• Lakisääteiset toimet eivät riitä – Itä-Suomen sähköverkkoyhtiöt odottavat valtiolta ratkaisuja

    ”Itä-Suomelle välttämättömiä teollisia kehityshankkeita on paljon tarjolla, jos niin halutaan.”
    Itä-Suomen verkkoyhtiöt odottavat valtiolta tukitoimia suurjänniteverkkojen parantamiseksi.
    Itä-Suomen verkkoyhtiöt odottavat valtiolta tukitoimia suurjänniteverkkojen parantamiseksi. Kuva: Carolina Husu
    Uutiset|Energia
    20.9.202410:48
    Taneli Laine

    Itä-Suomen suurjännitteiset sähköverkot kaipaavat merkittäviä vahvistuksia, jotta maakuntiin suunnitellut puhtaan siirtymän investoinnit voisivat toteutua, kerrotaan Itä-Suomen alueen jakeluverkkoyhtiöiden tiedotteessa.

    Parhaillaan Itä-Suomen verkkoyhtiöt käyttävät sähköverkon säävarmuuden parantamiseksi yhteensä 150 miljoonaa euroa vuodessa. Valtion toimia vaaditaan näiden lakisääteisten uudistusten päälle.

    ”Suuret puhtaan siirtymän hankkeet hyödyntävät suoraan Fingridin kantaverkkoyhteyksiä, mutta valtaosa Itä-Suomeen suunnitteilla olevista hankkeista liittyy sähköverkkoon meidän paikallisten jakeluyhtiöidemme suurjänniteverkkojen kautta”, kertoo Savon Voima Verkon toimitusjohtaja Lauri Siltanen.

    Itäsuomalaiset verkkoyhtiöt ovat luoneet yhteisen Itä-Suomeen luodaan olosuhteita -hankkeen (ILO), jonka tavoitteena on kehittää paikallista sähköverkkoa, parantaa siten alueen elinvoimaa, vauhdittaa puhdasta siirtymää sekä kohtuullistaa asiakkaille verkon uudistamisesta koituvia kustannuksia.

    ”Puhtaan siirtymän vaatimat uudistukset edellyttävät paikallisilta jakeluverkkoyhtiöiltä kymmenien miljoonien investointeja lähivuosina. Itä-Suomelle välttämättömiä teollisia kehityshankkeita on paljon tarjolla, jos niin halutaan”, PKS Sähkönsiirron toimitusjohtaja Sami Kervinen sanoo.

    ILO-hankkeessa on hahmoteltu toimia, joilla valtio saattaisi edesauttaa vaadittuja uudistuksia. Esiteltyjä keinoja ovat muun muassa sähkömarkkina- ja valvontalain muutokset, paremmat kannustimet tukirahoituksen hyödyntämiseksi sekä Itä-Suomelle luotava oma teollisuuspoliittinen ohjelma.

    ”Nykyinen hallitusohjelma tunnistaa kantaverkkoyhtiö Fingridin Itä-Suomeen suunnittelemien investointien tukitarpeen, mutta lisäksi on muistettava suurjännitteisistä jakeluverkoista vastaavia verkkoyhtiötä, jotka rakentavat ne viimeiset kymmenet kilometrit”, Kymenlaakson Sähköverkon toimitusjohtaja Jouni Pylvänäinen tiivistää.

    Itä-Suomen verkkoyhtiöiden tiedotteen ovat julkaisseet Järvi-Suomen Energia, Kymenlaakson Sähköverkko, PKS Sähkönsiirto ja Savon Voima Verkko.

    Lisää aiheesta
    • Erilaiset huolto- ja kehityskustannukset jakaantuvat sähköverkkoyhtiöiden asiakkaille, joiden suhteellinen määrä vaihtelee paljon. Kuvituskuva.

      Energia | Yle: Sähkönsiirron perusmaksu Helsingissä 5, mutta Savossa 40 euroa – mikä siirrossa maksaa?

    • Komission esitykset ovat monesti aika äärimmäisiä, Elsi Katainen muistuttaa. ”Lähtökohtana on se, että sitten neuvotellaan ja lähdetään lähentymään toisiaan.”

      Politiikka | Itä- ja Pohjois-Suomen aluekehitysrahat ovat uhattuina – ”Tyhjät alueet ovat turvattomimpia”, sanoo Elsi Katainen

    • Kuvassa on Kajaanin kaupunginteatterin henkilökuntaa syksyllä 2018. Vasemmalta näyttelijä Markus Virtanen, lavastaja Markku Hernetkoski, ohjaaja Heta Haanperä ja pukusuunnittelija Riitta Raunio.

      Kulttuuri | Neljä maakuntajohtajaa kritisoi hallituksen leikkauksia –”Emme suostu jäämään kulttuurin kannalta eriarvoiseen asemaan kuin muu Suomi”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi