Kelan tutkimuprofessori Hennamari Mikkola kertoo MT:lle Kela-korvausten käyttäjien hyödyntävän sitä harvoin, valtaosa korkeintaan noin kerran vuodessa.
”Tyypillinen esimerkki voisi olla nainen, joka hyödyntää Kela-korvausta yksityisellä gynekologilla käydessään tai ikäihminen, joka ei ole saanut silmälääkäripalvelua julkiselta.”
Kela-korvaukset nousivat useissa terveydenhuollon palveluissa vuoden vaihteessa. Esimerkiksi lääkärikäynnin korvaus nousi kahdeksasta 30 euroon. Mikkola ei kuitenkaan usko korvauksien noston aiheuttavan rynnistystä yksityiselle.
”Kyllähän se omavastuu jää edelleen niin korkeaksi, että kaikilla ei ole varaa mennä yksityiselle puolelle”, hän toteaa.
”Perheet, joilla on lapsilleen terveysvakuutukset, hyödyntävät yksityistä terveydenhuoltoa useimmiten.”
Valtaosa Kela-korvauksista maksetaan erikoislääkäripalveluihin, joissa muun muassa silmäasiat, gynekologipalvelut sekä lastentaudit korostuvat.
”Perheet, joilla on lapsilleen terveysvakuutukset, hyödyntävät yksityistä terveydenhuoltoa useimmiten.”
Etäpalveluissa Mikkolan mukaan lapsiperheet korostuvat entistä voimakkaammin, sillä kevyet vaivat voivat hoitua halvemmin ja nopeammin esimerkiksi chatin kautta.
”Kela-korvauksen suhteellinen osuus loppusummasta riippuu etäpalveluissa pitkälti, onko kyseessä chat- vai videovastaanotto”, hän avaa.
Lapsiperheiden lisäksi käyttäjäkunnasta erottuu Mikkolan mukaan myös yli 65-vuotiaat, joiden määrä on lisääntynyt. Heidän voisi olettaa kysyvän enemmän yksityisiä palveluita, mutta totuus ei vastaa täysin olettamusta.
”Vaurastumisesta ja ikääntymisestä huolimatta ikäihmiset menevät julkiselle sektorille, sillä heillä voi olla aikaa odottaa hoitoa rahaa säästääkseen”, Kelan tutkimusprofessori arvelee.
Myös naiset käyttävät Kela-korvauksia kaikissa yksityisissä terveyspalveluissa enemmän.
”Mentaalisuudessa voi olla joku ero miesten ja naisten välillä, sillä tilastojemme valossa naiset ovat selvästi kiinnostuneempia omasta terveydestään.”
”Tilastojemme valossa naiset ovat selvästi kiinnostuneempia omasta terveydestään.”
Alueellisesti Kela-korvauksia hyödynnetään eniten Mikkolasta suurissa kapungeissa, joissa terveyspalvelujen tarjontakin on suurinta.
”Kyllähän siinä myös Pähkinäsaaren rauhan raja näkyy. Etäpalvelut voivat tosin jatkossa kasvattaa maaseudun roolia”, hän pohtii.
Kelan tammi-huhtikuun tilastoista oli havaittavissa käyttäjämäärän muutaman prosentin kasvu, mistä Mikkola ei vetäisi vielä liian suuria johtopäätöksiä.
”Maaliskuulle osui tänä vuonna pääsiäinen, joka vähentää yksityisen terveydenhuollon sekä kysyntää että tarjontaa. Viime vuonna huhtikuussa oli huomattavissa sama kehitys”, hän perustelee kantaansa.
”Mielenkiintoista kuitenkin nähdä, nouseeko käyttäjämäärä enempää loppuvuotta kohti.”
1980-luvun lopulta alkaen Kela-korvausten käyttäjien määrä on pysytellyt noin 1,5 miljoonassa suomalaisena, mihin Mikkola ei suoraan pysty antamaan mitään yksioikoista selitystä.
”Kela-korvaukset ovat olleet terveydenhuollon täydentävä järjestelmä jo pitkään, vaikka suurin sitä hyödyntääkin harvoin, mutta haluaa valita saman lääkärin”, hän tuumaa.
”Hoidon jatkuvuus on yksityissektorilla huomattavasti parempaa kuin julkisella.”
Lasku- ja noususuhdanteet ovat vaikuttaneet käyttäjämäärin jonkin verran, minkä Mikkola luulee käyvän nykyisessäkin taloustilanteessa.
”Hyödyntäjissä on todella paljon keskituloisia, joiden taloustilanne on kiristynyt monesta suunnasta. Rahaa ei enää välttämättä riitä terveysvakuutuksiin tai suoraan yksityislääkäriin.”