• Näillä keinoilla ikääntyneen läheisen puolesta voi asioida – tärkeintä on ennalta varautuminen

    Vanheneva väestö kaipaa yhä useammin apua omien asioiden hoitoon. Valtuuden antaminen riippuu antajan omasta toimintakyvystä.
    Tilaajalle
    Suomi.fi-valtuus on sähköinen valtakirja, jonka avulla voi asioida sähköisesti erityisesti eri viranomaisten palveluissa.
    Suomi.fi-valtuus on sähköinen valtakirja, jonka avulla voi asioida sähköisesti erityisesti eri viranomaisten palveluissa. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Yhteiskunta
    1.9.202405:00
    Taneli Laine

    Läheisen henkilön puolesta asioinnin tarve kasvaa erityisesti ikääntymisen tai sitä seuraavan sairauden myötä. Lainmukaisia keinoja läheisen edustamiseen ja asioiden hoidossa avustamiseen on kolme: valtuutukset ja valtakirjat, edunvalvontavaltuutus tai edunvalvojan määrääminen.

    Kevyin tapa toisen henkilön asioiden järjestelyyn ovat erilaiset valtuutukset. Monen ikääntyneen suomalaisen päivittäisessä rahaliikenteessä ja terveydenhoidon kysymyksissä avustaa oma luotettu esimerkiksi valtakirjan, pankin tilinkäyttöoikeuksien tai Suomi.fi-osoitteessa annettavien asiointivaltuuksien nojalla.

    Valtuutus tai valtakirja

    Valtuutuksen tai valtakirjan voi antaa toiselle henkilölle niin kauan, kuin antaja ymmärtää asian merkityksen.

    Yrityksillä voi olla omia valtakirjapohjia, joiden käyttö on asioinnin edellytys. Pankin tilinkäyttöoikeus on tällainen valtuutus.

    Viranomaisissa ja esimerkiksi apteekissa asioimiseen voi antaa valtuudet sähköisesti Suomi.fi-verkkopalvelussa.

    Suomi.fi-valtuuksia on voimassa noin 350 000 henkilöllä. Valtuutukset sallivat nimetyn henkilön asioida toisen puolesta esimerkiksi apteekissa, terveys- ja sosiaalihuollossa sekä verohallinnossa. Pankkien tilinkäyttöoikeuksia tai muita valtakirjoja ei vastaavasti tilastoida.

    ”Käytännössä läheiselle annetut tilinkäyttöoikeudet ja Suomi.fi-valtuudet ovat varmasti yhtä yleisiä tapoja hoitaa asioita toisen puolesta”, arvioidaan Digi- ja väestötietovirastosta (DVV).

    Valtuutuksen tai valtakirjan omasta puolesta asiointiin voi antaa niin kauan, kuin antaja ymmärtää asian merkityksen. Varsinainen edunvalvonta on tarpeen vasta silloin, jos ihminen vaikkapa sairauden vuoksi tulee kykenemättömäksi huolehtimaan asioistaan.

    Edunvalvojan voi saada kahdella eri tavalla. Ensinnäkin, oman toimintakyvyn heikkenemiseen voi ennalta varautua nimeämällä itselleen edunvalvontavaltuutetun.

    Usein valtuutetaan oma puoliso tai jälkeläinen, mutta valtuutettu voi olla kuka tahansa luotettava ja tehtävään suostuva henkilö.

    Vielä toimintakykyisenä allekirjoitettava edunvalvontavaltuutus vahvistetaan myöhemmin käyttöön siinä tapauksessa, että valtuuttaja myöhemmin tulee kykenemättömäksi huolehtimaan asioistaan.

    Edunvalvontavaltuutus

    Laaditaan etukäteen sen varalta, ettei tekijä myöhemmin kykene hoitamaan itse asioitaan. Valtuutus vahvistetaan voimaan vasta tarpeen tullen.

    Tekijä itse määrää valtuutetusta, varavaltuutetuista sekä näiden oikeuksista ja velvollisuuksista.

    Määrättyä edunvalvojaa joustavampi ja kevyempi tapa järjestää omien asioiden hoito tulevaisuudessa.

    Toisaalta jos tilanteeseen ei ole ennalta varauduttu, eikä valtuutusta ole, voivat tuomioistuin tai DVV holhoustoimilain nojalla määrätä henkilölle edunvalvojan. Tehtävään voidaan määrätä sopiva henkilö, esimerkiksi valvottavan läheinen taikka julkinen edunvalvoja.

