

Kela-kyytien kustannukset kasvavat näillä näkymin tulevaisuudessa, kun terveydenhoitoverkostoa supistetaan tulevina vuosina. Tarkkaa tietoa siitä, kuinka suurta kasvua on odotettavissa, ei ole. Luultavasti puhutaan kuitenkin miljoonaluokan lisälaskusta.
Kelan erikoissuunnittelija Anne Gissin mukaan tällä hetkellä ei voida vielä tarkkaan arvioida, mitä matkakustannuksille tapahtuu terveydenhuollon palveluverkon muutosten vuoksi.
”Ennen kun meillä on tiedossa, mitkä terveyskeskukset mahdollisesti lakkautetaan, me emme pysty antamaan arviota. Sitten, kun on tiedossa, mitä lakkautetaan, voidaan laskea tietysti hyvinkin helposti niitä vaihtoehtoisia kustannuksia.”
Giss kuitenkin huomauttaa, että monet hyvinvointialueet ovat toteuttaneet tai suunnittelevat muun muassa ilta- ja yöpäivystysten keskittämistä, mikä voi tältä osin kasvattaa matkakustannuksia pitenevien matkojen vuoksi.
”Toisaalta etävastaanottojen lisääntyessä matkoja tehdään aiemaan vähemmän. Jos asiakkaat pääsevät terveydenhuoltoon joukkoliikenteellä sujuvasti, niin kustannusvaikutus voi olla pieni”, hän toteaa.
Tulevaisuuden arviointia vaikeuttaa myös se, että on hankala tietää, miten nopeasti ja kuinka paljon etävastaanotot tulevaisuudessa lisääntyvät.

Koska väestö vanhenee, on odotettavissa, että myös Kelan korvaamien matkojen määrä tulee tulevaisuudessa kasvamaan. Myös tämä osaltaan kasvattaa matkakorvauskustannuksia, vaikka matkojen pituudet pysyisivätkin ennallaan.
”Lähellä olevaan sotekeskukseen ovat hyvin iäkkäätkin henkilöt menneet omalla autolla, mutta jos matka pitenee huomattavan paljon, taksin käytön tarve on merkityksellisempi kuin tänä päivänä”, Giss pohtii.
Kelan korvaamat matkat rahoitetaan sairausvakuutuksesta, jota rahoittavat asiakkaat noin 30 prosentin ja valtio noin 70 prosentin osuudella. Kela korvasi taksimatkoja viime vuonna yhteensä 186 miljoonalla eurolla.
Pienikin prosentuaalinen kasvu tarkoittaisi siis miljoonaluokan lisälaskua.
Nykyisin Kelan korvaamaan taksimatkaan on oikeutettu sellainen henkilö, jonka pitää matkustaa terveydenhuoltoon tai kuntoutukseen, mutta hän ei pysty käyttämään joukkoliikennettä terveydentilansa vuoksi tai joukkoliikennettä ei ole käytössä. Pitkäaikaiseen taksin käyttöön asiakas tarvitsee terveydenhuollon todistuksen taksimatkan tarpeellisuudesta.
Vaikka kustannukset tulevaisuudessa kasvaisivat, ainakaan näillä näkymin se ei tarkoita muutoksia siihen, millä ehdoilla Kela-kyydin saa. Erikoissuunnittelija Gissin tietojen mukaan sosiaali- ja terveysministeriössä ei ole suunnitteilla muutoksia Kela-kyydin saamisen ehtoihin.