• Vuosi markettiviinejä takana: Näin Alko otti osumaa, kauppa vaikenee myyntiluvuista

    Alkoholilakia uudistettiin vuosi sitten ja kahdeksanprosenttiset viinit saapuivat ruokakauppoihin. Vuodessa Alkon myynti on laskenut litroissa 10 prosenttia.
    Tilaajalle
    Kahdeksanprosenttisia viinejä on ollut nyt vuoden ajan myynnissä ruokakaupoissa.
    Kahdeksanprosenttisia viinejä on ollut nyt vuoden ajan myynnissä ruokakaupoissa. Kuva: Carolina Husu
    Ruoka|Kauppa
    30.7.202509:00
    Janiko Kemppi

    Kahdeksanprosenttisten viinien tulo ruokakauppoihin näkyy selvästi Alkon myyntimäärissä. Alkon vastaava talousjohtaja Anton Westermarck kertoo, että lakimuutos on vähentänyt Alkon ennusteiden mukaisesti yhtiön myyntilitroja noin 10 prosenttia.

    ”Alkon kokonaislitramyynnistä 62 prosenttia on viinejä ja myynnillisesti merkittävimmät muutokset näkyvätkin juuri tässä tuoteryhmässä”, Westermarck sanoo.

    Myös viinien ja väkevien verotuksen muutokset ja ylipäätään kuluttajien heikentynyt ostovoima ovat vaikuttaneet myyntiin laskevasti.

    Lisäksi alkoholin kulutus on yleisesti laskussa. Westermarckin mukaan asiakkaat ostavat yhä enemmän alkoholittomia juomia, ja ovat löytäneet myös Alkon niiden ostopaikkana.

    ”On selvää, että tämä heijastuu meidän myyntiimme.”

    Anton Westermarck

    Alkoholilain muutos vuosi sitten on vaikuttanut odotetusti Alkon myyntiin.

    ”Ennen lakimuutosta olimme arvioineet, että lakimuutoksen vaikutus myyntiin tulee olemaan 6–11 prosenttia”, Westermarck kertoo ja jatkaa:

    ”Ruokakauppoja on 12 kertaa enemmän kuin meidän myymälöitämme, ja aukioloajat ovat 20 prosenttia laajemmat. Kaupat voivat myydä alkoholia myös sunnuntaisin. On selvää, että tämä heijastuu meidän myyntiimme.”

    Alkon kokonaislitramyynnistä 62 prosenttia on viinejä.
    Alkon kokonaislitramyynnistä 62 prosenttia on viinejä. Kuva: Carolina Husu

    Pitkän aikaa kulutustrendinä on näkynyt alkoholin kulutuksen lasku, joka kohdistuu eri tuoteryhmiin. Samaan aikaan alkoholilain muutosten myötä toimintaympäristö on muuttunut ja kilpailu lisääntynyt.

    ”Olemme eläneet ajassa yli 90 vuotta ja tottuneet päivittämään toimintaamme asiakkaiden tarpeiden ja toimintaympäristön muutosten mukaan. Haluamme olla suomalaisille kiinnostava ja mieluinen asiointipaikka myös tulevaisuudessa, jotta voimme palvella suomalaista yhteiskuntaa erityistehtävällämme, joka on alkoholilaissa määritelty”, Westermarck sanoo.

    Alkoholin kulutuksen lasku näkyy Alkon mukaan myös myyntiluvuissa.
    Alkoholin kulutuksen lasku näkyy Alkon mukaan myös myyntiluvuissa. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Westermarck haluaa korostaa, ettei Alko tavoittele alkoholin kulutuksen kasvua Suomessa. Tarkoitus on, että palveluun ja valikoimaan panostetaan.

    Westermarck nostaa esiin myös hallituksen esitysluonnoksen alkoholin etämyynnistä ja kotiinkuljetuksesta, joka on parhaillaan lausuntokierroksella.

    ”Näillä on merkittävä vaikutus tuleviin myyntimääriin kotimaassa sekä Suomen verotuottoon, mikäli alkoholia ostetaan ulkomailta säädösten vastaisesti”, Westermarck toteaa.

    Kysyimme Keskolta sekä S-ryhmältä, kuinka paljon vuoden aikana 8-prosenttisia viinejä on myyty. Kumpikaan ei halua kertoa julkisesti tarkkoja myyntimääriä.

    Keskon osto- ja myyntijohtaja Tuuli Luoma mainitsi, että tuoteryhmä on kiinnostanut asiakkaita, ja viinejä ostetaan ruoan yhteyteen muita alkoholijuomia enemmän.

    S-ryhmän marketkaupan myyntipäällikkö Juhani Haara kertoo, että viidennes S-ryhmän asiakkaista on kokeillut kahdeksanprosenttisia viinejä ja lähes puolet on ostanut niitä uudelleen.

    ”Viinien kysyntä on kasvanut hieman kuluneen vuoden edetessä, kun asiakkaat ovat pikkuhiljaa löytäneet uusia tuotteita ja valikoimaa on kehitetty. Jos viime kesän lanseerauksen ensimmäisen viikon myyntipiikkiä ja uusien tuotteiden kokeilua ei oteta huomioon, niin tänä kesänä viinien ja muiden rypäletuotteiden myyntivolyymi on ollut S-ryhmässä kasvussa verrattuna viime kesän vertailukelpoisiin viikkoihin”, Haara sanoo.

    ”Kahdeksanprosenttisiin viineihin on ollut siirtymää täysvahvuisista viineistä.”

    Tuuli Luoma

    Haara sekä Luoma kertovat, että mahdollisuus ostaa kahdeksanprosenttisia viinejä on palvellut erityisesti pienten kauppojen ja haja-asutusalueiden asiakkaita.

    ”Datamme mukaan viinien myynti on vuoden aikana ylikorostunut K-Marketeissa, eli pienissä lähikaupoissa, ja maantieteellisesti puolestaan Lapissa, Ahvenanmaalla ja Pohjois-Karjalassa”, Luoma sanoo.

    Luoma uskoo, että kauppojen viinivalikoimat kehittyvät edelleen ja uusia kuluttajia löytää niiden pariin.

    ”Nämä tuotteet osaltaan tarjoavat vastausta trendiin, jossa kuluttajien parissa kaikkiaan on havaittu siirtymää kohti miedompia alkoholijuomia. Arviomme mukaan kahdeksanprosenttisiin viineihin onkin ollut siirtymää täysvahvuisista viineistä.”

    Keskon vuoden aikana myytyjen viininimikkeiden määrä oli yli 700. S-ryhmällä viinien ja muiden rypäletuotteiden valikoiman koko on noin 200 tuotetta.

    Päivittäistavarakauppa ry (PTY) seuraa päivittäistavaramyynnin kehitystä.

    Litramyyntejä PTY ei tilastoi, mutta viimeisimmässä tammi-maaliskuun tilastoissa näkyy, miten viinejä on myyty tällä aikavälillä reilulla 113 miljoonalla eurolla. Vertailuksi, lager ja muut oluet -kategorian myynti oli 256 miljoonaa euroa.

    Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä viinituotteita myytiin noin 136 miljoonalla eurolla ja olutta noin 296 miljoonalla eurolla. Mukana PTY:n listauksessa ovat myös alkoholittomat viinit.

    Lisää aiheesta
    • Alkoholin saatavuuden lisäksi kulutukseen vaikuttavat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessorin Pia Mäkelän mukaan myös esimerkiksi alkoholin verotus, taloudellinen tilanne sekä erilaiset terveystrendit. LEHTIKUVA.

      Kauppa | THL: Alkoholin ostaminen helpottui viime vuonna, mutta suomalaiset juovat vähemmän

    • Hallitusohjelmassa luvattiin selvittää 15-prosenttisten viinien myynnin vapauttamista. Nyt selvitys on tehty, mutta myynnin vapauttaminen ei vaikuta edistyvän.

      Talous | MT:n tiedot: Viinit eivät tule ruokakauppoihin tämän hallituksen aikana

      Tilaajalle
    • Alkojen ovet ovat tällä hetkellä sunnuntaisin kiinni.

      Kauppa | Alko ehdottaa: Ovet auki myös sunnuntaisin

    • Uudet merkinnät näkyvät Alkon hintalapuissa.

      Kauppa | Alko ottaa uudet merkinnät käyttöön: Värikoodit kertovat esimerkiksi viljelystä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    alkoholilain uudistus
    Alko
    marketit
    viinit
    Suomen alkoholikulutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla