• Näin moni siirtäisi koulujen kesälomia – päättäjät pohtivat lisälomaviikkoa huhtikuulle

    Opetusministeri Anders Adlercreutz on esittänyt, että koulujen kesäloman alkua siirrettäisiin kahdella viikolla nykyistä myöhemmäksi.
    Opetusministerin ehdotuksessa säädettäisiin kesälomien siirron yhteydessä myös uudesta kevätlomasta, joka ajoittuisi huhtikuun loppuun. Arkistokuva. MIKKO STIG / LEHTIKUVA.
    Opetusministerin ehdotuksessa säädettäisiin kesälomien siirron yhteydessä myös uudesta kevätlomasta, joka ajoittuisi huhtikuun loppuun. Arkistokuva. MIKKO STIG / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Politiikka
    30.5.202609:39
    STT

    Ajatus kesälomien siirtämisestä elokuulle jakaa työelämässä olevia suomalaisia, selviää Suomen Yrittäjien teettämästä kyselystä. Vastaajista 39 prosenttia kertoi vastustavansa siirtoa, 35 prosenttia kannatti sitä ja 26 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

    Ehdotus kesälomien siirrosta sai kyselyssä kannatusta erityisesti kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajien keskuudessa. Kokoomuksen kannattajista puolet tuki ajatusta siirrosta. Ehdotus sai tukea myös keskustan kannattajilta, joista 40 prosenttia kertoi kannattavansa sitä.

    Suurimman oppositiopuolueen SDP:n kannattajista yli 40 prosenttia vastusti ajatusta kesälomien myöhäistämisestä. Vähiten kannatusta ehdotus sai vasemmistoliiton sekä Liike Nytin kannattajien joukossa.

    Tutkimuslaitos Verianin kyselyyn vastasi toukokuussa yli tuhat 18–69-vuotiasta suomalaista työllistä. Tutkimuksessa työllisiä olivat palkansaajat, yrittäjät ja ammatinharjoittajat sekä lomautetut ja työttömät. Tulosten luottamusväli on 3 prosenttiyksikköä 50 prosentin tulostasolla.

    Lisälomaviikko huhtikuulle sai työelämässä olevilta vähemmän kannatusta.

    Opetusministeri Anders Adlercreutz (r.) on esittänyt, että koulujen kesäloman alkua siirrettäisiin kahdella viikolla nykyistä myöhemmäksi.

    Adlercreutzin ehdotuksessa säädettäisiin kesälomien siirron lisäksi uudesta, vähintään viikon kestävästä kevätlomasta, joka ajoittuisi huhtikuun loppuun.

    Suomen Yrittäjien kyselyssä lisälomaviikko huhtikuulle sai työelämässä olevilta vähemmän kannatusta. Kaikista vastaajista ehdotusta vastusti 40 prosenttia, sitä kannatti 30 prosenttia ja 29 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

    Puolueista ehdotus lisälomaviikosta sai tukea erityisesti Liike Nytin kannattajilta. Myös keskustan ja kokoomuksen kannattajista löytyi ehdotukselle tukea, mutta huomattavasti kesälomien siirtoa vähemmän.

    Opetus- ja kulttuuriministeriö on lähettänyt Adlercreutzin esityksen pohjalta lausuntokierrokselle kesälomien siirtoa koskevan ehdotuksen. Kyseessä on vasta selvitys asiasta, ei lakiluonnos.

    Koululaiset ja opiskelijat vastustivat kyselyn mukaan ajatusta lomien myöhentämisestä.

    Uutissuomalaisen (USU) lauantaina julkaisemassa kyselyssä noin puolet suomalaisista ei siirtäisi koulujen kesälomia. Varsinkin koululaiset ja opiskelijat vastustivat kyselyn mukaan ajatusta lomien myöhentämisestä.

    Siirtoa kyselyssä kannatti noin joka neljäs, ja suunnilleen yhtä moni ei osannut ottaa asiaan kantaa.

    USU:n kyselyssä vanhemmat vastaajat suhtautuivat ajatukseen positiivisimmin: yli 70-vuotiaista 41 prosenttia kertoi kannattavansa lomien siirtoa. Myös Suomen Yrittäjien teettämässä kyselyssä kannatus kasvoi iän myötä.

    Uutissuomalaisen kyselyssä vastaajilta kysyttiin, tulisiko kesälomia siirtää myöhemmäksi. Tietoykkösen toteuttamaan kyselyyn vastasi tuhat 18 vuotta täyttänyttä mannersuomalaista toukokuussa.

    Lisää aiheesta
    • Suomen Yrittäjät kertoo tiedotteessaan toivovansa, että Suomessa harkittaisiin vakavasti kesälomien siirtoa elokuulle.  MESUT TURAN / LEHTIKUVA.

      Yhteiskunta | Yrittäjägallup: Lähes puolet pk-yrittäjistä kannattaa kesälomien myöhäistämistä elokuulle − näillä alueilla kannatus suurinta

    • MaRan ja PAMin kyselyn mukaan 57 prosenttia kansalaisista kannattaa lomien siirtämistä alkamaan juhannukselta ja päättymään elokuun lopussa.

      Perhe | Kesälomista tarvitaan vellomisen sijaan ratkaisu

    • Kalastusturisteja Tornionjoella. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Kansa ja yritykset ottavat lomista mittaa

    • Eduskuntapuolueista keskusta, RKP ja Liike Nyt kannattavat koulujen kesälomien siirtämistä myöhemmäksi. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Yhteiskunta | Uutissuomalainen: Keskusta, RKP ja Liike Nyt kannattavat kesälomien siirtämistä

    Artikkelin aiheet
    koulun kesälomien siirto
    Opetusministeriö
    Suomen Yrittäjät
    Anders Adlercreutz
    kyselyt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa