• Islanti äänestää EU-neuvottelujen avaamisesta yli vuosikymmenen tauon jälkeen – suomalaiset kannattavat

    Islanti palaa lauantaina ratkaisevan EU-kysymyksen äärelle, kun maa äänestää jäsenyysneuvottelujen avaamisesta ensimmäistä kertaa yli vuosikymmeneen. Turvallisuus, arktinen politiikka ja tiukka mielipidejakauma tekevät äänestyksestä poikkeuksellisen seurattavan.
    Islanti tunnetaan omavaraisuutensa lisäksi myös lukuisista lammas-, hevos- ja nautatiloistaan. Maan taloudessa myös turismilla on suuri merkitys. Kuvituskuva.
    Islanti tunnetaan omavaraisuutensa lisäksi myös lukuisista lammas-, hevos- ja nautatiloistaan. Maan taloudessa myös turismilla on suuri merkitys. Kuvituskuva. 
    Uutiset|Politiikka ja talous
    27.8.202618:30
    Onni Puutio

    Islanti äänestää lauantaina siitä, käynnistetäänkö EU-jäsenyysneuvottelut uudelleen yli vuosikymmenen tauon jälkeen. Kyse ei vielä ole jäsenyydestä, mutta kansanäänestys voi avata maan suhteissa Brysseliin uuden vaiheen.

    Islanti keskeytti liittymisneuvottelut vuonna 2013 euroskeptisen hallituksen päätöksellä. Nyt turvallisuuspoliittinen tilanne Euroopassa, Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja arktisen alueen kasvava merkitys ovat nostaneet EU-kysymyksen takaisin politiikan ytimeen.

    Mittauksen mukaan 51,3 prosenttia islantilaisesta kannattaa jäsenyysneuvotteluja ja 48,7 prosenttia vastustaa niitä, joten äänestyksestä odotetaan erittäin tiukkaa. Mielipidemittauksen teki tutkimuslaitos Maskina.

    EU-myönteinen Viðreisn-puolue katsoo maailman muuttuneen merkittävästi viime neuvottelujen jälkeen.

    ”Turvallisuuskysymykset ovat tärkeämpiä, energiakysymykset ovat saaneet uuden muodon ja arktisen alueen merkitys on kasvanut merkittävästi”, puolue sanoi kannanotossaan.

    Puolueen mukaan myös EU on muuttunut, ja Islannin erityispiirteille uskotaan nyt löytyvän enemmän joustoa kuin aiemmin.

    Länsilaajentuminen saa kannatusta myös suomalaisten keskuudessa. Sitran ja EVA:n EU-aiheinen kyselytutkimus paljastaa, että suomalaisista 89 prosenttia suhtautuu myönteisesti Islannin ja 91 prosenttia Norjan EU-jäsenyyteen.

    Äänestyksestä odotetaan tiukkaa. Erityisesti kalastus ja maatalous jakavat mielipiteitä. Kalastusalueet ovat Islannille taloudellisesti ja poliittisesti herkkiä kysymyksiä, ja moni pelkää EU-jäsenyyden heikentävän maan päätösvaltaa.

    Toisaalta Islanti on jo vahvasti sidoksissa Euroopan talouteen Euroopan talousalueen kautta. Neuvottelujen keskeytyessä vuonna 2013 suurin osa jäsenyysprosessin luvuista oli jo avattu.

    Valtiovarainministeri Daði Már Kristófersson pitää nykyhetkeä ratkaisevana.

    ”Juuri nyt on oikea aika keskittyä Islannin aseman turvaamiseen tulevaisuudessa. Paras tapa tehdä se on aloittaa uudet neuvottelut Euroopan unionin kanssa”, hän sanoi.

    Myös oikeusministeri Þorbjörg Sigríður Gunnlaugsdóttir kannattaa neuvottelujen avaamista.

    ”Meillä on kaikki voitettavana eikä mitään menetettävää”, hän sanoi.

    Islannin mahdollinen paluu EU-neuvotteluihin kiinnostaa myös Brysselissä. EU on viime vuosina nostanut laajentumisen uudelleen asialistalleen Ukrainan, Moldovan ja Länsi-Balkanin maiden jäsenyyshankkeiden myötä.

    Islanti olisi kuitenkin poikkeuksellinen hakijamaa: vakaa ja varakas Pohjoismaa, joka on jo pitkälle integroitunut Eurooppaan.

    Lauantain äänestys ei ratkaise Islannin EU-jäsenyyttä. Se ratkaisee kuitenkin, haluaako maa avata oven Eurooppaan uudelleen.

    Lisää aiheesta
    • Kanadan EU-jäsenyyttä kannattaisi 55 prosenttia suomalaisista. AFP/LEHTIKUVA.

      Politiikka | Enemmistö suomalaisista ottaisi EU:n jäseneksi maan, joka on kaukana Euroopasta

    • Presidentti Stubb keskustelu pääministeri Mike Carneyn kanssa vieraillessaan Kanadassa huhtikuussa.

      Politiikka | Stubb: EU:n imu voi poikia yllätyshakijan

    Artikkelin aiheet
    Islanti
    EU
    jäsenyysneuvottelu
    kansanäänestys
    arktinen politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle