• Video: Keskellä Suomea sijaitsee 489 metriä pitkä halli, jossa ollaan valmiita sesonkiin ja kriisiin

    Keskuksen uumenissa sijaitsee laboratorio, jossa mitataan muun muassa tuotteiden sokeripitoisuuksia.
    Akumatti Leskinen (kuvassa vasemmalla) työskentelee Lidlin Laukaan jakelukeskuksen tavaranhallintapäällikkönä ja Toni Pigg logistiikkapäällikkönä.
    Akumatti Leskinen (kuvassa vasemmalla) työskentelee Lidlin Laukaan jakelukeskuksen tavaranhallintapäällikkönä ja Toni Pigg logistiikkapäällikkönä.  Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Talous
    27.11.202507:00
    Jukka Koivula
    Laukaa

    Parikymmentä kilometriä Jyväskylästä pohjoiseen Nelostien välittömässä läheisyydessä kohoaa mittakaavaltaan vaikuttava halli.

    Jättimäisellä varastorakennuksella on pituutta 489 metriä ja leveyttä 110 metriä. Se nielee sisäänsä 56 000 neliömetriä.

    MT on saapunut päivittäistavarakauppaketju Lidlin Laukaan jakelukeskukselle. Laitoksen läpi kulkee päivittäin huomattavan suuri määrä elintarvikkeita ja muuta tavaraa.

    0:00
    0:00

    ”Kun Lidl tuli Suomeen 2002, rakennettiin ensimmäinen jakelukeskus Janakkalaan. Seuraavana vuorossa oli Laukaa, joka valmistui 2004”, Laukaan jakelukeskuksen logistiikkapäällikkö Toni Pigg kertoo.

    Laukaa valikoitui paikaksi sen keskeisen sijainnin takia.

    ”On hyvät yhteydet eri suuntiin ja myös työntekijöiden näkökulmasta tänne on sujuvaa kulkea lähialueilta”, Laukaan jakelukeskuksen tavaranhallintapäällikkö Akumatti Leskinen sanoo.

    ”Kuljetuskustannukset ja niiden optimointi on tärkeä syy sille, miksi jakelukeskus on Laukaassa”, Pigg lisää.

    Lähes puolet Laukaan jakelukeskukselta lähtevistä rekoista käy biokaasulla.
    Lähes puolet Laukaan jakelukeskukselta lähtevistä rekoista käy biokaasulla. Kuva: Petteri Kivimäki

    Laukaasta käsin huolehditaan Lidlin kaikkien myymälöiden tavaratoimitukset Närpiö–Jämsä–Lappeenranta -linjasta ylöspäin.

    ”Siten edustamme myös niin sanottua loma-Suomea. Kesällä luontainen volyymi kasvaa kovasti meillä”, Leskinen toteaa.

    Uusin ja suurin Lidlin jakelukeskuksista Suomessa on Järvenpäässä.

    ”Kuljetuskustannukset ja niiden optimointi on tärkeä syy sille, miksi jakelukeskus on Laukaassa.”

    Tomi Pigg

    Kauppojen hyllyjen täyttäminen laajalla maantieteellisellä alueella edellyttää sujuvia logistiikkaketjuja. Etäisin myymälä sijaitsee lähes 700 kilometrin päässä Sodankylässä.

    Laukaan jakelukeskuksen pihassa käy päivittäin vinha rekkaralli.

    ”Tavaraa tuovia rekkoja on tavanomaisella viikolla keskimäärin 40‒60 päivässä. Lähtevien autojen määrä on kahden- ja kolmenkymmenen välissä”, Pigg hahmottelee.

    Ero johtuu siitä, että jakelukeskukselta kauppoihin tavaraa kuskaavat rekat pidetään niin täysinä kuin mahdollista. Ne kiertävät kahdesta neljää myymälää kerrallaan.

    ”Sen sijaan tänne saapuva rekka voi tuoda vain joitakin yksittäisiä lavoja.”

    Lidl Suomessa

    Kansainvälinen päivittäistavarakauppaketju Lidl on osa Schwarz Group -konsernia, jonka yhteisliikevaihto on 175,4 miljardia euroa. Lidlin osuus on noin 125 miljardia.

    Maailmanlaajuisesti Lidlissä työskentelee 382 400 henkeä ja Suomessa 5 750.

    Lidlillä on Suomessa 208 myymälää sekä kolme jakelukeskusta.

    2024 Lidlin liikevaihto Suomessa oli noin 2 miljardia euroa ja markkinaosuus 9,4 prosenttia.

    Suomessa Lidlillä on noin 3 000 tuotetta kauppojen hyllyillä. Viikoittain vaihtuvat teemaviikot täydentävät perusvalikoimaa.

    Lidlissä myytävistä tuotteista noin 75 prosenttia on kaupan oman merkin alla.

    Myydyistä tuotteista yli 60 prosenttia on kotimaisia.

    Jakelukeskukselle saapuvat elintarvikkeet päätyvät ensimmäiseksi laaduntarkastukseen.

    ”Kaikessa saapuvassa tavarassa tarkistetaan keskeiset pakkausmerkinnät, pakkausmerkinnät, parasta ennen -päivämäärät sekä hedelmissä ja vihanneksissa tuoreus monilla eri kriteereillä. Ulkolaisessa tavarassa lisäksi muun muassa varmistetaan alkuperämaa sekä suomen- ja ruotsinkieliset tuoteselosteet. Lämpötilarajat tsekataan ja sillä varmistetaan tuoteturvallisuus”, Leskinen esittelee.

    Teijo Hirvonen mittasi mangon kypsyyttä jakelukeskuksen laaduntarkkailupisteellä.
    Teijo Hirvonen mittasi mangon kypsyyttä jakelukeskuksen laaduntarkkailupisteellä. Kuva: Petteri Kivimäki

    Keskuksen uumenissa sijaitsee laaduntarkkailupiste ja laboratorio, jossa mitataan muun muassa tuotteiden sokeripitoisuuksia.

    ”Esimerkiksi sitrushedelmien sokerihappopitoisuudet mitataan ja joidenkin kasvisten kaliiberit tutkitaan. Säännöllisesti lähetämme tuotteista näytteitä torjunta-ainetarkkailuun. Omat rajamme elintarviketurvallisuudessa ovat lakisääteisiä tiukempia”, Leskinen sanoo.

    Laadunvalvonta on jatkuvaa ja päivittäistä.

    ”Ulkomaiset lihatuotteet eivät lähde täältä mihinkään, ennen kuin vahvistus negatiivisesta salmonellatestistä on saatu.”

    ”Säännöllisesti Finnlabsille lähtee tuotteista näytteitä torjunta-ainetarkkailuun. Meidän omat rajamme elintarviketurvallisuudessa ovat lakisääteisiä tiukempia.”

    Akumatti Leskinen

    Eurolavapohjat ovat standardoitu kuljetusyksikkö, joista keskuksella puhutaan.

    ”Viikkotasolla otetaan vastaan 7 500‒10 000 lavaa viikossa. Tuoreliha, maito, hedelmät ja vihannekset käytännössä keräillään myymälätoimituksiin samana päivänä kun ne tulevat tänne”, Pigg sanoo.

    ”Siinä saattaa olla puolesta puoleentoista päivän puskuri. Pakatut elintarvikkeet viipyvät yhdestä neljään viikkoa keskimäärin”, Leskinen lisää.

    Pisimmillään tavarat voivat odotella jakelukeskuksen hyllyissä vuodenkin päivät.

    ”Silloin puhutaan yksittäisistä käyttötavarapuolen tuotteista. Esimerkiksi joulukynttilät voivat jäädä odottamaan seuraavaa sesonkia.”

    Vuoden selkeät pääsesongit ovat juhannus, joulu ja pääsiäinen, jolloin myyntimäärät kaupoissa kautta maan kohoavat selkeästi tavanomaista korkeammalle tasolle.

    ”Kriisitilanteessa paikan merkitys huoltovarmuudessa korostuisi erityisesti.”

    Toni Pigg

    Lidlin työllistää Suomessa suoraan noin 5 750 henkeä. Laukaan jakelukeskus työllistää 250 ihmistä.

    ”Välilliset työllisyysvaikutukset huomioiden puhutaan huomattavasti suuremmista luvuista. Pääkonttori tekee paikallisten kuljetusyritysten kanssa sopimukset, jonka jälkeen ajosuunnittelu tehdään Laukaasta käsin”, Pigg sanoo.

    Lidlin jakelukeskus Laukaassa on huomattava työllistäjä 250 työpaikallaan.
    Lidlin jakelukeskus Laukaassa on huomattava työllistäjä 250 työpaikallaan. Kuva: Petteri Kivimäki

    Lidl korostaa yritysstrategiassaan vastuullisuutta ja ekologisuutta.

    Akumatti Leskisen mukaan tämä näkyy muun muassa alhaisena ruokahävikkinä.

    ”Olemme saaneet painettua ruokahävikin Suomessa 1,48 prosenttiin. Lisäksi olemme luopuneet kokonaan häkkikanojen munista 2016 ja ilotulitteiden myynnistä 2012. Pelikoneet kaupoistamme katosivat 2021. Huolehdimme yhteiskuntavastuustamme”, Leskinen summaa.

    Toni Pigg huomauttaa, että jakelukeskus tekee aktiivista yhteistyötä Puolustusvoimien kanssa. Naapurissa sijaitsee Tikkakosken Ilmasotakoulu ja varuskunta.

    ”Kriisitilanteessa paikan merkitys huoltovarmuudessa korostuisi erityisesti. Tasaisin väliajoin toteutamme Puolustusvoimien kanssa harjoituksia, joissa testaamme ja kehitämme keskuksen läpivientiaikaa ja -kykyä”, Pigg toteaa.

    ”Erilaisissa häiriötilanteissakin kotimaista jakelua pystytään pyörittämään tehokkaasti. Korona-aikakin antoi oppia siihen, miten poikkeusoloissa toimitaan”, Leskinen sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Kesko rakennuttaa parhaillaan Espoon Mikkelään uutta K-Supermarketia ja saman rakennuksen yhteyteen tulevaa teknisen tukkukaupan Onnisen liikepaikkaa. Keskon omistamalla Onnisella on keskusvarasto ja jakelukeskus Hyvinkäällä sekä yhteensä 56 liikepaikkaa Suomessa.

      Talous | K-ruokakaupat olivat Keskon tulosveturi

    • Riskinä on, että viljelijät joutuvat jatkossa täyttämään vaativia kestävyysarviointeja eri alustoille vaikkapa rahoitushakemuksen yhteydessä. Arkistokuvan tila ja henkilöt eivät liity tapaukseen.

      Puutarhatuotanto | Lidliltä jättimäinen vastuullisuusvaatimus – vihannestilat hukkuvat 250-riviseen Excel-taulukkoon

      Tilaajalle
    • Lidl ei vielä ole lähtenyt mukaan ruuan verkkokauppaan, vaan seuraa kehitystä.

      Lidl kritisoi ruuan hintavertailuja – kaupat tietävät vertailun ostoskorin tuotteet ja pitävät niiden hinnat alhaalla

    • Mikko Forsström vakuuttaa, että alennuksilla ei kosketa sopimuskausiin eikä tavarantoimittajia ole pyydetty osallistumaan hintojen laskuun.

      Näin Lidl kertoo alentavansa hintojaan: "Uusi jakelukeskus, hävikkiä pienemmäksi, omia voittoja vähennetään 5-10 miljoonaa"

    Artikkelin aiheet
    Lidl
    päivittäistavarakauppaketju
    päivittäistavarakauppa
    jakelukeskus
    logistiikka
    raskas liikenne
    huoltovarmuus
    elintarvikkeet
    elintarviketurvallisuus
    Lidlin Laukaan jakelukeskus
    tavaraliikenne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria