Emäntäkalenterista tuttu Sini Tikkanen on lehmiensä yksinhuoltaja – ”Emäntä on arvonimistä arvokkain, ja sen taakse kätkeytyy aito ja työtään rakastava voimanainen”

Kiuruvetinen Sini Tikkanen sanoo olevansa elämän kouluttama karjatilallinen.

"Eteenpäin on menty, vaikka askeleet ovat välillä olleet hyvinkin raskaat. Maitokilot on aina otettu kovalla työllä ja savolaisella sitkeydellä. Tämä on kuitenkin minun ja minunnäköiseni elämä. Olen ylpeä juuristani ja siitä, että voin sanoa olevani maatilan emäntä", Sini luonnehtii kiitollisena.

Sini Tikkanen otti kotitilan nimiinsä vuonna 2005, mutta käytännössä hän on vastannut tilasta jo pidempään.

"Vuosi 2001 muutti täysin tilan toimintasuuntaa. Vanhempieni vakava sairastuminen merkitsi myös omien tulevaisuuden suunnitelmieni uudelleen järjestelemistä. Olin juuri aloittanut opiskelut Peltosalmen maatalousoppilaitoksessa. Alkuperäinen ajatus oli kouluttautua agrologiksi, mutta muuttuneen tilanteen takia päätin nipistää vuosista ja vaihdoin konepuolelle. Päätös osoittautui oikeaksi, sillä parikymppisenä täyden vastuun ottaminen tilan kaikista toiminnoista oli kaikin puolin haastava rasti."

Sini Tikkanen osoitti taitonsa selviytyä, vaikka tilanpidon alkuvaiheessa olosuhteet vanhassa parsinavetassa olivat alkeelliset.

"Sonnan luonti ja kyykkylypsy tulivat tutuiksi. Siinä napsittiin naisesta mittaa, kun aamua iltaa otettiin pariltakymmeneltä lypsävältä litrat talteen ja pidettiin huolta, että eläimet pysyvät terveinä ja tuotantokykyisinä."

Kymmenen vuoden ajan Sini Tikkanen hoiti 18 lehmän karjaansa parsinavetassa.

"Olen pienestä pitäen haaveillut pihatosta, mutta sen rakennuttaminen ei ollutkaan emäntävetoiselle tilalle ihan itsestäänselvyys. Yksinomaan rakennuslupien saaminen kesti kaksi vuotta. Uuden sijaan minulle ehdotettiin vuokranavetan hankkimista ja jopa hankkeen hylkäämistä. En suostunut kumpaankaan. Halusin vain jatkaa lehmien lypsämistä, mutta parsinavetan sijaan ajanmukaisessa lypsyasemapihatossa."

Viisivuotias Remu kehuu olevansa traktorimies ja tilan tuleva isäntä. "Minimies on jo kahden viikon ikäisestä lähtien ollut mukana tilan töissä. Synnyttämäänkin lähdin suoraan lypsyltä", Sini-emäntä paljastaa naureskellen. Kuva: Anne Anttila

Vuoden 2011 syyskuussa pitkäksi venähtänyt "suunnittelu" tuli päätökseensä ja Tikkasen tilalla aloitettiin rakennustyöt.

Kolmessa kuukaudessa pihapiirin toiseen laitaan nousi 38-paikkainen, yhden naisen navetta.

"Siitä tuli sellainen, josta haaveilinkin. Kokoluokaltaan sopiva ja kohtalaisen helppohoitoinen. Tämän asetin tavoitteeksi, sillä puolisollani on oma maidontuotantotila. Teen oman tilan työt hyvin pitkälle itse, mutta nykyään saan arvokasta apua tyttäreltäni Lumi-Kukalta. Hän on osoittautunut monipuoliseksi työvelhoksi niin tuvassa, navetassa kuin konehommissakin."

Lehmien yksinhuoltajana Sini Tikkanen sanoo olevansa paljon vartija.

"Kun kaikki on omissa näpeissä, on mietittävä koko ketju pellolta navettaan hyvin tarkkaan. Niinpä olen karjapuolellakin sopivalla tavalla oman tieni kulkija. Minulla on päärotujen, ayrshiren ja holsteinin lisäksi länsisuomenkarjaa. Näin kokonaisuus pysyy tasapainossa ja hallinnassa, sillä tavoitteena ovat mahdollisimman pitkäikäiset lehmät. Kokemuksesta voin sanoa, että vanhat lehmät ovat lehmistä parhaimpia. Niiden kanssa ei tarvitse enää sirkustella, ja jos terveyttä riittää, riittää myös maitokiloja", emäntä Tikkanen tietää kertoa.

Sini Tikkanen saa arvokasta vetoapua tilan töihin 16-vuotiaalta tyttäreltään, Lumi-Kukalta. "Tyttären panos on todella merkittävä, sillä emäntävetoisella lypsytilalla on hallittava koko ketju pellolta navettaan." Kuva: Anne Anttila

Tulevaisuus rakentuu Sini-emännän luotsaamalla tilalla pitkälti entisin askelmerkein.

"Säästämistä, ennakointia ja uusiin iskuihin varautumista. Näin kauhun tasapaino säilyy vakiona. On kuitenkin asioita, joille ei voi mitään. Tärkeintä on tehdä sitä, minkä parhaiten osaa. Maidontuotanto on minun juttuni. Ei savolaista tahtotilaa niin vain lannisteta. Karjamäärää en tule lisäämään, mutta hyvinvoinnin kasvattamisessa riittää aina töitä."

Iso osa hyvinvointia on oma jaksaminen, johon Ylä-Savon Emäntäkalenteristakin tuttu Sini Tikkanen sanoo viime aikoina kiinnittäneensä erityishuomiota.

"Kalenterikuvaukset ovat olleet todella voimaannuttavia. Niiden kautta olen löytänyt itsestäni aivan uusia puolia. On hienoa huomata, ettei peilikuvasta katso ainoastaan maatalon emäntä, vaan samalla myös nainen ja äiti. Kannan suurella ylpeydellä emännän roolia. Se on arvonimistä arvokkain, ja sen taakse kätkeytyy aito ja työtään rakastava voimanainen."