• Tänne asumistuen leikkaukset osuvat – monia kiinnostaa vaikuttaako oma auto, kesämökki, asunto tai metsän omistaminen

    Hallitusohjelma linjaa asumistuen leikkaamisesta. Leikkauksia on useita, ja ne osuvat niin työssäkäyviin kuin työttömyystuen saajiin. Uudelleen esitetty varallisuusraja on aiemmin koskenut myös metsää.
    Uutiset|Politiikka
    17.6.202312:30
    Netta Pasuri

    Tuore hallitusohjelma leikkaa asumistuesta. Leikkaukset osuvat niin pienituloisiin, työssäkäyviin kuin opiskelijoihin. Kustannusten siirtoa kunnille selvitetään.

    Asumistukeen otetaan uudelleen käyttöön varallisuusraja. Varallisuusraja 10 000 euroa. Sen ylittävästä osasta lasketaan 20 prosenttia huomioitaviin vuosituloihin 50 000 euroa saakka, jonka jälkeen asumistukea ei saa.

    Omaisuutta kuten autoa, omassa käytössä olevaa kiinteistöä tai kesämökkiä ei lasketa. Metsä saattaa vaikuttaa.

    Tuottamatonta omaisuutta kuten autoa, omassa käytössä olevaa kiinteistöä tai kesämökkiä ei lasketa. Metsä saattaa vaikuttaa.

    ”Varallisuusraja on aiemmin koskenut myös metsää. Metsänomistajien kohdalla laskettiin aiemmin laskennallista tuottoa”, sanoo Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtava tutkija Teemu Lyytikäinen.

    Työssäkäyviin tuensaajiin vaikuttaa suojaosan poisto, kun yleisestä asumistuesta poistetaan 300 euron ansiotulovähennys. Suojaosa otettiin käyttöön vuonna 2015.

    Helsinkilisä poistetaan, tuen taso Uudellamaalla kuitenkin yhä korkeampi. Helsinkiläisten asumistuki on aiemmin ollut kuntaryhmässä 1. Kuntaryhmät 1 ja 2 yhtenäistetään tasolle 2.

    ”Tämä ei ole kovin suuri muutos, esimerkiksi Espoon ja Helsingin välillä se voi olla alle 20 euron verran”, arvioi Lyytikäinen.

    Asumistuen taso tarkistetaan 70 prosenttiin hyväksyttyjen asumismenojen ja perusomavastuun erotuksesta. Nyt se on 80 prosenttia.

    Omistusasuntoon ei enää saa asumistukea.

    Yrittäjiin vaikuttaa se, että heidän asumistukeaan arvioidaan jatkossa YEL-tulojen sijasta todellisten tulojen mukaan.

    Kunnille suunnitellaan siirrettävän osaa asumistuen kuluista. Tämä voisi kannustaa kuntia toimenpiteisiin kulujensa vähentämiseksi.

    Opiskelijoiden asumistuen rinnalle aiotaan kehitellä uutta tukimuotoa, joka suosisi yhteisasumista.

    Lisää aiheesta
    • Hallitusohjelman mukaan Suomen metsien hiilinielut eivät voi toimia kompensaatioina muille EU:n jäsenvaltioille.

      Politiikka | Hallitus haluaa pitää hakkuut nykytasolla tai hieman suurempina – metsänomistajia ei olla pakottamassa suojeluun

    • Hallitus aikoo tukea maatalousyrittäjien asemaa esimerkiksi siten, että Välitä viljelijästä -projektista tehdään pysyvä toimintamalli ja lomituspalvelut säilytetään vähintään nykyisellä tasolla.

      Maatalouspolitiikka | Hallitus on valmis puuttumaan elintarvikemarkkina-, kilpailu- ja hankintalakiin elintarvikeketjun tasapainottamiseksi

    • Susien metsästyksestä on taitettu peistä paljon viime vuosina.

      Erä | Hallitusohjelma: sudet kannanhoidollisen metsästyksen piiriin ‒ valkoposkihanhet ja merimetsot myös metsästettäväksi

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa