• Järvien vedenkorkeudet ja pohjavesien pinnat sateista huolimatta poikkeuksellisen alhaisia

    Pohjavesi ja järvien vedenpinnat ovat edelleen poikkeuksellisen alhaisia alkukesän kuivuudesta johtuen.
    Virallinen Saimaan pinnan korkeuden mittausasema Lauritsalassa Lappeenrannassa on ollut samalla paikalla vuodesta 1847. LAURI HEINO / LEHTIKUVA.
    Virallinen Saimaan pinnan korkeuden mittausasema Lauritsalassa Lappeenrannassa on ollut samalla paikalla vuodesta 1847. LAURI HEINO / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Ympäristö
    14.7.202617:33
    STT

    Kuivuus näkyy yhä pohjavesien pinnoissa ja järvien vedenkorkeuksissa Lappia lukuun ottamatta, kertoo Suomen ympäristökeskus Syke.

    Pohjaveden pinnat ovat yhä matalalla Itä- ja Keski-Suomessa.

    Suurimpien pohjavesiesiintymien pinnankorkeudet jatkavat Syken mukaan laskuaan sateista huolimatta koko maassa. Syken hydrologi Sami Soosalu kertoo STT:lle, että Itä- ja Keski-Suomessa varsinkin suurten pohjavesimuodostumien pintataso on poikkeuksellisen alhainen.

    Soosalu arvioi, että sadetta pitäisi saada vähintään useita kymmeniä millejä viikon aikana, jotta sillä olisi vaikutusta pohjavesimuodostumiin.

    Lisää aiheesta
    • Viikolle luvassa poutaa, viikonlopulle mahdollisesti sateita.

      Sää | Lähipäivinä sää on poutainen ja aurinkoinen, vasta viikonloppua kohti sateen mahdollisuus kasvaa

    • 87 millin sateet pistivät Somerolla paikat sekaisin. Pellot kärsivät osittaisista vesivahingoista.

      Luonto | Video: Tulvavesi vyöryi peltojen ja pihan läpi Somerolla – Markku Mannin tilalla pahiten kärsivät nurmipellot ja herneviljelmät

      Tilaajalle
    • Somerolla koettiin kova ukkosmyrsky ja rankkasateita sunnuntaina 12.7. Kuvituskuva.

      Sää | Rankkasade runteli Someroa – Turuntie sortui, viemärit tulvivat yli

    Artikkelin aiheet
    pohjavesi
    järvi
    kuivuus
    vedenkorkeus
    Suomen ympäristökeskus Syke
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä