
Petteri Orpon (kok.) hallitus kokoontuu puolivälitaitteessa linjaamaan loppukautensa politiikkatoimia kehysriiheen tiistaina ja keskiviikkona.
Hallitus on viestinyt keskittyvänsä talouskasvun tukemiseen muun muassa veronkevennyksin. Niitä rahoitettaisiin leikkauksin ja tietyin veronkiristyksin.
Hallitus on aikeissa poistaa ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden, kertoo Helsingin Sanomat lähteisiinsä viitaten.
Nykyisellään verovähennysoikeus pienentää palkansaajan tuloveroa jäsenmaksun määrällä.
Ammattiliiton jäsenmaksun verovähennyksen poisto kiristäisi liittoihin kuuluvien palkansaajien verotusta. Tätä hallitus kompensoisi yleisen ansiotuloverotuksen kevennyksellä.
Näin liittoihin kuuluvienkin palkansaajien verotus voi kokonaistasolla keventyä.
Jos myös MTK:n ja metsänhoitoyhdistyksen jäsenmaksujen verovähennys lakkaisi, tilanne olisi MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallinin mukaan ongelmallinen.
”Jos jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistettaisiin, olisi sillä varmasti merkittävät vaikutukset myös MTK-järjestössä”, Wallin kommentoi MT:lle.
Ongelmana olisi epäsuhtainen tilanne eri järjestökenttien välillä.
”Palkansaajille on lupailtu kompensaationa tuloveronalennuksia. MTK:n jäsenkenttään ei. Siihen syntyisi epätasapaino”, Wallin huomauttaa.
Wallin ei näe, että maatalouden ja metsätalouden rahoitus olisi vaarassa joutua lisäleikkauksien alle hallituksen kehysriihessä.
”Ei pitäisi olla pelkoa, jos hallitus noudattaa ohjelmaansa ja haluaa huolehtia talouskasvusta metsien avulla sekä siinä sivussa myös ilmastonmuutoksen hillinnästä.”
MTK:n kolme tärkeintä viestiä puoliväliriiheen ovat kasvua hidastavien esteiden poistaminen, kasvua lisäävät toimet ja turvallisuutta ja yhteiskunnan iskunkestävyyttä edistävät toimet.
Maaseutuelinkeinojen merkitys tässä on suuri, ja samalla ne ovat keskeinen osa maamme huoltovarmuutta ja ruokaturvaa, MTK korostaa viestissään hallituksen kehysriihelle.