• Maaseutu on Suomen pelastus ‒ kukaan ei voi pommittaa kaikkia kesämökkejä

    Suomi on harvaan asuttu maa, jossa on vielä Elovena-henkeä, asekätköjä ja hirviporukoita.
    Metsä|Kulttuuri
    9.5.202320:30
    Kolumni
    Roman Schatz

    Täällä me nyt sitten kökötämme tuoreina Nato-jäseninä, vähän helpottuneina mutta edelleen vihaisina ja peloissamme. Olemme noudattaneet hallituksemme kehotusta ja varautuneet: kaapeissamme on kolmeksi vuorokaudeksi muonaa, kynttilöitä, vettä ja akkuja. Lapsille on hankittu kaiken varalta joditabletteja ja olemme valmiina ottamaan legendaarisen sisumme käyttöön, jos niikseen tulee.

    Länsi-Euroopassa puolustusmenot nousivat viime vuonna keskimäärin kolmellatoista prosentilla. Tilaston kärkisijalla loistaa Suomi; meillä käytettiin viime vuonna peräti 36 prosenttia enemmän rahaa sotakalustoon kuin edellisvuonna, ja tämän vuoden budjetissa summa kasvaa jälleen viidenneksellä. Viimeksi puolustusmenoja nostettiin Suomessa yhtä rajusti vuonna 1962, Berliinin ja Kuuban sekä noottikriisin seurauksena. Ja keskellä tätä asepornoa inflaatio syö työtulojamme, varsinkin ruoan ja energian hinnat nousevat niin, että ropisee.

    Kesä sentään alkaa, mutta on vähän vaikeaa ilahtua siitä ilman, että varautuu samalla synkkiin pilviin. Kuinka tässä käy? Mitä jos veli venäläinen on oikeasti niin hullu, että ampuu ohjuksia myös tänne Suomeen? Mitä tehdään, kun kerrostalosta loppuu sähköt, vedet ja kaasut, kun kaupasta loppuu ruoka, automaatista raha eivätkä raitiovaunut enää kulje?

    No sitten varastetaan vaikka naapurin polkupyörä ja lähdetään maaseudulle! Vanha, hyväksi todettu taktinen veto sodassa on hajaantua vaaran lähestyessä, ja mikään muu eurooppalainen kansa ei pysty hajaantumaan oman maansa alueella yhtä tehokkaasti kuin suomalaiset.

    Lisäksi suomalaisten jokamiehen valmiudet liikkua luonnossa ovat aivan omaa luokkansa verrattuna vaikka belgialaisten, tanskalaisten tai saksalaisten eräkykyihin ja eloonjäämistaitoihin.

    Sveitsiläiset ylpeilevät usein sillä, että heillä on tarjolla väestönsuojapaikka maan jokaiselle asukkaalle, mutta meillä Suomessapa on eniten kakkosasuntoja koko maailmassa, meillä on yli puoli miljoonaa kesämökkiä. Jos joku päättää pommittaa Suomea, se aloittaa kaupungeista eikä maaseudusta. Eikä millään maailman armeijalla ole riittävästi resursseja polttaa, valloittaa tai miehittää puolta miljoonaa kesämökkiä!

    Toki Suomen kaupunkien täydellinen evakuointi edellyttäisi sen, että saamme keskimäärin kymmenen ihmistä mahtumaan jokaiseen mökkiin, mutta eiköhän sopu sijaa anna ja homma hanskataan talkoovoimin.

    Lisäksi suomalaisten jokamiehen valmiudet liikkua luonnossa ovat aivan omaa luokkansa verrattuna vaikka belgialaisten, tanskalaisten tai saksalaisten eräkykyihin ja eloonjäämistaitoihin. Täällä jokainen aikuinen osaa sentään avata hernekeittopurkin ilman sähköä, lämmittää puusaunan tai vaikkapa perata kalan.

    Tänä kesänä kansainvälinen kriisitilanne saattaa nostattaa kiinnostuksen maaseutua kohti ennätyslukemiin.

    Inflaatio, energiakriisi? Entäs sitten? Joka mökiltä löytyy sienestäjän opaskirja, kirves ja onkivapa. Juomakelpoista vettä saa kaivosta tai järvestä ja vanhan rhododendronin tilalla kasvaa pienen harjoittelun jälkeen vaikka mitä syötävää. Nykyään katolla on vieläpä aurinkopaneeleita.

    Sen sijaan, että värväämme tänne ulkomaalaisia kausityöntekijöitä, voisimme poimia marjat taas itse. Jätetään norjalainen pakastelohi ostamatta ja käydään taas itse kalassa. Kansanterveys kohoaa ja yhteiskunta eheytyy: sinivalkeat saavat lisää kansallista omavaraisuutta ja vihervassarit ekologista lähiluomua.

    Aivan varmasti pärjäämme kesän yli omin neuvoin paremmin kuin kukaan muu Euroopassa. Unkarilaiset selviytyivät viime vuosisadalla kommunismin ainaisesta tavarapulasta suhteellisen hyvin, koska heidän sallittiin pitää omaa, yksityistä pientä maapalstaa. Teollistuneessa DDR:ssä sen sijaan jouduttiin tuntikaupalla jonottamaan kananmunia ja tuoreita vihanneksia.

    Jo koronapandemian matkustusrajoitukset aiheuttivat jonkinlaisen maaseuturenessanssin. Tänä kesänä kansainvälinen kriisitilanne saattaa nostattaa kiinnostuksen maaseutua kohti ennätyslukemiin.

    Opimme arvostamaan, että Suomi on harvaan asuttu maa, jossa on vielä Elovena-henkeä, asekätköjä ja hirviporukoita. Tyhjänä ammottava maaseutu saattaa kuin saattaakin vielä koitua pelastuksemme.

    Jos paska osuu tuulettimeen, kaupunkimme savuaviin raunioihin joutuvat jäämään vain ne maahanmuuttajat, joilla ei pääsyä perussuomalaisten kesämökeille ole.

    Lisää aiheesta
    • Huoltovarmuuskeskus (HVK) huolehtii muun muassa siitä, että Suomessa on poikkeustilanteiden varalta riittävästi esimerkiksi terveydenhuoltomateriaaleja. Mikko Matikkala ja Matti Mattila tutkivat sidetarvelaatikkoa.

      Koti | Huoltovarmuus tarkoittaa monenlaisen tavaran varastointia, mutta Huoltovarmuuskeskuksen varastoissa ei ole juuri mitään

    • Mika Aaltola pitää Itä-Suomen kehittämistä epäonnistuneena.

      Politiikka | Mika Aaltola arvioi, että maakunnissa on pääkaupunkiseutua paremmat valmiudet Nato-infran kannalta: ”Geopoliittisen argumentin käyttäminen on tavattoman järkevää”

    • Energiakriisi on opettanut meille kantapään kautta, että olemme täysin riippuvaisia putkia ja kaapeleita pitkin siirtyvästä voimasta.

      Energia | Ruskea kulta ei lopu koskaan – on hyvä, että vihdoin tajuamme, mistä ja kenestä olemme riippuvaisia

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta