• Vaalimaalla turvapaikanhakijoiden määrä näyttää nousevan – itäraja suljetaan illalla uudelleen

    Silminnäkijät kertovat jopa sadoista tulijoista matkalla Venäjältä kohti rajaa.
    Venäjältä saapuvia Vaalimaan rajanylityspaikan alueella perjantaina 15. joulukuuta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.
    Venäjältä saapuvia Vaalimaan rajanylityspaikan alueella perjantaina 15. joulukuuta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.  
    Uutiset|Politiikka
    15.12.202314:05
    STT

    Turvapaikanhakijoiden tulo Suomeen on jatkunut jälleen tänään itärajalla Vaalimaan ja Niiralan raja-asemilla.

    Vaalimaan rajanylityspaikan kautta oli saapunut kuluvan vuorokauden aikana kello kahdeksaan mennessä aamulla 71 turvapaikanhakijaa, kertoi Kaakkois-Suomen rajavartiosto. Torstaina maahan saapui Vaalimaan kautta 62 turvapaikanhakijaa.

    Kaakkois-Suomen rajavartiolaitoksen esikunnan kapteeni Jussi Vainikka kertoi median edustajille puolenpäivän aikaan, että valtakunnanrajalle on saapunut lisäksi parinkymmenen hengen joukko mahdollisia turvapaikanhakijoita pyörineen.

    Hieman myöhemmin STT:n toimittaja ja kuvaaja havaitsivat, että kymmenen uutta mahdollista turvapaikanhakijaa saapui kävellen rajanylityspaikalle. Kaikki saapuneet olivat miehiä, ja heidät ohjattiin parakkeihin.

    Vainikan mukaan liikennettä joudutaan nyt säännöstelemään rajalla olevan ihmisjoukon vuoksi.

    Puoleenpäivään mennessä Vaalimaan rajanylityspaikalle oli Vainikan mukaan saapunut vähän yli seitsemänkymmentä henkeä.Lisäksi siellä on tuo parinkymmenen hengen ryhmä rajan toisella puolen, Vainikka lisäsi.

    ”Läheiseni ovat rajan toisella puolella jumissa.” Ivan Deviatkin

    Rajaliikenteen säännöstely aiheuttaa osassa rajanylittäjistä huolta Vaalimaalla.

    Vaalimaan kautta Venäjälle suuntaava Ivan Deviatkin kertoi STT:lle jonottaneensa Vaalimaan rajanylityspaikalla perjantaina useita tunteja kaksivuotiaan tyttärensä kanssa.

    ”Läheiseni ovat rajan toisella puolella jumissa. Ajatuksena on ajaa Venäjän puolelle ja palata heti takaisin”, hän sanoi.

    Deviatkin kertoi olevansa huolissaan siitä, ehtiikö hän hakea sukulaisensa ennen itärajan sulkeutumista kello kahdeksalta illalla.

    ”Ahdistusta on todella paljon. En voi kuin nauraa, koska minusta on tulossa kohta hysteerinen”, Deviatkin sanoi.

    Monet venäläiset ovat odottaneet sukulaisiaan malttamattomina Vaalimaan rajanylityspaikan odotustilassa.

    Rajavartiosto kertoi aiemmin viestipalvelu X:ssä, että rajanylitysliikennettä säännöstellään ja ylitysajat ovat ajoittain pitkiä.

    Niiralan rajanylityspaikalla turvapaikkaa oli puolestaan hakenut tänään noin kymmenen ihmistä, kertoi Pohjois-Karjalan rajavartiosto ennen kymmentä aamupäivällä viestipalvelu X:ssä.

    Liikenne Niiralan rajanylityspaikalla jouduttiin aiemmin aamulla tilapäisesti keskeyttämään. Liikenne jatkui kuitenkin keskeytyksen jälkeen.

    Torstaina Suomeen saapui turvapaikanhakijoita ainakin Somaliasta, Syyriasta ja Intiasta.

    Torstaina kaikkiaan 93 ihmistä haki turvapaikkaa Niiralassa. Rajavartioston mukaan kyseessä oli suurin päiväkohtainen lukumäärä Niiralan rajanylityspaikan historiassa.

    Rajanylityspaikalla tehtiin 633 rajatarkastusta. Maasta lähteneitä ihmisiä oli 421 ja maahan saapuneita 212.

    Torstaina Suomeen saapui turvapaikanhakijoita ainakin Somaliasta, Syyriasta ja Intiasta. Tulijoiden joukossa oli miehiä, naisia ja lapsia. Liikkumiseen he käyttivät polkupyöriä.

    Turvapaikanhakijoita saattaa hyvinkin tulla vielä lisää ennen kuin koko itäraja taas sulkeutuu illalla.

    Vaalimaan rajanylityspaikan kautta rajan ylittäneet venäläiset kertoivat STT:lle nähneensä Suomen ja Venäjän rajanylityspaikkojen välissä olevalla rajanylitysvyöhykkeellä aamulla jopa sata mahdollista turvapaikanhakijaa.

    Vainikkalan rajanylityspaikka on avoinna tavaraliikenteelle.

    Lisää aiheesta
    • Lentiiran kylässä sijaitsevasta kirkosta Kuhmossa on itärajalle reilut 10 kilometriä. Kuvituskuva. Kirkko ei liity tähän juttuun.

      Yhteiskunta | Venäjän lähettämät turvapaikanhakijat ovat polttava kysymys kirkolle — lähes kaikki itärajan seurakunnat vaikenivat, kun MT selvitti hätämajoitusten mahdollisuuksia

      Tilaajalle
    • Suomeen saapui yli 30 000 turvapaikanhakijaa vuonna 2015. Myös seurakunnat järjestivät hätämajoituksia heille. Kirkkoherra Juha Rintamäki vastaanotti irakilaisperhettä Lauttasaaren kirkon pihalla.

      Yhteiskunta | Voisivatko Venäjän lähettämät turvapaikanhakijat yöpyä kirkon lattialla? Tilanne on muuttunut vuodesta 2015, piispa arvioi

    • Maasta poistuva liikenne on ruuhkautunut Niiralan rajanylityspaikalla Pohjois-Karjalan rajavartioston mukaan. Kuva on Vaalimaalta.

      Yhteiskunta | Venäjälle suuntaava liikenne ruuhkautui Niiralassa, turvapaikanhakijoiden määrä kasvaa – Rajavartiosto: "Pyydämme kärsivällisyyttä"

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa