
Maan vuokrauksesta saatujen tulojen siirtyminen maatalouden tulolähteestä pääomatulona verotettavaksi on edullinen suurimmalle osalle verovelvollisista, toteaa MTK:n verojohtaja Timo Sipilä.
”Edes suhteellisen pienillä eläketuloilla ei käytännössä käy niin, että veromuutos johtaisi verotuksen tosiasialliseen kiristymiseen”, verojohtaja rauhoittelee asiasta syntynyttä keskustelua.
MT:n Vero-ohjeet-liitteessä (20.1.) eläköitynyt viljelijä Ilkka Uotila piti muutosta omalta kohdaltaan epätoivottavana ja katsoi sen kiristävän hänen verotustaan.
Jotta muutoksen todellisia vaikutuksia verotukseen voidaan arvioida, on verovelvollisen verrattava pääomatuloverokantaa omaan ansiotulon marginaaliveroprosenttiin.
”Kun ansiotulon marginaaliveroprosentti nousee yli pääomatuloverokannan, on edullisempaa saada vuokratulot pääomatulona”, Sipilä muistuttaa.
Avuksi tarvitaan siis marginaaliveron käsite. Marginaalivero eli rajavero tarkoittaa sitä veroa, joka menee lisätulosta.
Koska tehdyn veromuutoksen jälkeen vuokratulot katsotaan kokonaisuudessaan pääomatuloksi, muutos alentaa jossain määrin veronalaisia ansiotuloja ja kasvattaa pääomatuloja.
Sipilän mukaan muuttuminen pääomatuloksi keventää palkansaajilla lähtökohtaisesti tilan vuokratulon verotusta melkein aina.
”Palkansaajan marginaaliveroprosentti nousee jo 1 520 euron kuukausituloilla yli 35,5 prosentin, eli ainakin siitä lähtien on kaikki mahdollinen lisätulo edullisempaa ottaa muuna kuin ansiotulona.”
Muutos verotukseen on edullinen myös eläkeläisillä, jotka ovat vuokranantajia ja jotka vuokraavat tilaa tai sen osaa. Syynä on eläketulovähennys, jonka pienentyminen nostaa jo verrattain pienilläkin tuloilla marginaaliveroasteen hyvin korkeaksi ansiotulon kasvaessa.
”1 167 euron kuukausieläketulolla eläkeläisen marginaalivero nousee jo huimaan 41 prosenttiin, joten nyt tehty muutos helpottaa myös laajasti eläkeläisten verotusta”, Sipilä korostaa.
”Esitys on hallitusohjelman mukainen parannus maa- ja metsätalouden verotukseen.”
Maatilatalouden tuloverolaki muuttui vuoden alusta niin, että maatalouden verovuoden veronalaista tuloa ovat ainoastaan maatilaan kuuluvasta rakennuksesta, rakennelmasta ja näiden rakennuspaikoista saadut vuokratulot.
Muut maatilan vuokratulot verotetaan tuloverolain mukaan pääomatulona.
Muutos koskee myös esimerkiksi tuulivoimalatuotantoon vuokratuista metsäalueista saatujen vuokratulojen verotusta: myös ne ovat tästä vuodesta lähtien saajalleen pääomatuloa.
MT:n haastattelema Ilkka Uotila nostaa esiin veromuutoksen myötä menettämänsä vähennykset.
Sipilä korostaa, että jatkossakin kaikki kustannukset, jotka kohdistuvat tulon hankkimiseen, ovat vähennyskelpoisia. Mikäli kustannukset aiheutuvat vuokraustoiminnasta, ne saa vähentää jatkossakin siitä syntyvästä pääomatulosta.
Jos maatalouden tulot jäävät pienemmiksi kuin menot, syntyy maataloustulolähteen tappiota.
”Mikäli maatalouden verovuoden tulos jää tappiolliseksi, maatalouden veroilmoituksella voi vaatia tappioiden vähentämistä pääomatulosta joko kokonaan tai osittain.”