• Chilen etelärannikolle tsunamivaroitus ja laaja evakuointitarve

    Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen (USGS) mukaan järistys tapahtui noin kymmenen kilometrin syvyydessä, runsaan 200 kilometrin päässä Argentiinan Tulimaassa sijaitsevan Ushuaian kaupungista.
    Uutiset|Ulkomaat
    2.5.202519:01
    STT–AFP

    Chilen eteläosiin on annettu tsunamivaroitus sen jälkeen kun Etelä-Amerikan ja Etelämantereen erottavassa Drakensalmessa tapahtui voimakas maanjäristys. Järistys oli voimakkuudeltaan 7,5.

    Chilen presidentti Gabriel Boric kirjoitti viestipalvelu X:ssä, että koko Magallanesin alueen rannikko tulee evakuoida. Chilen Senapred-hätätilaviranomaisen mukaan myös läheiset Etelämantereen alueet tulisi evakuoida.

    Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen (USGS) mukaan järistys tapahtui noin kymmenen kilometrin syvyydessä, runsaan 200 kilometrin päässä Argentiinan Tulimaassa sijaitsevan Ushuaian kaupungista.

    Tulimaan paikallisviranomaisten mukaan maanjäristys huomattiin parhaiten Ushuaiassa, vaikka se tuntui muuallakin alueella. Itse järistyksen ei tiedetä vaatineen uhreja tai aiheuttaneen tuhoja. Noin 75 kilometrin päässä Ushuaiasta sijaitseva Puerto Almanzan kylä evakuoitiin varotoimenpiteenä mahdollisen tsunamin vuoksi.

    Maanjäristykset ovat verrattain tavallisia Chilessä. Vuonna 1960 yksi kaikkien aikojen voimakkaimmista tiedetyistä järistyksistä tuhosi Valdivian kaupungin Chilen eteläosassa tappaen noin 9  500 ihmistä. Järistyksen voimakkuus oli 9,5.

    Lisää aiheesta
    • Tsunami runnoi Thaimaata vuosituhannen alussa.

      Luonto | Voimakas maanjäristys lähellä Tongaa, tsunamivaroitus annettu

    • Kuolonuhrien määrän uskotaan vielä nousevan. Viranomaisten ja lääkintähenkilöstön mukaan Turkissa on saanut surmansa yli 38 000 ja Syyriassa liki 3 700 ihmistä.

      Ulkomaat | Turkissa ja Syyriassa liki 42 000 maanjäristyksen uhria – järistys oli sadan vuoden aikana kymmenenneksi tappavin

    • Maanantaisessa järistyksessä loukkaantui tuhansia ihmisiä ja kymmenet tuhannet joutuivat siirtymään järistyksen tieltä. LEHTIKUVA/AFP.

      Luonto | Indonesian maanjäristyksen uhrimäärä nousi yli 320:n

    Artikkelin aiheet
    tsunami
    maanjäristys
    Chile
    evakuointi
    Drakensalmi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria