

Espoon Otaniemeen suunniteltu Euroopan riippuvuutta maanosan ulkopuolelta tulevista mikrosiruista vähentävä rakennushanke on viivästynyt.
Rakennushanketta puuhaavan Teknologian tutkimuskeskus VTT:n strategisista kumppanuuksista vastaava johtaja Tauno Vähä-Heikkilä kertoo, että hankkeen suunnittelu on edennyt vauhdikkaasti. Toiveissa on, että varsinainen rakennusprojekti alkaa tämän vuoden puolella.
”Kyllä asiat ovat edenneet”, Vähä-Heikkilä vakuuttaa.
Rakentamisen aloitus on hieman viivästynyt alkuperäisiin arvioihin verrattuna.
”Olemme kuitenkin edelleen tavoiteaikataulussa käyttöönoton suhteen”, Vähä-Heikkilä toteaa.
Hankkeesta kerrottiin alkujaan vuonna 2023. Otaniemeen rakennettava Kvanttinova Hub laajentaa siellä jo sijaitsevaa Micronovaa.
Micronova on Pohjoismaiden suurin tutkimuskäytössä oleva niin sanottu puhdastila. Puhdastila tarkoittaa työskentelytilaa, jossa tuotteiden puhtaus pystytään varmistamaan. Micronovaa operoivat VTT ja Aalto-yliopisto.
Rakennushankkeessa on kyse mikrosirujen valmistuslinjasta, joka on tarkoitus laajentaa myöhemmin yritysten tuotannolliseen toimintaan. Tuotantotilojen lisäksi tarkoitus on rakentaa tuotekehitys- ja toimistotiloja.
Uusi rakennus otetaan käyttöön vuonna 2028.
”Rakentamisen käynnistäminen on hieman viivästynyt, mutta ei mitenkään merkittävästi”, Vähä-Heikkilä sanoo ja lisää, ettei vuonna 2023 ollut tiedossa myöskään tarkkaa aikatauluarviota eikä sitä, mitkä yritykset hankkeeseen lähtevät mukaan.
Viivästymisen taustalla on esimerkiksi kiinteistöihin ja niiden omistamiseen liittyviä syitä. VTT on esimerkiksi ostanut tonttimaata. Oman haasteensa hankkeen etenemiseen tuo myös se, että mukana on monia yrityksiä.
”Verrattuna tyypilliseen tehdasinvestointiin tämä on aika lailla erilainen. Tässä on eri osa-alueita hyvin paljon.”
Kyse on kokonaisuudessaan noin 500 miljoonan euron hankkeesta, joka jakautuu usealle vuodelle.
Taustalla on EU:n pyrkimys parantaa omavaraisuuttaan mikrosirujen tuotannossa. Eurooppa on hyvin riippuvainen maanosan ulkopuolelta tulevista siruista.
Hanke on saanut julkista rahaa yli sata miljoonaa euroa.
Mikrosiruja käytetään käytännössä kaikessa elektroniikassa, kuten matkapuhelimissa, autoissa ja satelliiteissa. Moderneissa laitteissa niitä on kymmenistä tuhansiin.
Vähä-Heikkiä vertaa, että esimerkiksi autoissa oli joitakin kymmeniä siruja 1980-luvun alussa, mutta nyt niitä voi olla yli 5 000 yhdessä autossa.
Sirujen hinnat vaihtelevat paljon. Halvimmillaan yksittäiset sirut maksavat senttejä, mutta uusiin teknologioihin perustuvien sirujen hinta saattaa olla Vähä-Heikkilän mukaan helposti tuhansia euroja.
Vähä-Heikkilä ei paljasta, mitkä yritykset investoivat mikrosiruhankkeeseen. Ne kerrotaan näillä näkymin kevään aikana.
”Verrattuna tyypilliseen tehdasinvestointiin tämä on aika lailla erilainen. Tässä on eri osa-alueita hyvin paljon.”
Millaisia yrityksiä hankkeeseen on lähtenyt mukaan? Ovatko ne monille tuttuja vai tuntemattomia?
”Se riippuu, kuinka valveutunut kansalainen on tämän toimialan asioista. Siellä on kasvuyrityksistä isompiin yrityksiin”, Vähä-Heikkilä kommentoi.
Entä miksi hanke sijoittuu nimenomaan Espooseen, kun vastaavaa osaamista olisi muuallakin Suomessa kuin pk-seudulla?
”Fyysisesti nämä puhdastilat ovat Espoossa, mutta niitä hyödyntäviä yrityksiä on ympäri Suomea. Yrityksillä on tarve omille puhdastiloille, jotka ovat saman katon alla. Tämän vuoksi Kvanttinova Hub rakennetaan kiinni nykyiseen Micronovaan”, Vähä-Heikkilä sanoo.
Se, miksi tilat rakennetaan Espooseen, eikä esimerkiksi Tampereelle, johtuu puolijohdealan historiasta.
”Teoriassa tämän voisi tehdä ihan mihin päin Suomea, mutta käytännössä historiallisten syiden takia tämä teollisuus on aika paljon keskittynyt pääkaupunkiseudulle.”