• Keskuskauppakamari: Naisten osuus pörssiyhtiöiden johtoryhmissä nousi ennätyssuureksi

    Kiintiöiden vaikutus ei toistaiseksi ole näkynyt nimityksissä.
    Ensi vuoden kesällä voimaan tuleva suositus edellyttää tasapuolista sukupuolijakaumaa pörssiyhtiöiden hallituksissa.
    Ensi vuoden kesällä voimaan tuleva suositus edellyttää tasapuolista sukupuolijakaumaa pörssiyhtiöiden hallituksissa.  Kuva: LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Uutiset|Työmarkkinat
    30.12.202509:00
    STT

    Suomen pörssiyhtiöiden johtoryhmissä on enemmän naisia kuin koskaan aiemmin, ilmenee Keskuskauppakamarin katsauksesta. Naisia on johtoryhmissä nyt 31 prosenttia.

    Toimitusjohtajatasolla naisten määrä sitä vastoin laski kahdella edellisvuoteen verrattuna. Tällä hetkellä Helsingin pörssissä on 11 yhtiötä, joiden toimitusjohtajana on nainen. Samalla naisten osuus liiketoimintojen johtajista laski yhdellä prosenttiyksiköllä 16 prosenttiin.

    Keskuskauppakamarin johtavan asiantuntijan Ville Kajalan mukaan kehitys on ollut edelleen kokonaisuutena arvioiden positiivista, vaikka parilla osa-alueella tuli takapakkia.

    ”Viime vuonna saavutettiin uudet ennätykset sekä naistoimitusjohtajien määrässä että naisten osuudessa liiketoimintojen johtajista. Nyt näiltä ennätystasoilta tultiin alas vain vähän”, Kajala sanoi tiedotteessa.

    ”Viime vuonna saavutettiin uudet ennätykset sekä naistoimitusjohtajien määrässä että naisten osuudessa liiketoimintojen johtajista.”

    Ville Kajala

    Naisten osuus sekä toimitusjohtajista että liiketoimintojen johdosta on kuitenkin edelleen kovin pieni, Kajala huomautti.

    ”Tällä on kerrannaisvaikutuksia, sillä pörssiyhtiöiden hallituksiin edetään useimmin toimitusjohtajan tai liiketoiminnan johtajan tehtävistä. Siksi on tärkeää, että yhtiöt kiinnittävät huomiota omiin rekrytointiprosesseihinsa niin ylimmän johdon kuin keskijohdon rekrytoinnissa”, Kajala sanoi.

    Ensi vuoden kesällä voimaan tuleva suositus edellyttää tasapuolista sukupuolijakaumaa pörssiyhtiöiden hallituksissa. Toistaiseksi ei ole näkynyt merkkejä siitä, että kiintiötavoite olisi lisännyt naisten siirtymistä johtoryhmistä hallitusammattilaisiksi.

    ”Jos siirtymää alkaa muodostua, naisten osuuden kasvattaminen johtoryhmätasolla edellyttäisi, että naisten osuus uusista johtoryhmänimityksistä olisi selvästi nykyistä suurempi”, Kajala totesi.

    Lisää aiheesta
    • Omien poikien juoksuleikit toivat Tellervo Haarnille ajatuksen sukista, joiden pohjiin painetaan vauhtia hidastavia kuvioita.

      Historia ja perinne | Jarrusukan äiti selvisi konkurssista ja sitkeistä ennakkoluuloista, jotka kohdistuivat avioeron kokeneeseen naisjohtajaan

      Tilaajalle
    • Hannu Kivioja on kiitollinen, että lähes 40 vuotta toiminnassa ollut perheyritys siirtyi turvallisiin käsiin, kun toimitusjohtajaksi ryhtyi oma tytär, Elina Kivioja.

      Koneet ja kulkuneuvot | Elina Kivioja tarttui konehuoltamon ohjaksiin: ”Pultteja haetaan pitkienkin matkojen päästä”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    naisjohtaja
    Naissukupuoli
    Johtaminen ja hallinto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Tule Koneviestiin kesätöihin media-assistentiksi – hae heti, mutta viimeistään 12.3.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, mutta viimeistään 31.1.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, viimeistään 13.3. mennessä