    ”Monet omaiset haluavat hoitaa läheisensä asiat itse, eivätkä harkitse yleistä edunvalvojaa vaihtoehtona”, DVV:stä kerrotaan.

    Määräys edunvalvojasta annetaan vain siinä tapauksessa, että asiat eivät tule asianmukaisesti hoidetuiksi muulla tavoin. Etukäteisenä varautumisena omaa edunvalvojaa tai tämän tehtäviä ei voi itse määrätä, toisin kuin edunvalvontavaltuutuksella.

    Täysi-ikäisten edunvalvontoja on tällä hetkellä voimassa noin 51 000 kappaletta, edunvalvontavaltuutuksia noin 21 000.

    DVV:n mukaan täysi-ikäisten edunvalvontoja on tällä hetkellä voimassa noin 51 000 kappaletta, edunvalvontavaltuutuksia noin 21 000. Määrä on noussut tasaisesti.

    Omaan tilanteeseen ennalta varautuminen kannattaa, ainakin jos lähipiiriin kuuluu luotettava henkilö mahdolliseksi edunvalvontavaltuutetuksi.

    Määrätty edunvalvoja

    Määrätään vain silloin, jos henkilö ei terveydellisen syyn takia pysty itse hoitamaan asioitaan eivätkä ne tule millään muulla tavalla hoidetuiksi.

    Voi olla tehtävään sopiva omainen tai sellaisen puuttuessa yleinen edunvalvoja.

    DVV ohjeistaa ja valvoo, holhoustoimilaki sitoo muun muassa vuositilin tekemiseen ja tiettyjen toimien luvanvaraisuuteen.

    Määrätyn edunvalvojan ja edunvalvontavaltuutetun toimintaa koskevat eri säännökset.

    Edunvalvontavaltuutettua koskeva sääntely koetaan kahdesta vaihtoehdosta kevyemmäksi. Hänen on toimessaan noudatettava edunvalvontavaltuutuksesta annettua lakia ja valtuutukseen kirjattuja määräyksiä.

    Määrätty edunvalvoja on puolestaan sidottu holhoustoimilakiin. Toisistaan poikkeavat lait koskevat esimerkiksi tehtyjen toimien valvontaa ja luvanvaraisuutta, vuositilin antamista sekä työstä maksettavaa palkkiota.

    ”Yksityisen edunvalvojan, erityisesti omaisen, kokemus holhoustoimilain mukaisesta valvonnasta ja vuositilin laatimisesta voi vaihdella suuresti”, DVV:stä kommentoidaan.

    Edunvalvontavaltuutuksessa asioista voi määrätä vapaammin.

    Määrätty edunvalvoja on velvoitettu viranomaisvalvontaan ja vuositilin tekemiseen, edunvalvontavaltuutettu lähtökohtaisesti ei, jollei valtuutus toisin määrää.

    Edunvalvontavaltuutuksen määräysten asianmukaisuuden varmistamiseksi, kannattaa laatimisessa käyttää asiantuntijaa.

    DVV:ssä kohdatuista sisällöllisistä puutteista tavanomaisimpia ovat valtuutukseen kirjaamatta jääneet kiinteistöklausuulit ja esteettömän varavaltuutetun puuttuminen.

    Lisätietoja toisen puolesta asioimisesta löytää osoitteesta dvv.fi/edunvalvonta-ja-toisen-asioiden-hoitaminen.

    Tilastotietoa edunvalvonnasta löytää osoitteesta dvv.fi/mare.

    Lisää aiheesta
    • Iäkkään muistisairaan iäkkäälle omaiselle tulikin yllätyksenä, että työlääksi käyneen kesämökin ja liian suuren kodin myynti ei onnistunut noin vain.

      Kodin talous | Tiesitkö? Edes yhteisen kesämökin myynti ei onnistu ilman edunvalvontavaltuutusta

    • Edunvalvontavaltakirja on tärkeä asiakirja, jonka tekemistä kannattaa jokaisen aikuisen harkita.

      Kodin talous | Entä jos et kykene hoitamaan omia asioitasi? Näin varaudut ajoissa

      Tilaajalle
    • Jos apua tarvitseva omainen asuu kaukana toisella puolella maata, asioiden hoitaminen muuttuu haastavammaksi.

      Kodin talous | Ikääntyneen äitini asioiden hoitamisesta tuli vähitellen pakko

    Artikkelin aiheet
    edunvalvontavaltuutus
    edunvalvoja
    valtuutus
    ikääntyneet
    DVV
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle