• Alkot voisivat olla auki sunnuntaisin ja arkipyhinä, katsoo eduskunnan talousvaliokunta

    Lisäksi toimitusmyynnin kellonajat olisivat jatkossa samat kuin muilla vähittäismyyntiä harjoittavilla toimijoilla.
    Talousvaliokunnan näkemys edellyttäisi Alkolle laajempia aukioloaikoja kuin hallituksen lakiesitys mahdollistaisi. LEHTIKUVA / Antti Hämäläinen.
    Talousvaliokunnan näkemys edellyttäisi Alkolle laajempia aukioloaikoja kuin hallituksen lakiesitys mahdollistaisi. LEHTIKUVA / Antti Hämäläinen.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    12.11.202516:15
    STT

    Eduskunnan talousvaliokunta linjaa lausunnossaan, että Alkot voisivat olla jatkossa auki sunnuntaisin ja arkipyhinä. Asiasta kertoo STT:lle valiokunnan puheenjohtaja Vilhelm Junnila (ps.).

    Lisäksi toimitusmyynnin kellonajat olisivat jatkossa samat kuin muilla vähittäismyyntiä harjoittavilla toimijoilla.

    ”Talousvaliokunnan mielestä Alkon tehtävän ja toimintaedellytysten vahvistamiseksi Alkon aukioloaikoja tulee laajentaa mahdollistamaan sunnuntai- ja arkipyhän aukiolo ja että Alkoa koskevat erilliset toimitusaikarajoitukset tulee poistaa”, talousvaliokunta kirjoittaa lausunnossaan.

    Talousvaliokunnan näkemys edellyttäisi Alkolle laajempia aukioloaikoja kuin hallituksen lakiesitys mahdollistaisi.

    Lausuntoon jätettiin kaksi eriävää mielipidettä oppositiopuolueista. Toisen jättivät SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton edustajat ja toisen keskustan edustajat.

    Lausunnosta on uutisoinut aiemmin ainakin Iltalehti.

    Lisää aiheesta
    • Viinin hinta voi yllättää, kuten kävi Helena Petäistölle. Kuvan viinit eivät liity kirjoitukseen.

      Talous | Miedon markettiviinin hinta oli iso yllätys, kun sitä vertasi Alkon vastaavaan tuotteeseen

    • Kahdeksanprosenttisia viinejä on ollut nyt vuoden ajan myynnissä ruokakaupoissa.

      Kauppa | Vuosi markettiviinejä takana: Näin Alko otti osumaa, kauppa vaikenee myyntiluvuista

      Tilaajalle
    • Huijaussivusto houkuttelee asiakkaita suurilla alkoholin alennuksilla.

      Kauppa | Alkoholia liian suurilla alennuksilla – Alko varoittaa nimissään tehdystä huijaussivustosta

    Artikkelin aiheet
    Alko aukiolo
    Eduskunnan talousvaliokunta
    Vilhelm Junnila
    Alkoholilainsäädäntö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle