• Viileä sää ei vielä toimi matkailuvalttina

    Matkailualan yrittäjien mukaan suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksia olisi markkinoitava ahkerammin.
    Tilaajalle
    Scandic Hotels Oy:n kaupallinen johtaja <strong id="strong-b3d082cba3c9d01378f5d8c0071a2bec">Thomas Grundström</strong> sanoo, että  asiakaspalautetta on jo tullut etelän kuumuutta pakoon kaipaavilta ja viileämpää lomailmaa hakevilta helleturisteilta.
    Scandic Hotels Oy:n kaupallinen johtaja Thomas Grundström sanoo, että asiakaspalautetta on jo tullut etelän kuumuutta pakoon kaipaavilta ja viileämpää lomailmaa hakevilta helleturisteilta. Kuva: Carolina Husu
    Uutiset|Talous
    31.7.202410:00
    Kimmo Lundén

    Eteläisessä Euroopassa helle porottaa jopa 40 asteessa.

    Joko Suomen viileämpi ilmasto ja lämpötilat houkuttelevat matkailijoita vaikkapa Italiasta, Kreikasta ja Espanjasta?

    ”Ei oikeastaan, ei ainakaan isoja määriä matkailijoita”, vastaa Suomen Matkailualan Liiton SMAL:n toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti MT:lle.

    Toki matkailijoita Suomen kesään suuntaa Etelä-Euroopastakin, mutta Suomi ei ole ainoa kesälläkin ”viileä” maa.

    ”Muutkin Pohjoismaat tuovat matkailumarkkinoinnissaan esille sopivan viileää ilmastoaan”, Mäki-Fränti kertoo.

    Kollegoidensa kanssa kesäsesongista tietoja vaihtanut Mäki-Fränti kertoo kesäsään olleen peräti ”surkean” niin Norjassa, Tanskassa kuin Belgiassakin.

    Mäki-Fränti valittiin kesäkuussa jatkamaan Euroopan matkatoimistojärjestön ECTAAn varapuheenjohtajana toimikaudella 2024–2026.

    Kesästä on eri käsityksiä. Espanjassa ja Kreikassa on hellettä, ja asukkaat toimivat, kuten ennenkin loma-aikaan: Espanjassa sisämaassa asuvat matkaavat meren rannalle, Ateenasta Kreikan saarille.

    Saksan Mȕnchenkin koetaan viileän vyöhykkeen kohteena eteläisen Euroopan näkökulmasta.

    Potentiaalia Suomellakin on ”hellettä pakoon” -matkailussa.

    Scandic Hotels Oy:n kaupallinen johtaja Thomas Grundström sanoo, että asiakaspalautteissa kuullaan jo helleturisteista, jotka hakevat viileämpää ilmastoa.

    ”Vielä olemme alkuvaiheessa”, Grundström arvioi.

    Tammi–toukokuussa esimerkiksi espanjalaisia yöpyjiä saapui Suomeen 52 000. Vuonna 2019 heitä tuli 45 000.

    Sokotelin toimitusjohtaja Jari Annala on samalla linjalla:

    ”Sää on hyvä perusta. Viileys, luonto, puhtaus ja yhteiskunnan toimivuus. Suomen tunnettuuteen on satsattava.”

    Suomi-tietoisuuden lisääminen edellyttäisi lisää markkinointia maailmalla. Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi valittaa, ettei Suomen maakuvamarkkinointiin ei ole riittävästi osoitettu varoja. Visit Finlandin perusbudjetti ja lisärahoitus ovat olleet edellisinä vuosina noin 15 miljoonaa euroa.

    Hallituksen esitys kevään budjettiriihessä ensi vuodelle on 7,8 miljoonaa euroa.

    Visit Finland on Business Finlandin yksikkö.

    Lisää aiheesta
    • Scandic Hotelsin kaupallinen johtaja Thomas Grundström tapasi kokousvieraita hotelli Grand Centralissa Helsingissä. Grand Central avautui vieraille huhtikuussa 2021 keskellä pandemiaa.

      Talous | Hotellit kaipaavat yhä lisää matkailijoita – maakunnissa huoneet Helsinkiä täydempiä

    • Hallitus esittää majoituspalveluiden arvonlisäveron nostamista 10 prosentista 14  prosenttiin. Esitys on parhaillaan lausuntokierroksella.

      Talous | Hotellissa yöpyminen voi olla tulevaisuudessa nykyistä kalliimpaa − taustalla tulossa oleva veronkorotus

    • Crowne Plaza Helsinki - Hesperia avasi ovensa asiakkaille mittavan remontin jälkeen maanantaina.

      Scandic Hotels Oy: Kysynnän puute voi sulkea hotelleja uudelleen

    • Esimerkiksi junalipun hinta saattaa vaihdella ostohetken mukaan. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.

      Talous | Palvelujen, matkojen ja tapahtumien hinta vaihtelee – miksi dynaaminen hinnoittelu yleistyy?

    • Scandicin Helsingin päärautatieaseman yhteyteen tuleva 500 huoneen hotelli valmistuu ensi vuoden helmikuuksi. Kuvassa on NCC:n urakoima hotellirakennus huputettuna huhtikuussa.

      Pohjoismaiden suurin hotelliketju Scandic: "Tilaa riittää, saa tulla!"

    • Sokos Hotelli Vaakunan vastaanotto palveli hotellivieraita Helsingin keskustassa. Kaikissa hotelleissa on nyt puolityhjää tai ne ovat kokonaan suljettu yöpyjien ja matkailijoiden puuttuessa.

      Maan suurimmat hotelliketjut tuskailevat talouden sulkutilaa: "Koko Suomen varauskantamme mahtuisi yhteen keskikokoiseen hotelliin"

    • Crowne Plaza Helsinki - Hesperia sijaitsee Helsingin Töölössä Mannerheimintiellä. Hotelli avautui maanantain noin vuoden kestäneen perusteellisen remontin jälkeen.

      ”Kokoukset palaavat vielä Helsinkiin” – aikansa legendaarista yökerhoa Scandic ei enää uudistettuun Hesperiaan avannut

    • Pohjois-Suomi vetää hyvin ulkomaisia turisteja erityisesti hiihtokeskuksillaan ja eksotiikallaan, mutta pitkä talvi ja aikainen pääsiäinen pitivät tänä keväänä eteläsuomalaiset kotiseuduillaan Lappiin lähdön sijaan. Kuvituskuva.

      Politiikka ja talous | Kotimaan matkailu sakkaa ja yritykset pulassa – ”Ongelmat voivat ohjata käyttämään ulkomaisia raaka-aineita”

      Tilaajalle
    • Myös Helsingin Katajanokalle rakennetaan puista hotellia ja pääkonttoria, jonka pitäisi valmistua kesällä 2024. Kyseinen kohde ei ole Buchardtin rakennuttama.

      Rakentaminen | Suomalaisille tuttu hotellimoguli aikoo rakentaa maailman korkeimman puurakennuksen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena