasojen suuruus saattaa yllättää aluksi.
”Tiedostamme haasteen, että saatamme varautua tuomaan markkinoille 5 000 tonnia kierrätettävää muovia, mutta sitä kertyykin 15 000 tonnia.”
Tällä hetkellä Maatalousmuovien Kierrätys Oy:ssä on käynnissä kerääjien ja muovin käsittelijöiden kilpailutus. Lisäksi pitäisi päättää, mitä kaikkia muovilajeja kerätään aluksi. Asteittain kerättäviksi tulevat ainakin paali- ja aumamuovit, paalinarut ja -langat, verkot, siilopeitteet sekä kauppapuutarhojen muovit.
”Harmaalla alueella ovat esimerkiksi turvemuovit, joista pohditaan, ovatko ne maatalousmuovia”, Surakka kertoo.
Pyrkimyksenä on hakea muovit suoraan tiloilta, mutta paikoin keräyksiä saatetaan järjestää myös väliaikaisissa pisteissä. Ratkaisut ovat erilaisia ruuhka-Suomessa ja Lapissa.
Surakan mukaan jo reippaasti yli kaksi kolmasosaa maatalousmuovien tuottajista eli käytännössä maataloustuotteiden myyjistä on mukana tuottajayhteisössä, joten vapaamatkustajia ei juuri jää. Vapaamatkustajia olisivat myyjät, jotka eivät maksaisi tuottajayhteisölle muovien kierrätyksestä, mutta joiden asiakkaat hyötyisivät silti keräysverkostosta.
Käytännössä viljelijät maksavat maatalousmuovien kierrätyksen jatkossa ostamiensa maataloustuotteiden hinnoissa.
Maatalousmuoveja kerätään tänäkin vuonna sulan maan aikaan.
Muovinkeruussa MTK:n jäsenten valtakunnallinen yhteistyökumppani on Itä-Suomen Murskauskeskus Oy, mutta muitakin paikallisia toimijoita on.
Kuluvan vuoden hinnastosta selviää, että pienten erien noutaminen on huomattavasti kalliimpaa kuin suurten. Keräyksistä kannattaa sopia yhdessä naapureiden kesken. Myös keräysfirmat niputtavat tilauksia yhteen ja laskevat, milloin millekin suunnalle kannattaa lähteä.
Kerättyä maatalousmuovia käsittelee Clean Plastic Finland Oy Merikarvialla.
Yrityksen toimitusjohtaja Mika Tuomisaari kertoo, että maatalousmuovien ongelma on niiden kosteus. Erän painosta jopa puolet saattaa olla vettä ja kiviä, joiden kuskaaminen ei ole järkevää minkään osapuolen saatikka ympäristön kannalta.

Itä-Suomen Murskauskeskuksen toimitusjohtaja Jukka Karttunen kertoo, että maatilat ovat tilanneet muovinhakuja normaalia vähemmän tänä keväänä. Karttunen arvelee sen johtuvan kohonneista tuotantokustannuksista.
”Nyt säästetään kaikesta mistä pystytään. Osa viljelijöistä ehkä odottaa tuottajavastuun alkamista, mutta ei ilmaisiinkaan keräyksiin oteta ensimmäisenä vanhoja kasoja.”
Joillakin tiloilla viranomaiset ovat määränneet muovikasoja hävitettäviksi määräaikaan mennessä.
Ympäristöasiantuntija Airi Kulmala MTK:sta tietää, että jotkut päätyvät yhä polttamaan muovijätteitään, mikä ei ole sallittua. Muoveja ei saa myöskään haudata metsään.
Myytyjen ja keräystä odottavien maatalousmuovien määrät tarkentuvat tuottajayhteisön päästessä vauhtiin.
Itä-Suomen murskauskeskus on kerännyt perinteisesti vuosittain noin 3 000–5 000 tonnia kierrätettävää maatalousmuovia ja noin 2 000–3 000 tonnia kierrätyskelvotonta muovia, joka päätyy polttoon. Kiertoon kelpaavan maatalousmuovin osuus on ollut noin 60 prosenttia.
Muovien lajittelua kehitetään koko ajan ja viljelijöiden toivotaan perehtyvän ohjeisiin sivustolla muovit.zerowaste.fi.