• NRK: Norja harkitsee aidan rakentamista Venäjän vastaiselle rajalle

    Aita voi tulla maiden väliselle joko koko matkalle tai joillekin osuuksille. Innoitus aitaan tuli Suomesta.
    NRK:n mukaan oikeusministeri on saanut innoituksen aidalle Suomesta, jonka Venäjän-maarajalle on parhaillaan rakenteilla noin 200 kilometrin pituinen esteaita. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.
    NRK:n mukaan oikeusministeri on saanut innoituksen aidalle Suomesta, jonka Venäjän-maarajalle on parhaillaan rakenteilla noin 200 kilometrin pituinen esteaita. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.  
    Uutiset|Ulkomaat
    29.9.202411:27
    STT–TT

    Norjan hallitus harkitsee aidan rakentamista Venäjän vastaiselle rajalleen, kertoi Norjan yleisradioyhtiö NRK lauantai-iltana.

    ”Se on toimenpide, joka voi tulla ajankohtaiseksi joko koko rajan mitalta tai joiltakin osin”, Norjan oikeusministeri Emilie Enger Mehl sanoi.

    NRK:n mukaan oikeusministeri on saanut innoituksen aidalle Suomesta, jonka Venäjän-maarajalle on parhaillaan rakenteilla noin 200 kilometrin pituinen esteaita.

    ”Raja-aidat ovat erittäin kiinnostavia, eivät vain pelotevaikutuksen vuoksi, vaan koska ne sisältävät antureita ja tekniikkaa joiden avulla voi havaita ihmisiä, jotka liikkuvat rajan lähellä”, Enger Mehl kommentoi.

    Norjalla ja Venäjällä on lähes 200 kilometriä yhteistä maarajaa.

    Rajavartiolaitos rakentaa Suomen itärajalle yhteensä 200 kilometriä kiinteää esteaitaa vuoden 2026 loppuun mennessä. Aluksi rakennetaan noin 70 kilometriä aitaa kansainvälisille rajanylityspaikoille ja niiden sivustoille.

    Suomen itäraja on noin 1 300 kilometriä pitkä.

    Lisää aiheesta
    • Venäjä on iskenyt Sumyyn aiemminkin. Ukrainan poliisin välittämä kuva syyskuun alkupuolelta. LEHTIKUVA / AFP / HANDOUT.

      Ulkomaat | Ukraina: Venäjä iski sairaalaan Koillis-Ukrainassa, useita kuollut

    • Presidentti Alexander Stubb esitti tyylilleen uskollisena puheensa YK:n yleiskokoukselle kolmen pointin muodossa.

      Politiikka | Stubb vetosi YK:n yleiskokouksessa kansainvälisen yhteistyön ja turvallisuusneuvoston uudistamisen puolesta

    • Suurlähettiläs Antti Helanterä näki miten Venäjä on muuttunut. Talouden lisäksi muutoksessa ovat aatteellinen ja henkinen ilmapiiri.

      Politiikka | Tämän vuoksi Venäjällä suhtaudutaan Suomeen kunnioituksella, arvioi entinen suurlähettiläs

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle