
Ilmatieteen laitoksen mukaan maastopalovaroitus on voimassa koko maassa lukuun ottamatta suurinta osaa Lappia ja Koillismaata.
Poutasään myötä Ilmatieteen laitos on antanut oranssin tason ennakkovaroituksen maastopaloista etelään viikonlopuksi. Alkuviikolla alue todennäköisesti laajenee maan länsiosaan.
"Maasto on nyt hyvin kuivaa, ja tuli voi karata käsistä esimerkiksi kipinöistä. Avotulta ei saa tehdä maastopalovaroituksen ollessa voimassa", muistuttaa Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Pauli Jokinen.
"Sunnuntain ja maanantain sateista ei saatu laaja-alaista helpotusta kuivuustilanteeseen."
Palot leviävät kuivassa maastossa tuulen vuoksi nopeasti. Maastopalot pitivät pelastuslaitokset kiireisenä. Salossa roihusi sunnuntaina kolme maastopaloa. Samoin Keski-Suomen pelastuslaitos on ilmoittanut useammista maastopaloista.