• Maatalousministeri Essayah kiittelee hallitusohjelman kirjauksia ruokaketjun lakimuutoksista: ”Olen niin onnellinen”

    ”On hyvä lähteä kantamaan vastuuta niistä asioista, joista ollaan huolissaan”, sanoo tuore ministeri ja lupaa laimuutoksia ruoantuottajan aseman vahvistamiseksi.
    Tilaajalle
    Kristillisdemokraatit ovat pitäneet maataloutta esillä enemmän kuin muut puolueet, sanoo ministeri Sari Essayah.
    Kristillisdemokraatit ovat pitäneet maataloutta esillä enemmän kuin muut puolueet, sanoo ministeri Sari Essayah. Kuva: Carolina Husu
    Uutiset|Politiikka
    26.6.202305:00
    Eija Mansikkamäki

    Viime tiistaina ministerinvalansa kaksi sormea Raamatulla vannonut Sari Essayah (kd.) on silminnähden innoissaan uudesta tehtävästään.

    ”Tämä on erittäin mieluinen salkku”, hän sanoo MT:lle.

    ”On hyvä lähteä kantamaan vastuuta niistä asioista, joista ollaan huolissaan. Kristillisdemokraatit nosti ainoana puolueena vaalitenteissä maataloutta esille ja on tehnyt maataloudesta välikysymyksen kahdella viime vaalikaudella. Myös hallituksesta tuli ymmärrystä sille, että oikeasta asiasta ollaan huolestuneita.”

    Huoli kohdistuu suomalaisen maatalouden pärjäämiseen kriisivuonna, kun lannoitteiden ja energian hinnat ovat nousseet. Puolue julkisti jo viime elokuussa sadan keinon listan ruokaturvan parantamiseksi.

    ”Vaikka hinnat ovat tulleet alas, laajassa kuvassa kannattavuus on edelleenkin korjaamatta. Olen niin onnellinen, että saimme hallitusohjelmaan kirjaukset elintarvikemarkkinalain uudistamisesta, kilpailu- ja hankintalain tarkastelusta ja siitä, että annetaan elintarvikemarkkinavaltuutetulle mahdollisuudet saada parempaa kustannusvertailutietoa. Nämä ovat tosi tärkeitä”, Essayah sanoo.

    ”Monelle on ehkä syntynyt maataloudesta kuva, että se on kriisipaketti toisensa jälkeen. Viljelijät haluavat kuitenkin tulon omasta työstään.”

    Hallitusohjelmaan on kirjattu visio, että ruoantuotanto Suomessa on kannattavaa ja elintarvikevienti kaksinkertaistuu.

    Hankintalakia muutetaan niin, että kilpailutus on uusittava, jos tarjoajia on vain yksi, kuntia ja hyvinvointialueita ohjataan yhteishankintoihin ja EU-kynnysarvon ylittävä hankinta pitää jakaa osiin.

    Kuva: Carolina Husu

    Hallitusohjelmaan on kirjattu visio, että ruoantuotanto Suomessa on kannattavaa ja elintarvikevienti kaksinkertaistunut vuoteen 2031 eli kahdessa vaalikaudessa.

    Lakimuutosten lisäksi ohjelmassa mainitaan elintarvikeketjun eri osien kustannusten tilastointi ja kustannusindeksien edistäminen.

    ”Lisäksi ovat private label- eli kaupan omat merkit. Meillä voi jatkossakin olla niitä, mutta aion käydä keskustelut perinjuurin ja ennen kaikkea tuottajan asemasta neuvotteluissa.”

    Ministeri Essayah ei aio kuitenkaan romuttaa sopimusvapautta ja markkinataloutta.

    ”Koska kuluttaja arvostaa Suomessa tuotettua ruokaa ja jäljitettäviä elintarvikeketjuja, tässäkin asiassa markkinaan voidaan luoda painetta vastuullisuudella.”

    Tuotantoketjun oikeudenmukaisen tulonjaon tulee ulottua myös metsään, ministeri linjaa.

    ”Tuulivoiman tuotannosta on tullut valtavan paljon viestiä, että kun verkkojohdoille tehdään käytäviä, tällä hetkellä tilanne lunastushintojen suhteen ei ole oikeudenmukainen. Tähän täytyy saada muutos.”

    Tuottajien odotusten on lupa olla korkealla, sillä maa- ja metsätalouden asema uudessa hallituksessa on vahva.

    Myös tuottajien odotusten on lupa olla korkealla, sillä maa- ja metsätalouden asema uudessa hallituksessa on vahva. Essayahin valtiosihteeriksi tulee MTK:n elinvoimajohtaja Päivi Nerg ja pääministerin ja entisen maatalousministerin Petteri Orpon (kok.) valtiosihteeriksi maatalouspolitiikan konkari Risto Artjoki.

    ”Tämän hallituksen neljällä puolueella on hyvin samanlainen näkemys suomalaisesta maataloudesta, jos vertaa vaikka edelliseen hallitukseen. Vastaavanlaisia kirjauksiakaan maataloudesta ei edellisten hallitusten ohjelmista löydy.”

    Sari Essayah on toiminut kansaedustajana vuosina 2003–2007 ja vuodesta 2015 lähtien. KD-puoluetta hän on johtanut vuodesta 2015.
    Sari Essayah on toiminut kansaedustajana vuosina 2003–2007 ja vuodesta 2015 lähtien. KD-puoluetta hän on johtanut vuodesta 2015. Kuva: Carolina Husu

    Essayah osallistuu jo tällä viikolla EU-maiden Luxemburgissa maatalousministerien kokoukseen, missä esillä on myös kesän kuivuus ja siihen varautuminen.

    Hän tapaa matkalla myös parlamentin väkeä ja kiirehtii Suomen vaikuttamista tulevan komission ohjelmaan ja cap-välitarkasteluun.

    Parin viikon kesäloma kuluu kotosalla muun muassa pihatöissä ja mattopyykillä.

    Essayah on KD:n todennäköisin presidenttiehdokas, vaikka hän kiistää ehtineensä miettiä asiaa.

    Essayah on kolmas kristillisdemokraattinen ministeri kehitysyhteistyöministeri Toimi Kankaanniemen ja sisäministeri Päivi Räsäsen jälkeen.

    Hän on kaikkiruokainen eli syö myös punaista lihaa, mutta ei käytä alkoholia.

    Ministeriyden lisäksi hän on kansanedustaja sekä Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluehallituksen, Lapinlahden kunnanvaltuuston ja Kansainvälisen olympiakomitean jäsen. Pelkästään laajan ministerisalkun ja puolueen johtamisen yhdistäminen lienee haastavaa. Kuinka aika riittää?

    ”Pidän erittäin tärkeänä, että meillä on hallituksen puheenjohtajistossa maataloussalkku, sillä se on erinomainen mahdollisuus tuoda puheenjohtajapöytään maatalouden asioita.”

    Lisäkiireitä tuo todennäköinen presidenttiehdokkuus, vaikka Essayah kiistää ehtineensä miettiä asiaa. Hän oli KD:n ehdokas vuonna 2012. Asiasta päättää puoluekokous elokuun lopussa, mutta päätös oman ehdokkaan asettamisesta tehtiin jo keväällä.

    KD:n edustajina hallitusneuvottelujen maatalouspöydässä istuivat puolueen alue- ja kunnanvaltuutettu ja Arlan hankintajohtaja Sami Kilpeläinen, maanviljelijä Ahti-Pekka Vornanen ja kasvihuoneviljelijä David Pettersson. Heistä ei tule Essayahin avustajia, eikä tämä näe tarvetta ruotia heidän taustojaan.

    ”Kaikki muutkin yli 50 KD:n neuvottelijaa ovat jossakin töissä, ja varmasti yli puolet saa joltakin yritykseltä palkkaa.”

    Vornanen toivoi salkkujaon jälkeen maa- ja metsäministeriön ottamista ”niska–perseotteeseen” eli tiukempaan poliittiseen ohjaukseen ja valtaa pois virkamiehiltä.

    ”Ministeriöt ovat päällikkövirastoja ja jokainen ministeri johtaa tyylillään”, Essayah vastaa.

    Juttua täydennetty private label -tuotteiden ja tuulivoiman vaatiman metsän lunastushintojen osalta 26.6. kello 9.24.

    Lisää aiheesta
    • Politiikka | Uusi maa- ja metsätalousministeri aloitti poliittisen uransa toisen puolueen listoilla ja on päässyt kaikkiin hakemiinsa paikkoihin, paitsi yhteen

      Tilaajalle
    • Vornanen kuvattiin kotitilallaan vuosi sitten kesällä.

      Politiikka | Maa- ja metsätalouspöydässä neuvotellut Ahti-Pekka Vornanen tahtoo hallituksen ottavan maa- ja metsätalousministeriön virkamiehistä ”niska-perseotteen”

    • Maa- ja metsätalouspöydän kansanedustajat ovat puheenjohtaja Jenna Simula, Janne Heikkinen, Markku Eestilä ja Juha Mäenpää.

      Politiikka | Näissä käsissä ovat seuraavan hallituksen maa- ja metsätalousasiat ‒ mukana kirjavaa väkeä ja pitkän linjan taustavaikuttajia

    • 19:stä ministeristä 11 istuu eduskunnan ja valtioneuvoston lisäksi kunnanvaltuustoissa ja aluevaltuustoista.

      Politiikka | MT selvitys: Yli puolet uusista ministereistä istuu valtioneuvoston lisäksi hyvinvointialueiden ja kuntien valtuustoissa

    • Muun muassa kuvassa olevat aloittavat Orpon hallituksen ministereinä.

      Politiikka | Tässä ovat Orpon hallituksen ministerit – Lue esittelyt

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa