• "Onhan tämä ollut pitkä puukkojen yö" – SDP:n puoluesihteerivalinta herätti pahennusta kokousväessä

    Kansanedustaja Suna Kymäläinen sanoi, ettei poliittisella urallaan ole aiemmin törmännyt yhtä voimakkaaseen puheenjohtajan ohjaukseen puoluesihteeriä valittaessa.
    Moni puoluekokousedustajista tuntui tyrmistyneen tavasta, jolla SDP:n uusi puoluesihteeri valittiin. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.
    Moni puoluekokousedustajista tuntui tyrmistyneen tavasta, jolla SDP:n uusi puoluesihteeri valittiin. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.  
    Uutiset|Politiikka
    2.9.202313:01
    STT–

    Moni puoluekokousedustajista tuntui tyrmistyneen tavasta, jolla SDP:n uusi puoluesihteeri valittiin.

    ”Mielestäni tämä on harmillinen tilanne. Hämmentynyt tunnelma laskeutui saliin, kun nämä kaksi vetäytyivät tästä puoluesihteerikisasta”, sanoi muun muassa kansanedustaja Suna Kymäläinen Kaakkois-Suomesta STT:lle.

    ”Tämä on herkkä kansanliike, joten nyt se yhteinen hegemonia, joka eilen oli, tuntuu lässähtäneen”, hän jatkoi.

    SDP:n puoluekokouksessa Jyväskylässä valittiin tänään puolueelle uusi puoluesihteeri. Alun perin puoluesihteerin paikkaa tavoitteli neljä ehdokasta, mutta kaksi ehdokasta luopui kisasta, sillä tuore puolueen puheenjohtaja Antti Lindtman kertoi kannattavansa Mikkel Näkkäläjärveä tai Hanna Kuntsia.

    Kisasta luopuivat Matti Niemi ja Kaisa Vatanen. Puoluesihteeriksi valittiin Näkkäläjärvi.

    Myös puoluekokousedustaja Lassi Hakonen Keski-Suomesta sanoo olevansa hämmentynyt siitä, miten puoluesihteerivalinta meni.

    ”Onhan tämä ollut pitkä puukkojen yö niin sanotusti. Olo on hämmentynyt”, hän sanoi STT:lle.

    Hän sanoo pelkäävänsä, että valinnasta jää samanlaiset arvet puolueeseen kuin silloin, kun Antti Rinne syrjäytti puheenjohtajan paikalta Jutta Urpilaisen.

    ”Varmasti kaikki odottavat puheenjohtajalta nyt niitä peliliikkeitä, joilla lähdetään korjaamaan näitä arpia, koska muuten tulee pitkät kolme vuotta.”

    STT pyysi vetäytymisistä kommenttia myös Niemeltä ja Vataselta, mutta heistä kumpikaan ei halunnut tuoreeltaan kommentoida tilannetta.

    ”Se ei ole onnistunut ennenkään, että puheenjohtaja valitsee toisten puolesta, koska se ei sitten ole sitä demokratiaa.”

    Kymäläisen mukaan puoluekokouksen suurinta antia on se, että puoluekokousedustajat pääsevät käyttämään valtaansa ja valitsemaan itselleen johtajat.

    ”Se ei ole onnistunut ennenkään, että puheenjohtaja valitsee toisten puolesta, koska se ei sitten ole sitä demokratiaa”, hän sanoi.

    Kymäläinen sanoi, ettei poliittisella urallaan ole aiemmin törmännyt yhtä voimakkaaseen puheenjohtajan ohjaukseen puoluesihteeriä valittaessa.

    Hän sanoo kuitenkin ymmärtävänsä sen perusteen, että puheenjohtaja halusi toiminnallaan varmistaa toimivan työparin itselleen.

    Hakosen mukaan nyt käveltiin jäsendemokratian yli.

    ”Jäsenet eivät päässeet tekemään samalla tavalla päätöstä, kun osan omat ehdokkaat vetäytyivät kisasta.”

    Hakonen olisi kannattanut Vatasta, mutta ennakoi äänestyksen alla äänestävänsä tyhjää, koska oma ehdokas vetäytyi.

    Tyhjää äänesti lopulta 57 kokousedustajaa.

    Lisää aiheesta
    • Mikkel Näkkäläjärvi on valittu SDP:n puoluesihteeriksi 257 äänellä.  LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.

      Politiikka | Näkkäläjärvestä SDP:n puoluesihteeri, Nasima Razmyar ensimmäinen varapuheenjohtaja

    • SDP:n puheenjohtajaksi valittu puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sai onnitteluhalauksen vastaehdokkaaltaan, kansanedustaja Krista Kiurulta. LEHTIKUVA / Markku Ulander.

      Politiikka | Lindtman nousi pettymyksistä voittajaksi – porvarit väläyttävät tulevaisuuden yhteistyötä

    • SDP:n järjestyksessään 47. puoluekokous on parhaillaan käynnissä Jyväskylässä. MT tavoitti paikan päältä haastatteluun maa- ja metsätalousasioihin erikoistuneet kansanedustajat Seppo Eskelisen Joensuusta ja Piritta Rantasen Jämsästä.

      Politiikka | Demariedustaja Eskelinen kritisoi hallitusta Itä-Suomen unohtamisesta — "Huoltovarmuus korostuu SDP:n politiikassa aiempaa enemmän"

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa