
Säätytalolta odotetaan mahdollista lopullista sopua hallitusohjelmasta jo tiistai-iltana tai keskiviikon kuluessa. Tosin neuvottelut jatkuivat tiistaina myöhään, ja tiettävästi kristillisdemokraatit vastustivat alkoholin myynnin vapauttamista niin ankarasti, että jo häämöttänyt maalisuora uhkasi siirtyä.
Jos valmista kuitenkin tulee, hallitusohjelma käännetään myös ruotsiksi ja tulisi julkiseksi viimeistään lauantaina.
MT:n tietojen mukaan jakeluvelvoitteesta olisi syntynyt tiistaina jo sopu. Sen vuoksi nousevan bensiinin hinnan korvausmallista ei tihkunut tietoa.
MT kuuli tiistaina myös arvioita, että toiveena oli saada neuvottelut valmiiksi ennen sunnuntaita, jolloin alkavat presidentin isännöimät Kultaranta-keskustelut. Tällä aikataululla ministerit eli uusi hallitus ehdittäisiin nimittää ennen juhannusta, mikä on ollut hallituksenmuodostaja Petteri Orpon (kok.) ääneen lausuma tavoite.
Suurin yllätyksiä voivat olla hallituksen talouden tasapainotusohjelma sekä sen suuruus, suuntautuminen ja rytmitys.
Maa- ja metsätalouden asioista on sovittu alaryhmissä pitkälti jo aiemmin, ja MT on uutisoinut niistä. Asioita ulkopuolelta seuranneiden mukaan Säätytalolta on vuotanut tietoja harvinaisen vähän, vaikka neuvottelijoita on ollut eri ryhmissä kymmenittäin.
Hallitusohjelman tavoitteena on linjata suuntaviivat lähivuosien maa- ja metsätalouspolitiikalle.
Suurin yllätyksiä voivat olla hallituksen talouden tasapainotusohjelma sekä sen suuruus, suuntautuminen ja rytmitys. Jos leikattavana on esimerkiksi 800 miljoonaa euroa, se tietäisi työllisyystoimia ja leikkauksia sosiaaliturvaan, ja lopputulos koskettaisi myös maaseudulla asuvia.
”Maataloudessa kriisi ei ole ohi, ja nyt käsillä on vielä kuiva kevät. Maatalouden hyvin hauras tilanne on kerrottu selkeästi Säätytalolle”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoi tiistaina MT:lle.
MT:n tuoreimpien tietojen mukaan lopullinen leikkaussumma voi olla pienempikin.
Suurempia kiistakysymyksiä ei MT:n keräämien tietojen mukaan ole ollut, sillä puolueilla on ollut yhtäläinen ymmärrys maatalouden tilanteesta ja tarpeista. Neuvottelutulos nojaa pitkälti kansanedustaja Raimo Piiraisen (sd.) vetämän parlamentaarisen työryhmän linjauksiin, joiden mukaan ruoantuottajien asemaa elintarvikeketjussa ja huoltovarmuutta pitää parantaa.
MT on jo kertonut aiemmin, että paljon investoineita kotieläintiloja tuettaisiin, mutta kaupan vahvaan markkina-asemaan ei olla puuttumassa tässä vaiheessa.
Suurta kiinnostusta on ollut elintarvikkeiden vientiä ja Irlannin pontevia vientitoimia kohtaan. Food from Finland -ruokavientiohjelman on määrä päättyä tänä vuonna.
Maa- ja metsätalouteen on kaavailtu Säätytalolla yksimielisesti 80 miljoonan euron säästöjä, joista 30 miljoonaa euroa menisi metsään ja 50 miljoonaa euroa maatalouteen. MT:n tuoreimpien tietojen mukaan lopullinen leikkaussumma voi olla pienempikin.
Ohjelman lähtökohtana on, että metsäelinkeinoa saa harjoittaa rauhassa. Sama koskee maataloutta, jonka tuotantotukiin ei koskettaisi.
Metsästä säästettävä summa koostuu käyttämättömistä yksityisen metsänhoidon kemeratuista ja siitä, että metsäkeskukselle jätettäisiin lähinnä viranomaistoimintaa.
Maataloudessa säästöjä löytyisi edellisen hallituksen lisäämistä kosteikkoviljelyn tuista.
Metsäasioissa suunta näyttäisi olevan kohti normaalia päiväjärjestystä, Marttila arvioi päättävän ja aloittavan hallituksen eroja.
Kausityövoiman käyttöön ei tiettävästi olla puuttumassa.
Maa- ja metsätalouteen vaikuttavat myös yleiset verokysymykset, joista kiistellyimpiin on kuulunut Säätytalolla jakeluvelvoite ja sen nostaman polttoaineen hinnan korvaaminen autoilijoille.
Neuvotteluja vetävä Petteri Orpo (kok.) on viestittänyt, ettei Suomi tingi ilmastotavoitteestaan ja että kaikki verolajit ja vähennykset, kuten ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeus katsotaan kerralla.
Myös ulkomaisen työvoiman tulotaso on herättänyt kovaa keskustelua, mutta kausityövoiman käyttöön ei tiettävästi olla puuttumassa.
MTK:n edustajat ovat käyneet kuultavina useissa hallitusneuvotteluiden ryhmissä.
MTK on tavoitellut metsään metsävähennyksen korotusta ja hankintatyön verottoman rajan nostamista 125 kuutiometristä 500 kuutiometriin. Toimet tukisivat perhemetsätaloutta ja metsäyrittäjyyttä.