• Eurooppaan vyöryy vuodenvaihteessa lämpöaalto – Berliinissä huomenna yli 15 astetta

    Ranskaan, Benelux-maihin, Saksaan, Puolaan ja Alppien ympäristöön odotetaan erityisen korkeita lämpötiloja, Forecan blogi kertoo.
    Erityisen korkeita lämpötiloja odotetaan Ranskaan, Benelux-maihin, Saksaan, Puolaan ja Alppien ympäristöön.
    Erityisen korkeita lämpötiloja odotetaan Ranskaan, Benelux-maihin, Saksaan, Puolaan ja Alppien ympäristöön. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Sää
    30.12.202217:00
    Paula Liesmäki

    Euroopassa nähdään vuodenvaihteessa epätavallinen lämpöaalto.

    Vuodenvaihde voi olla keskisessä Euroopassa jopa 15 astetta tavanomaista lämpimämpi, kertoo Forecan blogi.

    Keski-Euroopassa lämpötilan ennustetaan kohoavan lähelle 20 astetta. Monet paikkakuntakohtaiset lämpötilaennätykset ovat vaarassa rikkoutua.

    Blogin mukaan Pohjois-Atlantilla hyrrää vuoden viimeisinä päivinä joukko matalapaineita. Ne puskevat hyvin lämmintä ilmamassaa kohti pohjoista Eurooppaa.

    ”Tämä on kuluneen talven ensimmäinen kerta, kun näin voimakas lämpimän sään asetelma on syntymässä Eurooppaan”, blogissa kerrotaan.

    Suomi saa vuodenvaihteessa osan hyvin lämpimästä ilmamassasta, jota kohoaa Pohjois-Afrikasta kohti Keski-Eurooppaa.

    Ranskaan, Benelux-maihin, Saksaan, Puolaan ja Alppien ympäristöön odotetaan erityisen korkeita lämpötiloja.

    Laaksoalueilla rikki voi mennä jopa 20 asteen raja, kun ilmaa lämmittävät entisestään paikalliset föhn-ilmiöt.

    Lämpimimmät päivät ovat lauantai ja sunnuntai. Esimerkiksi Saksan Berliinissä lämpötila voi kohota 16–17 asteeseen. Normaali päivälämpötila on Berliinissä nyt 3–4 lämpöastetta.

    Blogin mukaan Berliinin kaikkien aikojen joulukuun lämpöennätys on 15,6 ja tammikuun 15,1 astetta.

    Lisää aiheesta
    • Kuivuus on piinannut muun muassa Chongqingia lounaisessa Kiinassa. Lehtikuva/AFP.

      Ulkomaat | Kiina varoittaa mittaushistorian pahimman kuumuuden uhkaavan syyssatoa – lämpöaalto on vakavin, mitä on koettu koko maailmassa, 66 jokea kuivunut kokonaan

    • Pujo levittäytyy joutomaille ja valtaa avoimet paikat.

      Eläimet ja kasvit | Ilmaston lämpeneminen aikaistaa siitepölykautta ja tuo rajuja oireita aiheuttavia kasveja Suomeen

      Tilaajalle
    • Espanjalainen Francisco Carreño kasvattaa mantelipuita ja viljelee viinirypäleitä sekä viljaa tilallaan, josta 90 prosenttia on metsää. Metsillä on tärkeä tehtävä estää eroosiota ja pidättää sateita.

      Maatalous | ”Espanja ei voi olla enää Euroopan vihannestarha” – STT: Etelä-Euroopan kuivuus voi vaikuttaa siihen mitä Pohjolan kaupoissa myydään

    • Viime vuosina sään ääri-ilmiöt ovat näkyneet myös Suomen pelloilla.

      Ruoka | Kuumuus kurittaa kohta kaikkia

    Artikkelin aiheet
    lämpöaalto
    Eurooppa
    Foreca
    Berliini
    sääennuste
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita