
Petteri Orpon (kok.) hallituksen eduskuntakäsittelyyn tulevassa esityksessä ehdotetaan kiinteistöverolakia muutettavaksi siten, että maapohjan kiinteistöveroprosentti eriytettäisiin yleisestä kiinteistöveroprosentista.
Samalla sen vaihteluvälin alaraja korotettaisiin yleisen kiinteistöveroprosentin alarajasta 0,93:sta 1,30:aan. Yläraja säilyisi 2,00 prosentissa.
MTK on peräänkuuluttanut vuodelle 2022 luvattua maa- ja metsätalouden talousrakennusten vapauttamista kiinteistöverosta. Tämä vero kohdistuu investoineille tiloille, jotka ovat monesti suurimmissa vaikeuksissa.
Maa- ja metsätalouden tuotantorakennuksista kertyvä verotulojen määrä on vuositasolla noin 14 miljoonaa euroa.
Ruotsissa maatalouden talousrakennukset ovat kokonaan kiinteistöverovapaita. Tämä aiheuttaa MTK:n mukaan kilpailuhaittaa ja epäreilun aseman suomalaiselle maataloudelle, mikä pitää korjata.
”Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa linjataan, että hallituskaudella ei tehdä kansallisesti sellaisia päätöksiä, jotka lisäävät maatalouteen kohdistuvia kustannuksia. Tämä esitys on ristiriidassa tuon kirjauksen kanssa. Tämä veronkiristys koskee osin myös maataloudenharjoittajia”, MTK:n verojohtaja Timo Sipilä huomauttaa.
Kiinteistöveron peritty määrä vuonna 2021 oli 1 875 miljoonaa euroa.
Sipilän mukaan veronkorotus saattaa kiristää verotusta kunnissa, joissa ei olisi välttämättä tarvetta kiristyksiin.
”MTK on vastustanut kiinteistöverokiritystä asian eri vaiheissa ja katsonut, ettei tällaista kiristystä pitäisi tehdä, vaan antaa kunnille vapaus määrätä itsenäisesti veroprosentista ilman alarajan nostoa.”
MTK:n mukaan uudistus mahdollistaisi ja käytännössä merkitsisi suoraan veronkiristyksiä kiinteistöjen omistajille lähes kaikkialla maassa, ei ainoastaan kasvukeskuksissa.
Käytännössä esitys tulee hyväksytyksi tultuaan kiristämään sekä asumisen että yrittämisen kiinteistöverotusta koko maassa.
MTK vaatii, että kiinteistöveron korotusmahdollisuus kokonaistasolla ei kasva nykyisestä. Tämän takia luonnoksen mukaisia kiinteistöveroprosenttien ylärajoja tulee laskea siten, että kiinteistöjen arvojen kaksinkertaistuessa on kiinteistöveroprosentin ylärajan puolituttava.
Kiinteistöveron kiristys ei ole Timo Sipilän mukaan vielä suurin pommi. Erityisen ongelmallista on lisäksi, että hallitus kaavailee lakiesitystä ensi keväälle, jossa kiinteistöverotuksen arvostusjärjestelmää uudistettaisiin.
”Tämä todennäköisesti kiristää merkittävästi kiinteistöverotusta kaikkialla Suomessa. Nykyiset kiinteistöverotuksen arvot ovat laskennallisia ja suhteellisen maltillisia. Niitä ei pidä lähteä kiristämään.”
Sipilä sanoo, että tällaiset uudistukset peräjälkeen aiheuttavat kerrannaisvaikutuksena kovan veronkiristyksen suomalaiseen kiinteistöverotukseen. ”Ne kiristävät kaikkien suomalaisten asumisen kustannuksia.”
Orpon hallituksen esitys kiinteistöverouudistuksesta kiristäisi veroa yrityksillä ja yhteisöillä yhteensä noin 12 miljoonalla eurolla ja kiinteistöosakeyhtiöillä noin 20 miljoonalla eurolla.
Tämä merkitsee kiinteistöverorasituksen nousua yrityksille keskimäärin kahdella prosentilla. Kiinteistöalan yrityksille nousu on noin neljä prosenttia.
Lisäksi elinkeinonharjoittajien kiinteistöverotuksen arvioidaan kiristyvän vajaalla kahdella miljoonalla eurolla. Heillä keskimääräinen muutos on noin 30 euroa vuodessa, ja kasvua aikaisempaan noin kuusi prosenttia.
Hallitus kaavailee lakiesitystä ensi keväälle, jossa kiinteistöverotuksen arvostusjärjestelmää uudistettaisiin.
Kiinteistöveron peritty määrä vuonna 2021 oli 1 875 miljoonaa euroa. Kiinteistöveron potentiaalinen enimmäismäärä nykylainsäädännöllä on 3 459 miljoonaa euroa.
Kiinteistöveron potentiaalinen enimmäismäärä suunnitellun uudistuksen jälkeen on 4 545 miljoonaa euroa.
Hallituksen esityksen mukaan kiristymä jakautuu melko tasaisesti eri toimialojen välille.
Maatalouden toimialoihin kuuluvat kasvinviljely ja kotieläintalous, riistatalous ja niihin liittyvät palvelut. Niiden osalta kiristyminen on noin 0,9 miljoonaa euroa.
Veron nousu rakentamattoman rakennusmaan veroprosentin piiriin kuuluvasta maapohjasta on noin 0,4 miljoonaa euroa.
Niillä toimialoilla, joiden kiinteistöt keskittyvät erityisesti Helsinkiin, Espooseen tai muihin kuntiin joissa verokanta nousee selvästi, maapohjan verotus kiristyy jonkin verran toimialojen keskimääräistä veronnousua enemmän.
Yrityskohtainen vaikutus riippuu suoraan siitä, missä kunnissa yrityksen omistamat kiinteistöt sijaitsevat.
Juttu on osa Tilaajan toive -sarjaa, jossa MT käsittelee lukijoille merkityksellisiä aiheita.