• Sateita Suomen mitalta, alkava viikko on epävakainen ja viileä

    Pilvisyys kuitenkin pienentää hallan riskiä.
    Alkavalla viikolla tarvitaan kumisaappaita ja sateenvarjoa. Kuvituskuva.
    Alkavalla viikolla tarvitaan kumisaappaita ja sateenvarjoa. Kuvituskuva. Kuva: Jarno Mela
    Uutiset|Sää
    23.6.202507:23
    Oskari Rockas ja Jouko Korhonen

    Kesäkuun viimeisellä kokonaisella viikolla Suomessa vallitsee epävakainen säätyyppi. Matalapaineiden reitit ohjautuvat Pohjois-Euroopan yli lännestä itään, vielä ainakin lähimmän runsaan viikon ajan.

    Tämä tarkoittaa sateita lähes koko Suomen mitalta, pilvistä säätä sekä keskimäärin alle 20 asteen päivälämpötiloja. Nyt alkuviikolla laaja matalapaineen alue saapuu meille lännestä, eikä loppuviikollakaan sateilta täysin vältytä.

    Lähipäivistä sateisinta on tiistaina ja keskiviikkona, jolloin matalapaineen keskus kulkee hyvin hitaasti eteläisen ja keskisen Suomen yllä itään.

    Runsain sadekertymä on odotettavissa noin Lahden korkeudelta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella, viiden vuorokauden aikana sataa paikoin yli 30 mm. Kaakossa on vettä jo valmiiksi tullut yli 100 mm kesäkuussa, mikä on selvästi yli keskimääräisen. Torstaina ja perjantaina matalapaineen väistyttyä itään voi hetkellisesti olla myös laajalti poutaa.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Eilen sunnuntaina lämpötila nousi Suomessa korkeimmillaan 20 asteen vaiheille, merkittävästi sitä lämpimämpiä lukemia ei juurikaan ole odotettavissa. Tänään maanantaina maan itäosassa lämpötila voi nousta paikoin 20 asteen tuntumaan, mutta tiistaina päivälämpötila jää yleisesti pilvisessä ja sateisessa säässä 10 ja 17 asteen välille. Loppuviikolla lämpötila kohoaa ehkä hieman - kun ja jos aurinko pääsee lämmittämään sateiden välissä. Pilvisyyden lisääntyessä hallan ja yöpakkasten riski kuitenkin aluksi pienenee.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun.

    Lisää aiheesta
    • Kaarnakuoriaiset lisääntyvät havupuun kuoren alla.

      Metsänhoito | Päivämäärät talteen: Muista kuskata kuorellinen puutavara pois metsästä, etteivät tuhohyönteiset iske

    • Kuvituskuva kesästä.

      Yhteiskunta | Juhannuksen vietto pääosin rauhallista – tieturmissa kuollut enemmän kuin hukkumiseen

    • Kuvan hyttyssavu on ostettu Motonetista. Kuvassa kaksi karkotinkiekkoa on yhä kiinni toisissaan, mutta käytössä ne irrotetaan varovasti toisistaan.

      Ympäristö | Näin varmistat, ettet sorru laittomuuksiin hyttysten torjunnassa – eräs suomalaisten ikisuosikki poistuu myynnistä

    Artikkelin aiheet
    sää
    matalapaine
    sadetta
    Suomi
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita