• Jokioisten Leivän uusi tehdas on noussut vauhdilla

    Tavoitteena on, että tuotanto käynnistyy uusissa tiloissa jo loppuvuodesta. Edellinen päähalli tuhoutui helmikuussa tulipalossa.
    Jokioisten leivän entinen toimitusjohtaja Seppo Virtanen (vasemmalla), Lidlin toimitusjohtaja Conor Boylen ja poikansa, nykyisen toimitusjohtaja Mikko Virtasen kanssa.
    Jokioisten leivän entinen toimitusjohtaja Seppo Virtanen (vasemmalla), Lidlin toimitusjohtaja Conor Boylen ja poikansa, nykyisen toimitusjohtaja Mikko Virtasen kanssa.  Kuva: Jasmin Levo
    Uutiset|Talous
    16.9.202618:30
    Paula Liesmäki

    Jokioisten Leivän uusi tehdashalli nousee vauhdilla. 3 000 neliömetrin pääleipomo on noussut Jokioisille kahdeksassa kuukaudessa, kertoo Lidlin tiedote.

    Tavoitteena on, että tuotanto käynnistyy uusissa tiloissa jo loppuvuodesta.

    Uuden tehdasrakennuksen leipomolinja tulee olemaan entistä tehokkaampi, ja se mahdollistaa täysin uudenlaisten tuotteiden valmistamisen myös vientimarkkinoille.

    Leipomo teki tammikuussa kaikkien aikojen myyntiennätyksensä, 3,2 miljoonaa euroa.

    Helmikuussa päätehdas tuhoutui tulipalossa. Palo pudotti leipomon tuotantokapasiteetista kerralla yli 70 prosenttia.

    Poliisi tutki paloa tuhopolttona.

    Palo pudotti leipomon tuotantokapasiteetista kerralla yli 70 prosenttia.

    Tilanteesta teki erityisen raskaan se, että kyseessä oli jo toinen suurpalo yrityksen historiassa – edellinen teollisuushalli tuhoutui tulipalossa vuonna 2013.

    ”Vieläkin sydän jättää kahdesti lyömättä, jos kuulen palo-sanan”, Jokioisten Leivän toimitusjohtaja Mikko Virtanen sanoo Lidlin tiedotteessa.

    Lidlin toimitusjohtaja Conor Boyle kävi syyskuussa Jokioisilla tutustumassa uuteen tehdasrakennukseen ja tapaamassa leipomon väkeä.

    Boyle kertoo, että Jokioisten Leivän kanssa on tehty yhteistyötä jo 15 vuotta.

    Leipomo on Lidlille iso tavarantoimittaja, joka toimittaa myymälöihin merkittävän osan paistopistetuotteista lihapiirakoista munkkeihin.

    Jokioisten Leivän toimitusjohtaja Mikko Virtanen esitteli tilannetta kuukausi tulipalon jälkeen.
    Jokioisten Leivän toimitusjohtaja Mikko Virtanen esitteli tilannetta kuukausi tulipalon jälkeen. Kuva: Sanne Katainen
    Lisää aiheesta
    • Jokioisten Leivän toimitusjohtaja Mikko Virtanen palopaikalla kuukausi epäillyn tuhopolton jälkeen.

      Ruoka | Jokioisten Leivän tuhopolttajaa ei löydetty – uusi leipomo nousee paikallisin voimin

    • Jokioisten Leivän pääleipomo tuhoutui täysin palossa reilu kuukausi sitten, kertoo toimitusjohtaja Mikko Virtanen.

      Ruoka | Katastrofi osui pahimpaan aikaan: Leipomoyrittäjä uskoo uuteen alkuun

      Tilaajalle
    • Jokioisten Leivän tehdas tuhoutui sunnuntaisessa palossa kokonaan. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA.

      Rikokset | Poliisi epäilee rikosta Jokioisten Leivän leipomon tulipalossa − tehdas tuhoutui palossa kokonaan

    Artikkelin aiheet
    leipomo
    tehdas
    tulipalo
    Jokioisten Leipä
    Lidl
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena