• Kansanedustajat huolestuivat koulukirjojen maataloudesta antamasta kuvasta ja tekivät eduskunnassa kirjallisen kysymyksen: ”Objektiivisuus turvattava”

    Virheellisissä tiedoissa kuvataan maatalous luontoa ja eläimiä vahingoittavana, Vesa Kallio ja Eerikki Viljanen sanovat.
    Kansanedustaja Eerikki Viljanen (kesk.) on pahoillaan siitä, että oppikirjoissa on havaittu virheitä erityisesti maataloutta ja eläimiä koskien.
    Kansanedustaja Eerikki Viljanen (kesk.) on pahoillaan siitä, että oppikirjoissa on havaittu virheitä erityisesti maataloutta ja eläimiä koskien. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Koulutus
    14.10.202311:30
    Jukka Hämäläinen

    “Ne kuvaavat maataloutta luontoa vahingoittavana ja antavat ymmärtää, että tuotantoeläimet kokevat jatkuvaa kärsimystä.”

    Keskustan kansanedustajat Vesa Kallio ja Eerikki Viljanen ovat jättäneet eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen oppikirjojen objektiivisuudesta ja sisällön valvonnasta.

    Kysymyksessä korostetaan oppimateriaalien objektiivisuuden merkitystä ja vaaditaan toimia niiden sisällön varmistamiseksi. Kysymyksessä nostetaan esille huoli oppikirjojen virheellisestä tiedosta, erityisesti maatalouteen, eläimiin, ruokavalioihin ja metsästykseen liittyen.

    Objektiivisuuden tulisi olla keskeinen osa tieteen ja opetuksen tunnusmerkkejä, Kallio ja Viljanen edellyttävät.

    Kysymyksen taustalla on huoli Opetushallituksen oppikirjojen ennakkotarkastuskäytännön loppumisesta vuonna 1992, minkä seurauksena oppikirjojen sisällön valvonta on jäänyt puutteelliseksi, ja pahimmillaan useat vuosiluokat ovat saaneet opetusta osin virheellisen tiedon varassa.

    “Virheellinen tieto jättää jäljen koululaisen ja opiskelijan koko tulevaan elämään ja muovaa hänen käsitystään ja ajatusmaailmaansa suuntaan, jonka pohjalla ei ole totuutta. Pahimmillaan kyseessä voi olla lapsen ja nuoren tietoinen manipulointi” Vesa Kallio toteaa tiedotteessa.

    Eerikki Viljanen on pahoillaan siitä, että oppikirjoissa on havaittu virheitä erityisesti maatalouden ja eläinten osalta.

    “Ne kuvaavat maataloutta luontoa vahingoittavana ja antavat ymmärtää, että tuotantoeläimet kokevat jatkuvaa kärsimystä”, Viljanen kritisoi.

    Nämä materiaalit saattavat hänen mielestään ohjata myös ruokavaliovalintoja ja antavat paikoin väärää tietoa niin Suomen petoeläimistä kuin metsästyksestäkin.

    Edustajat ovat jättäneet vastuuministerille vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa he kysyvät, millä keinoin hallitus aikoo varmistaa, että kouluissa annettava opetus on objektiivista ja luotettavaa. Miten aiotaan varmistaa, että opettajilla on sitä varten käytettävissä oppikirjoja, joilla tällainen opetus voidaan toteuttaa? Ja miten varmistetaan ettei kouluilla käytetä opetuksessa sellaisia muita materiaaleja, jotka eivät täytä objektiivisuuden kriteerejä?

    Lisää aiheesta
    • Kouvolalaiset Arttu Pyötsiä ja Heini Perätalo tykkäävät kertoa työstään maidontuottajina.

      Maidontuotanto | Kouvolalainen maitotila tekee tärkeää brändityötä – ”Ihmisten tietämättömyys ruokkii intoa järjestää vierailuja, sillä lapsissa on tulevaisuus”

    • Kotitilalla Salossa ei ollut hevosia enää, kun ne alkoivat kiinnostaa Wilma Murtoa. Hän harkitsi usein ratsastamista vasikoilla, mutta aikeeksi se jäi.

      Urheilu | EM-kultaa voittanut Wilma Murto tunsi aina ylpeyttä siitä, että liha ruokapöydässä oli itse kasvatettua ‒ ”Kaverit tosin saattoivat joskus reagoida”

    • Helsingistä muuttaneet Tuomas, Valokki ja Taito Vanhanen sekä Piia Häkkinen ovat viihtyneet Juvalla todella hyvin.

      Maallemuutto muutti perheen ruokavalionkin – "aloin nähdä eläimet syötävinä"

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    oppikirjat
    objektiivisuus
    Eduskunta
    Vesa Kallio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle