

Raskaan liikenteen polttoaineen jakeluverkostoa ei ole saatu paikattua Teboilin asemien alasajon jälkeen. Alan järjestöjen mukaan etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa kuljetus- ja koneurakointiyritykset joutuvat edelleen ajamaan pitkiä ylimääräisiä matkoja tankatakseen kalustoaan.
Teboililla on ollut 10–15 prosentin markkinaosuus bensiinissä ja dieselissä, mikä on melko maltillinen osuus. Teboilin tankkausasemat ovat kuitenkin olleet erityisen tärkeitä raskaalle kalustolle.
Koneyrittäjät ry:n toimitusjohtaja Matti Peltolan mukaan tilanne ei ole helpottunut olennaisesti Teboilien alasajon jälkeen.
Peltolan mukaan osa asemista on siirtynyt muiden toimijoiden käyttöön, mutta muutos on koskenut lähinnä tavallisia huoltoasemia.
Kujalan mukaan tilanne on ollut erityisen hankala Pohjois- ja Itä-Suomessa, missä Teboililla on ollut kattavin verkosto.
”Kylmäasemat, joilla on myös polttoöljyä jakelussa, ovat meidän porukoiden kannalta ne keskeisimmät. Niitä ei ole käytännössä korvattu”, hän toteaa.
Kylmäasemilla tarkoitetaan miehittämättömiä tankkauspisteitä, joissa polttoaineen jakelu on usein mitoitettu myös suurille ajoneuvoille.

Suomen kuljetus ja logistiikka SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala yhtyy Peltolan näkemykseen siitä, että Teboilin polttoaineenjakeluverkostoa ei olla pystytty paikkaamaan.
Kujalan mukaan tilanne on ollut erityisen hankala Pohjois- ja Itä-Suomessa, missä Teboililla on ollut kattavin verkosto. Asemia ei ole myöskään lakkauttanut ainoastaan Teboil.
”Onhan tässä myös muut toimijat lakkauttaneet asemia. Meillä on haasteita Suomessa tämän perinteisenkin polttoaineenjakelun kattavuuden suhteen, ja samaan aikaan myös kaasujakelua ja sähkönjakelua pitäisi olla yhä enemmän”, Kujala toteaa.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvityksen mukaan Teboilin asemien alasajo on nostanut bensiinin ja dieselin hintaa, ja nostanut autoilijoiden kokonaiskustannuksia merkittävästi.
Kuljetusyrityksille tärkeintä on tankkauspisteen sijainti kuljetusreitin varrella. Kujalan mukaan ylimääräisiä siirtymiä pyritään välttämään, koska ne nostavat kustannuksia ja heikentävät työn tehokkuutta.
Ylimääräiset tankkausmatkat voivat venyä kymmenillä kilometreillä, ja ne maksavat yrittäjille.
”Jos joudutaan ajamaan vaikka 50 kilometriä ylimääräistä, menee siihen helposti tunti työaikaa”, Koneyrittäjien Peltola sanoo.
Tavalliset henkilöautoliikenteelle suunnitellut huoltoasemat eivät yleensä sovellu raskaalle kalustolle.
”Juuri tällä viikolla näin yhden tilanteen, jossa kuorma-auto ajoi henkilöliikenneaseman dieselpisteelle, ja joutui kyllä tekemään aika monta temppua, että sai auton siihen lähelle mahtumaan. Letku riitti juuri ja juuri tankkaamiseen, ja se on hidas verrattuna D-pisteiden polttoaineen syöttönopeuteen”, SKALin Kujala kertoo.
Teboilien asemien alasajo ei ole ollut myöskään tavallisille autoilijoille ”ilmaista”. Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvityksen mukaan Teboilin asemien alasajo on nostanut bensiinin ja dieselin hintaa, ja nostanut autoilijoiden kokonaiskustannuksia merkittävästi.
Teboilien hävittyä polttoaineen jakelumarkkinoilta kilpailu alalla heikentyi. KKV:n mukaan se on nostanut polttoaineen hintoja yli kahdella sentillä litralta.
Kujala ja Peltola nostavat molemmat esille Teboilin mahdolliset yrityskaupat. Uuden toimijan alla polttoaineen jakelua voitaisiin jatkaa Teboilin asemilla.
”En ole havainnut, että nykyään Suomessa toimivat muut kilpailijat olisivat laajentamassa omaa verkostoansa tai olisivat olleet erityisen kiinnostuneita Teboilin verkostosta”, Kujala toteaa lopuksi.
Ainoastaan ABC on kertonut rakentavansa lisää raskaan kaluston tankkaus- ja latauspisteitä. Muut kilpailijat ovat lähinnä lakkauttaneet asemia eri puolilla Suomea.