• ”Oli kauheaa, kun viereisessä huoneessa ihminen huusi monta tuntia” – Raimo, 77, sai hoitoa vasta paikkakunnalta toiselle siirtelyn jälkeen

    Eläköitynyt pitkän linjan maanviljelijä ei anna korkeaa arvosanaa sote-palveluiden nykytilalle.
    Raimo Salonen toivoo jalkansa parantuvan vielä niin hyvin, että hän pääsisi jälleen metsästämään Hilma-koiransa kanssa.
    Raimo Salonen toivoo jalkansa parantuvan vielä niin hyvin, että hän pääsisi jälleen metsästämään Hilma-koiransa kanssa. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Yhteiskunta
    24.2.202623:00
    Jukka Koivula
    Joutsa

    Eläkkeellä oleva entinen lypsykarjatilan isäntä Raimo Salonen, 77, on saanut tuta sote-palveluiden saatavuusongelmista Keski-Suomessa.

    Salosen polvinivel uusittiin viime vuoden toukokuussa Sairaala Novassa Jyväskylässä, mutta jalka on oireillut sen jälkeen.

    ”Ei se operaatio kyllä kovin hyvin onnistunut, koska jalka on ollut taipuvainen turpoamiseen sen jälkeen. Pari viikkoa sitten samaan jalkaan iski ruusu, joka nosti kuumeen yli 39 asteeseen”, Salonen kertoo.

    Salosen tytär saapui toisesta maakunnasta saakka ja vei isänsä autolla Jyväskylään Sairaala Novaan. Hoitoa sai kuitenkin odotella keskussairaalassa pitkän tovin.

    ”Sanottiin, että saan osastolta paikan, kun sellainen vapautuu. Odottelin vuorokauden ensiavussa. Sain antibioottia, mutta jalkaani ei ehtinyt kukaan edes kunnolla tarkastamaan, saati hoitamaan”, Salonen sanoo.

    Ruokaa ei kuulunut, vaikka tunnit vierivät.

    ”Lopulta kun useamman kerran pyysin, niin hoitaja toi mustikkakeittopurkin ja voileivän. Siellä oli hoitajilla kova kiire koko ajan.”

    Hurjinta oli kuunnella vieressä, kun toinen potilas huusi tuskaansa.

    ”Oli kauheaa, kun viereisessä huoneessa ihminen huusi monta tuntia. Eikä hän saanut siihen tuskaansa mitään ratkaisevaa apua.”

    ”Vähän ihmetyttää, että eikö me oltaisi samaan taksiin mahduttu? Matkakin olisi mennyt mukavammin kun olisi ollut juttuseuraa.”

    Raimo Salonen

    Osastopaikkaa ei Saloselle lopulta vapautunut Sairaala Novasta.

    ”Sen sijaan tuotiin rullatuoli, ja minut kuskattiin Kela-taksiin, joka ajoi Keuruulle.”

    Salonen mainitsee, että samana päivänä hieman aiemmin Keuruulle saapunut potilas kertoi hänkin tulleensa Sairaala Novasta.

    ”Vähän ihmetyttää, että eikö me oltaisi samaan taksiin mahduttu? Matkakin olisi mennyt mukavammin, kun olisi ollut juttuseuraa.”

    Raimo Salonen parantelee nyt jalkaansa kotonaan Joutsassa Väihkölän kylällä. Pitkän linjan maanviljelijä esitteli 1960-luvulla otettu kuvaa, jossa hän on serkkuineen heinätöissä tilan pellolla.
    Raimo Salonen parantelee nyt jalkaansa kotonaan Joutsassa Väihkölän kylällä. Pitkän linjan maanviljelijä esitteli 1960-luvulla otettu kuvaa, jossa hän on serkkuineen heinätöissä tilan pellolla. Kuva: Petteri Kivimäki

    Keuruulla antibioottikuuria jatkettiin ja hoitoa Salonen sai omien sanojensa mukaan asianmukaisesti.

    ”Vähän silti harmitti, ettei missään ollut televisiota tai radioita, että olisi voinut seurata olympialaisia.”

    Sote-palveluiden nykytilalle joutsalainen ei anna korkeaa arvosanaa.

    ”Tuntuu aivan mahdottomalta ajatukselta, että Joutsasta viedään vuodeosastokin nyt. Minusta päättäjien pitäisi viettää jokaisen vuorotellen yksi vuorokausi siellä ensiavussa. Olen satavarma, että mieli muuttuisi näiden säästöpäätösten suhteen.”

    Lisää aiheesta
    • Joutsa kärsii Keski-Suomen hyvinvointialueen säästöpäätöksistä karvaasti, kun sote-palvelu toisensa jälkeen lakkautetaan. Kunnanjohtaja Harri Nissinen ja kunnahallituksen puheenjohtaja Pauliina Maukonen (kesk.) eivät menoa sulata.

      Yhteiskunta | ”Se rajuus, jolla maaseutua kohdellaan, on järkyttänyt” – melkein kaikki sote-palvelunsa menettävä Joutsa haastoi hyvinvointialueen oikeuteen

      Tilaajalle
    • Eläkeläiset Taina ja Usko Paananen ovat seuranneet epäuskoisina keskustelua maaseudun palveluiden rajusta alasajosta.

      Politiikka | 180 kilometriä keskussairaalaan, pian ehkä 80 kilometriä lähimpään terveyskeskukseen ‒ ”Onko inhimillisyys tyystin kadonnut?”

    • Oikeuskansleri saa ottaa kantaa muun muassa siihen, mahdollistaako valtionosuusjärjestelmä palveluiden tuottamisen tasapuolisesti lapsiperhekunnissa. Kuvassa ala-asteen oppilaita Taipalsaaren Vehkataipaleen koulun pihassa.

      Politiikka | Kaksi kuntaa tehnyt kantelun oikeuskanslerille valtionosuuksista

    • Kuvituskuva.

      Terveydenhuolto | SS: Kaksi vanhusta tukehtui ruokaansa ‒ savolaisissa hoivakodeissa satoja väkivaltatapauksia

    • Marika Kunnaspuro ja Soile Hietaoja näyttävät peukkua lääkäripalvelujen paluulle Isojoelle.

      Terveydenhuolto | Piskuinen Isojoki palautti lääkäripalvelut kuntaan – tämä liike onnistuu vain harvoilta

      Tilaajalle
    • Risteyksessä. Hyvinvointialueiden aloituksesta on kulunut 2,5 vuotta. Nyt on aika arvioida mahdollisia suunnanmuutoksia ja myös tavoitteiden toteutumista alueiden määrää.

      Yhteiskunta | Hyvinvointialueiden uudistuksen väliarviointi: "Mikään pikakorjaussarja tämä ei ole"

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sote-palvelut
    Raimo Salonen
    Sairaala Nova
    Jyväskylä
    Keuruu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle