• Rajavartiolaitos: Lieksassa laiton rajanylitys Suomen ja Venäjän rajalla

    Esiselvityksessä saatujen tietojen perusteella vaikuttaa todennäköiseltä, että etsittävä henkilö on ylittänyt valtakunnan rajan Venäjälle.
    Rajavartiosto kertoo aloittaneensa esitutkinnan epäillystä valtionrajarikoksesta. Kuvituskuva.
    Rajavartiosto kertoo aloittaneensa esitutkinnan epäillystä valtionrajarikoksesta. Kuvituskuva. Kuva: Mikko Nikkinen
    Uutiset|Turvallisuus
    14.4.202615:05
    Henna Lääveri

    Rajavartiosto on aloittanut esitutkinnan epäillystä valtionrajarikoksesta. Rajavartiolaitos kertoi asiasta maanantaina iltapäivällä tiedotteessaan.

    Epäilty laiton rajanylitys Suomesta Venäjälle tapahtui Lieksan rajavartioaseman toiminta-alueella.

    Pohjois-Karjalan rajavartiosto sai Itä-Suomen tiedon poliisilaitokselta alueella liikkuvasta henkilöstä. Ensitietojen mukaan tehtävänä oli kadonneen henkilön etsintä.

    Esiselvityksessä saatujen tietojen perusteella vaikuttaa kuitenkin todennäköiseltä, että etsittävä henkilö on ylittänyt valtakunnan rajan Venäjälle.

    Rajanylitysjälki on ilmaistu koiralla.

    Pohjois-Karjalan alueen rajavaltuutettu on ollut tapahtumaan liittyen yhteydessä Venäjän Suojärven alueen rajavaltuutettuun.

    Lisää aiheesta
    • Rajavartiosto otti maanantaina päivällä kiinni ulkomaalaisen miehen, jonka epäillään ylittäneen valtakunnanrajan laittomasti maaston kautta Venäjältä Suomeen. Kuvituskuva. LEHTIKUVA.

      Yhteiskunta | Rajavartiolaitos: Epäilty laiton rajanylitys Venäjältä Suomeen Suomussalmella

    • Kuvituskuvaa Nuijanmaalta.

      Yhteiskunta | Suomalainen mies ylitti rajan Venäjälle ja palasi – tällainen rangaistus miehelle voidaan tuomita

    Artikkelin aiheet
    Rajavartiolaitos
    laiton rajanylitys
    Lieksa
    Suomen ja Venäjän raja
    Pohjois-Karjala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Makitan uusimmat raivausvaljaat ovat maksimoidun huomioväriset, ja ne sisältävät runsaasti heijastimia. Valjaat on varustettu runsailla säädöillä.

    Koneviesti | Makitan uusissa raivaussahavaljaissa on laajat säätövarat – pitkäkin sahaaja löytää itselleen hyvät säädöt

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Leguan Liftsiltä virtuaalinen koulutusohjelma – tavoitteena palvella asiakkaita ja sidosryhmiä maailmanlaajuisesti

  • Jokainen liitoskohta polttimessa tulee tarkastaa vuodon varalta. Leikkauslaitteen vuotoja voi selvittää asentamalla laitteeseen umpinainen suutintulppa polttoleikkausuuttimen paikalle, jonka jälkeen leikkauslaitteeseen lasketaan kaasupaine avaamalla kuristinventtiili. Tulpan avulla on mahdollisuus tarkastaa kuristimien tiiviys sekä kiinni- että auki-asennoissa.

    Koneviesti | Kaasuhitsauslaitteiden vuotokohtien paikallistaminen – kaasuvuotojen etsinnässä apuna pitää käyttää vuodonilmaisinsuihketta

    Tilaajalle