• Tämän verran suomalainen on valmis maksamaan kesämökistä nyt – vaatimuksena edelleen modernit mukavuudet

    Mökin hankintaa lykätään. Suurin osa mökkeilevistä suomalaisista aikoo kuitenkin viettää kesäkauden entiseen tapaan, hintojen noususta huolimatta.
    Suomalaiset jarruttelevat mökin hankinnassa. Mökin jo omistavat aikovat kuitenkin viettää kesänsä entiseen tapaan hintojen nousun vaikuttamatta.
    Suomalaiset jarruttelevat mökin hankinnassa. Mökin jo omistavat aikovat kuitenkin viettää kesänsä entiseen tapaan hintojen nousun vaikuttamatta.  Kuva: Raisa Kyllikki Karjalainen
    Uutiset|Koti
    15.6.202314:28
    Johanna Koskiahde

    Yleinen hintatason nousu on vaikuttanut suomalaisten mökillä käymiseen. Vallitseva taloustilanne on vaikuttanut myös suomalaisten halukkuuteen hankkia mökki. Näin kertoo S-Pankin Suuri mökkikysely. Tutkimukseen vastasi 1 003 yli 15-vuotiasta suomalaista.

    Niin ruokakauppaan, auton käyttöön kuin asumiseenkin uppoavat kulut ovat kasvaneet sitten viime kesän. Vaikutukset näkyvät myös vapaa-ajan vietossa.

    30 prosenttia niistä vastaajista, joilla on mökki käytössään, kertoi hintojen nousun vaikuttaneen mökillä käymiseen: 12 prosenttia kertoo matkustavansa mökille harvemmin, mutta viettävänsä siellä enemmän aikaa. Vähemmän aikaa viettää mökillä 13 prosenttia vastaajista.

    Suurin osa niistä vastaajista, joilla on mökki käytössään – 62 prosenttia – kertoo, etteivät kohonneet hinnat ole vaikuttaneet mökillä käymiseen.

    ”Mökkeily on olennainen osa suomalaista kulttuuria ja mielenmaisemaa. Juuri mökki on monelle se paikka, johon mennään lataamaan akkuja. Näyttäisi siltä, että mökkeilystä ei olla valmiita helpolla tinkimään, vaikka taloudellinen tilanne olisikin tiukentunut”, kertoo S-Pankin lainojen kehityspäällikkö Annemari Airaksinen tiedotteessa.

    Suomalaisia kiinnostaa edelleen mökin hankinta, mutta vallitsevassa taloustilanteessa päätöstä lykätään.

    ”Korona-aikaanhan oli suoranainen mökkibuumi. Mökkien ostointo laantui hieman, kun ulkomaille matkustelu jälleen helpottui. Vielä emme kuitenkaan ole havainneet ilmiötä, että korona-aikaan ostettuja mökkejä olisi nyt laitettu suurissa määrin myyntiin”, sanoo Airaksinen.

    Jonkin verran näkyy myös muutosta siinä, minkä verran mökistä ollaan halukkaita maksamaan. Mökistä ollaan valmiita maksaa nyt korkeintaan 40 000 euroa. Kiinnostus korkeamman hintaluokan eli 80 000–150 000 euron mökkeihin on notkahtanut.

    ”Hyvässä kunnossa olevat mökit menevät kaupaksi. Korona-aikana kaupaksi menivät kaiken tasoiset mökit, mutta tällä hetkellä huonokuntoisempien kysyntä on taantunut”, Airaksinen kertoo.

    Suosituin mökkimatka on enintään 100 kilometrin pituinen. Suosituimpien mökkivarusteiden kolmen kärkeä pitävät edelleen sauna, jääkaappi ja sähköt. Hyvää nettiyhteyttä vaatii 59 prosenttia vastaajista. Halukkuutta mökille matkustamiseen laskevat eniten huonot kelit (31 prosentilla), pitkä matka (27 prosentilla) ja hintojen nousu (25 prosentilla).

    Lisää aiheesta
    • Kulttuuri | Maaseutu on Suomen pelastus ‒ kukaan ei voi pommittaa kaikkia kesämökkejä

    • Pahin hyttyspaikka on sellainen ympäristö, jossa kasvaa runsaasti ja tiheästi puita.

      Eläimet ja kasvit | Mökkeilyä ilman hyttysiä? Nämä asiat vaikuttavat tontin hyttysmäärään

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen