• Kouvolalainen maitotila tekee tärkeää brändityötä – ”Ihmisten tietämättömyys ruokkii intoa järjestää vierailuja, sillä lapsissa on tulevaisuus”

    Peräkylän maitotila Kouvolan Valkealassa on ottanut vuosien varrella useita koululuokkia ja päiväkotiryhmiä vierailemaan, ja rohkaisee muitakin kokeilemaan.
    Kouvolalaiset Arttu Pyötsiä ja Heini Perätalo tykkäävät kertoa työstään maidontuottajina.
    Kouvolalaiset Arttu Pyötsiä ja Heini Perätalo tykkäävät kertoa työstään maidontuottajina.  Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Maidontuotanto
    11.2.202304:00
    Terhi Torikka
    Kouvola

    ”Uskon, että moni tykkäisi, vaikka etukäteen epäilyttäisikin”, Heini Peräkylä arvelee. Hän rohkaisee miehensä Arttu Pyötsiän kanssa tiloja ottamaan vierailijaryhmiä vastaan, jos siihen yhtään on kiinnostusta. Palkitsevinta on pariskunnan mukaan lasten aito ilo ja vilpitön kiinnostus asiaan.

    ”Bussista saatetaan tulla sormet nenässä, mutta se unohtuu hetkessä. Lapset eivät tule arvioimaan sitä, miten siistit nurkat ovat, vaan keskittyvät eläimiin ja koneisiin. Tykkäämme kertoa siitä, mitä teemme ja olemme ylpeitä ammatistamme”, Peräkylä sanoo.

    Harjoittelijoita varten tilalta löytyy haalareita monessa koossa. Monet niistä on saatu sponsorointina, kertoo Heini Peräkylä.
    Harjoittelijoita varten tilalta löytyy haalareita monessa koossa. Monet niistä on saatu sponsorointina, kertoo Heini Peräkylä.  Kuva: Sanne Katainen

    Pariskunta on tuottanut maitoa Heinin kotitilalla, Peräkylän tilalla, kymmenen vuoden ajan. Tilalla on vajaan 50 lypsylehmän ja nuorkarjan lisäksi hevosia. Vuosittain tila ottaa laidunkauden aikana vastaan useita koulu- ja päiväkotiryhmiä, joille esitellään tilan toimintaa, eläimiä ja koneita.

    ”Hirveän moni sanoo, ettei ole ikinä nähnyt lehmää, saati koskenut lehmään”, Peräkylä kertoo.

    ”Ihmisten tietämättömyys ruokkii intoa järjestää vierailuja, sillä lapsissa on tulevaisuus.” Heini Peräkylä

    Pariskunnalle vierailut ja muu kuluttajatyö, kuten sosiaalinen media, ovat luonteva osa maataloustuotantoa. ”Se tavallaan kuuluu asiaan. Mielestäni tilojenkin pitää tehdä markkinointia, vaikka muut meidän tuotteitamme myyvätkin.”

    Tilalla on vuosien varrella koulutettu kaksi oppisopimustyöntekijää ja useita harjoittelijoita. Joukossa on ollut maatalous-, agrologi- ja eläinlääkäriopiskelijoita. Viime syksynä tilaa kysyttiin ensimmäistä kertaa myös taksvärkkipäivän työpaikaksi 7-luokkalaisten vierailun päätteeksi. Joukko tyttöjä teki tilalla työpäivän, joka päättyi vaikeaan poikimiseen.

    ”Onneksi se päättyi hyvin. Kyllä he varmaan muistavat päivän pitkään”, Heini Peräkylä sanoo.

    Lehmien lisäksi tilalla on hevosia, joita vierailijat pääsevät rapsuttelemaan.
    Lehmien lisäksi tilalla on hevosia, joita vierailijat pääsevät rapsuttelemaan.  Kuva: Sanne Katainen

    Tuottajat ovat innolla mukana myös muussa maataloutta esiin tuovassa työssä. Kun paikkakunnalla järjestettiin tapahtuma siitä, mistä ruoka tulee, Heini ja Arttu miettivät pitkään, miten siihen voisi parhaiten osallistua.

    ”Ei sinne voi viedä lehmää, eikä oikein vasikkaakaan”, Pyötsiä kertoo.

    ”Mielestäni tilojenkin pitää tehdä markkinointia, vaikka muut meidän tuotteitamme myyvätkin.” Heini Peräkylä

    Niinpä pariskunta keräsi mukaan sen määrän rehuja ja vettä, minkä lehmä tarvitsee tuottaakseen yhden lypsykerran verran maitoa. Maitomäärää havainnollistettiin oikealla määrällä maitotölkkejä. Lisäksi maitotilan elämää havainnollisti vuosikello, joka paloiteltiin myös avaamaan tilan rutiineja vuorokauden aikana.

    Kiitoksena aktiivisesta kuluttajatyöstä Peräkylän tila palkittiin MTK-Kaakkois-Suomen syyskokouksessa 5 000 euron stipendillä. Stipendin jakoi William ja Ester Otsakorven Säätiö. Toinen samanlainen stipendi myönnettiin taipalsaarelaiselle Innalanmäen tilalle.

    ”Se oli tosi hieno kunnianosoitus. Piti ihan hieraista silmiä, että montako nollaa siinä oli”, Heini sanoo ja kertoo, että palkintosumma on jo korvamerkitty tuetun lomituksen hankintaan, jotta kolmilapsinen perhe saa pitää lomaa myös yhdessä.

    Vierasryhmiä otetaan tilalle lähinnä laidunkaudella, jolloin eläimiä katsellessa ei tule kylmä, ja piha on yleensä vähiten kurainen, tuottajat kertovat. Haastattelu tehtiin joulukuussa.
    Vierasryhmiä otetaan tilalle lähinnä laidunkaudella, jolloin eläimiä katsellessa ei tule kylmä, ja piha on yleensä vähiten kurainen, tuottajat kertovat. Haastattelu tehtiin joulukuussa.  Kuva: Sanne Katainen

    Tuottajat neuvovat, että tilavierailujen kokeileminen kannattaa aloittaa pienesti. Esimerkiksi päiväkotiryhmälle riittää melko tiiviskin vierailu ja lyhyt esittelypuhe. Isommille lapsille kannattaa suunnitella hieman enemmän päivän kulkua.

    ”Noin 1,5 tuntia menee helposti, kun on jotakin johdettua tekemistä ja mahdollisuus rapsutella eläimiä”, Heini sanoo.

    Peräkylän tilalla liikkeelle lähdettiin aikanaan vauhdilla, kun tila päätti kokeilla suoraan avoimien ovien päivän järjestämistä. Idea kumpusi maatalouden ulkopuolelta tilan toimintaan mukaan tulleen Artun ystävien kiinnostuksesta vierailla maitotilalla. Oli vuosi 2014 ja tapahtumaa mainostettiin lähinnä paperimainoksilla joita levitettiin kauppoihin ja päiväkoteihin.

    ”Ajattelimme, että ehkä joku kymmenen ihmistä tulee. Vieraita tuli noin 250 ja moni kyseli, onko tapahtuma myös seuraavana vuonna”, Heini kertoo nauraen.

    Tilan väki vastasi toiveeseen ja sai seuraavana kesänä mukaan myös useita yhteistyökumppaneita, kuten Valion ja Atrian. Silloin vieraita kävi muutamassa tunnissa noin neljäsataa.

    ”Sen jälkeen emme ole uskaltaneet enää järjestää, ettei tapahtuma räjähdä käsiin”, Heini toteaa. Haaveissa tapahtuman herättäminen elää edelleen. Mukaan järjestämiseen tarvittaisiin paljon yhteistyötahoja, kuten järjestyksenvalvojia, kahvion hoitajia ja liikenteen ohjausta.

    ”Tärkeää olisi, että tapahtuma pysyisi ilmaisena ja kaikilla olisi matala kynnys osallistua”, Pyötsiä lisää.

    Peräkylän tilan vinkit tilavierailujen järjestämiseen

    • Aloita pienesti

    • Suunnittele päivän kulkua

    • Kysy yhteistyökumppaneita mukaan, esimerkiksi lopussa tarjotut smoothiet jättävät hyvän fiiliksen

    • Eläintiloihin sisään ei tarvitse päästää vieraita, sinne voi katsoa esimerkiksi ovelta

    • Laidunkausi on parasta vierailuaikaa, koska silloin kävijöille ei tule kylmä, eikä yleensä ole kuraista

    • Muista turvallisuus ja hygienia

    • Tavallinen riittää: koneiden ja eläintilojen ei tarvitse olla uusia ja mahtavia, kunhan asenne on oikea

    Lisää aiheesta
    • Korpelan tilan karjan päärotu on ayrshire.

      Maidontuotanto | Tähän pihattoon pälvisilsa ei ole tervetullut – Korpelan maitotilan tavoitteena on taudeista puhdas navetta

      Tilaajalle
    • Uudet tuotantotilat tehtiin kokonaisuudessaan vanhojen seinien sisälle.

      Maidontuotanto | Vanha parsinavetta sai uuden elämän robottipihattona Lestijärvellä – "Hintalappu pieneni puoleen, kun parsipaikat tykötarpeineen tehtiin entisten seinien sisälle”

      Tilaajalle
    • Sini Tikkasen maidontuotantotila on ollut alusta lähtien emäntävetoinen. "Puolisolla on oma tila ja saan apua tarvittaessa, joten yhtälö toimii kaikin puolin mutkattomasti."

      Maidontuotanto | Emäntäkalenterista tuttu Sini Tikkanen on lehmiensä yksinhuoltaja – ”Emäntä on arvonimistä arvokkain, ja sen taakse kätkeytyy aito ja työtään rakastava voimanainen”

    Artikkelin aiheet
    maitotila
    maatalous
    tilavierailut
    brändityö
    koulutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lypsyrobottien määrä kasvaa tiloilla. Viiden vuoden päästä robottitiloja ennustetaan olevan 1 800, kirjoittaa Erkki Holma. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Maidon tuottaminen jää harvojen käsiin – ”Vaikka lypsy automatisoidaan, työmäärä ei paljoa vähene”

  • Veikko Jokitalo kehittää tilaansa talousosaajan silmin.

    Koneviesti | Talousmies maidontuottajana – Veikko Jokitalo panostaa talouden suunnitteluun ja arjen prosessien kehittämiseen

  • Koneviesti | Luken tutkimusnavetan uudistus vie lehmien ruokinnan uudelle tasolle

    Tilaajalle