• Puolustusvoimien kasarmit ovat paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin – uusissa tupakalusteissa on latauspistokkeet puhelimille

    Puolustusvoimien käytössä olevista kasarmeista 76 prosenttia on peruskorjattu kattavasti tai uudisrakennettu.
    Varusmiehet eivät kuivaa jatkossa vaatteitaan tuvissa, vaan kasarmeilta löytyy erilliset kuivaustilat. Kuvituskuva.
    Varusmiehet eivät kuivaa jatkossa vaatteitaan tuvissa, vaan kasarmeilta löytyy erilliset kuivaustilat. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Yhteiskunta
    3.7.202609:30
    Tilda Karhumaa

    Varusmiespalveluksensa 6. heinäkuuta aloittavat uudet alokkaat majoittuvat parempikuntoisissa kasarmeissa kuin koskaan aiemmin. Puolustusvoimien käytössä olevista kasarmeista 76 prosenttia on peruskorjattu kattavasti tai uudisrakennettu 2000-luvulla, todetaan Puolustuskiinteistöjen tiedotteessa.

    ”Kasarmikannan kunto on parantunut merkittävästi. Vielä muutamia vuosia sitten noin puolet Puolustusvoimien kasarmeista oli peruskorjattu tai rakennettu uudelleen. Määrätietoisen kasarmien korjausohjelman ansiosta osuus on nyt noussut jo 76 prosenttiin”, Puolustuskiinteistöjen asiakkuusjohtaja Lasse Koponen sanoo.

    Tupien kalustuksessa on huomioitu käytännöllisyys sekä viihtyisyys. Uusissa tupakalusteissa on esimerkiksi lukuvalo, sekä omat latauspistokkeet puhelimille.

    WC- ja pesutilat ovat aiempaa yksityisempiä, ja ne soveltuvat yhteiskäyttöön palvelustaan suorittaville miehille ja naisille.

    Myös varusteiden kuivaustilat on sijoitettu erilleen majoituskerroksista. Maastokäytössä olevat teltat ja muut varusteet säilytetään erillisissä kuivaamorakennuksissa.

    Tänä vuonna Puolustuskiinteistöllä on ollut käynnissä useita peruskorjauksia.

    Tämän vuoden alussa Ilmavoimien Pirkkalan tukikohdassa otettiin käyttöön laajasti peruskorjattu kasarmi. Santahaminan varuskunnassa on käynnissä kasarmin kattava peruskorjaus, ja Sodankylässä on alkamassa uuden jättikasarmin rakennushanke. Syksyllä Dragsvikissä käynnistyy kasarmin peruskorjaus.

    Lisää aiheesta
    • Kaartin jääkärirykmentin alokkaat sotilasvalatilaisuudessa Keravalla elokuussa 2024. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA.

      Maanpuolustus | Puolustusvoimat: Miehilläkin saa jatkossa olla pitkät hiukset – parta ja viikset ovat kuitenkin liikaa

    • Arkistokuva Porin prikaatista Säkylässä.

      Yhteiskunta | Diabeetikoille mahdollisuus asepalvelukseen – ”Ei pitäisi sulkea motivoituneita nuoria ulos”

    • USA:n tuen pieneneminen Euroopalle ja Euroopan rakoilu ovat herättäneet huolta siitä, että Venäjä voisi hyökätä muuallekin jo Ukrainan sodan aikana. ”Sellaisilla puheilla ei ole havaintojemme pohjalta mitään perusteita, vaikka saatamme nähdä hybridikeinojen käyttöä jatkossakin”, Janne Jaakkola rauhoittelee.

      Maanpuolustus | Miehittämättömät järjestelmät voivat jatkossa taistella keskenään, kertoo Puolustusvoimain komentaja MT:lle

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Puolustusvoimat
    kasarmi
    peruskorjaus
    varusmiespalvelus
    Puolustuskiinteistöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle