• Iso investointi Toholammille: Tulevaisuuden linjalla kulkee 27 000 pulloa tunnissa

    Toholammilla toimiva juomavalmistaja Finn Spring oy investoi kahdeksan miljoonaa euroa uuteen pullotuslinjastoon ja tuotannon laajentamiseen.
    Tilaajalle
    Toholammin tehtaalle tuleva uusi muovipullojen pullotuslinja on tehokas, sillä se kolminkertaistaa nykyisen pullotusnopeuden 27 000 pulloon tunnissa.
    Toholammin tehtaalle tuleva uusi muovipullojen pullotuslinja on tehokas, sillä se kolminkertaistaa nykyisen pullotusnopeuden 27 000 pulloon tunnissa. Kuva: Arto Takalampi
    Uutiset|Talous
    3.2.202516:00
    Arto Takalampi

    Toholammin Sykäräisen kylän maaseudun rauhassa toimiva juomavalmistaja Finn Spring oy elää historiallista aikaa.

    Yritykselle valmistuu kesän kynnyksellä sen kaikkien aikojen suurin investointi, uusi pullotuksen suurteholinja. Kaikkiaan linjan, sen vaatimat rakennustyöt ja automatisoinnit nostavat investoinnin arvon kahdeksaan miljoonaan euroon.

    ”Investointitarvetta on ollut jo pidempään, mutta parin viime vuoden yleiset talousongelmat jarruttivat sen toteuttamista. Nyt oli yrityksen kasvaneen myynninkin osalta parempi hetki, joten uskalsimme toteuttaa investoinnin”, sanoo Finn Springin toimitusjohtaja Hannu Ali-Haapala.

    Hän perusti yrityksen vaimonsa Virpi Ali-Haapalan kanssa vuonna 1991.

    Juomavalmistaja Finn Spring oy:n mittava investointi on teettänyt ja teettää töitä sekä tuotantojohtaja Aleksi Ali-Haapalalle (kesk.) että kehitysjohtaja Juha-Jaakko Niemelälle (oik.), jotka katsastavat linjaston paikkaa yhdessä toimitusjohtaja Hannu Ali-Haapalan kanssa.
    Juomavalmistaja Finn Spring oy:n mittava investointi on teettänyt ja teettää töitä sekä tuotantojohtaja Aleksi Ali-Haapalalle (kesk.) että kehitysjohtaja Juha-Jaakko Niemelälle (oik.), jotka katsastavat linjaston paikkaa yhdessä toimitusjohtaja Hannu Ali-Haapalan kanssa. Kuva: Arto Takalampi

    Investoinnilla poistetaan tuotannon pullonkauloja. Tuotantojohtaja Aleksi Ali-Haapalan mukaan yritykselle tarvittiin lisää tuotanto- eli linjakapasiteettia sekä kausivarastointikapasiteettia, sillä kesän sesonkeina kapasiteetti on myyty loppuun.

    ”Investointi mahdollistaa kapasiteetin kasvun lisäksi suuremmat myyntivolyymit ja entistä paremman toimitusvarmuuden”, hän tiivistää.

    Finn Springin tuotannosta reilu 10 prosenttia on omien juomabrändien, kuten Villi ja Spring, valmistusta ja loput sopimusvalmistusta. Jatkossa nykyisiä asiakkaita pystytäänkin palvelemaan entistä tehokkaammin ja ottamaan myös uusia asiakkaita. Tavoitteena on lisäksi vahvistaa omia brändejä.

    ”Investointi mahdollistaa kapasiteetin kasvun lisäksi suuremmat myyntivolyymit ja entistä paremman toimitusvarmuuden.” Aleksi Ali-Haapala

    Uuden tuotantolinjan vaatimat rakennustyöt ovat jo käynnissä. Tuotantorakennusta on laajennettu, lisätty kasvavalle kapasiteetille varastotilaa automaattiseen korkeavarastoon sekä uusittu ja tehostettu täysautomaattista kuormalavojen kuljetinjärjestelmää.

    ”Kun uuden linjaston asennus alkaa keväällä, tänne tulee 35 rekallista tavaraa. Juhannukseen mennessä kaiken pitäisi olla valmiina”, Hannu Ali-Haapala havainnollistaa.

    Yrityksellä on pullotus- ja tölkkilinja myös Lestijärven tehtaalla. Suunnitellussa investoinnin kakkosvaiheessa Lestijärvelle tulisi toinenkin tölkityslinja ja Toholammin tehdas keskittyy pullotukseen.

    ”Tölkityslinja on vielä suunnittelussa eikä rahoituspäätöksiä ole tehty. Ensi vuodelle kaavailtu investointi nostaisi nämä kokonaisinvestoinnit 13 miljoonaan euroon”, Hannu Ali-Haapala laskee.

    Perheyritys Finn Springillä on omistusjärjestelyjen jälkeen seitsemän omistajaa kahdessa sukupolvessa: Siiri Niemelä (vas.), Enni Hopeavuori, Elias Ali-Haapala, Virpi Ali-Haapala, Hannu Ali-Haapala, Aleksi Ali-Haapala ja Iida Nylander.
    Perheyritys Finn Springillä on omistusjärjestelyjen jälkeen seitsemän omistajaa kahdessa sukupolvessa: Siiri Niemelä (vas.), Enni Hopeavuori, Elias Ali-Haapala, Virpi Ali-Haapala, Hannu Ali-Haapala, Aleksi Ali-Haapala ja Iida Nylander. Kuva: TUULI NIKKI

    Yrityksessä toteutettiin vuosi sitten osittainen sukupolvenvaihdos, kun pääomistajina olleet Virpi ja Hannu Ali-Haapala myivät osakkeistaan puolet 10 prosentin tasaosuuksin viidelle lapselleen.

    Kaksi lapsista johtaa yritystä hallituksesta käsin ja kolme lasta on mukana operatiivisessa johtamisessa. Hannu Ali-Haapalan mukaan vaihdosta suunniteltiin parisen vuotta ja yhteinen tahtotila löytyi helposti.

    ”Olemme kiitollisia, että lapset lähtivät tähän mukaan. Ketään ei ole painostettu, mutta olemme halunneet tarjota heille tämän mahdollisuuden”, hän korostaa.

    Talous- ja hallintopäällikkö, tytär Siiri Niemelä nyökyttelee vieressä.

    ”Meille on annettu vapaus päättää, halusimmeko mukaan. Ja vaikka käytännön työtehtäviin ei tullutkaan muutosta, me saimme kuitenkin enemmän tilaa ja vastuuta toimia”, hän kokee.

    Finn Spring oy

    Ali-Haapalan perheen omistama yritys. Omistuksesta puolet siirtyi vuosi sitten toiselle sukupolvelle

    Valmistaa ja kehittää juomia omille tuotemerkeilleen ja sopimusvalmistajana asiakkaiden tuotemerkeille, brändeinä muun muassa Villi, Spring ja Thunder

    Toimii Keski-Pohjanmaan Toholammilla ja Lestijärvellä

    Tytäryhtiön Ruotsissa, sen osuus liikevaihdosta 12 prosenttia

    Valmistaa vuosittain yli 100 miljoonaa litraa juomia, henkilöstöä noin 100

    Konsernin liikevaihto oli 38,4 miljoonaa euroa vuonna 2023

    Lisää aiheesta
    • Finn Spring Oy rakentaa uutta pullotuslinjaa varten automaattisen korkeavaraston laajennuksen, joka tuo kolmanneksen lisää lavapaikkoja valmistuotteille.

      Yritykset | Sykäräisten kylästä löytyi paras paikka juomatehtaalle: Pohjoinen yritys pystyy hyödyntämään liikenteen paluukuljetuksia

      Tilaajalle
    • Virpi ja Hannu Ali-Haapala perustivat Finn Spring Oy:n alkujaan liitännäiselinkeinoksi lypsykarjatilalle vuonna 1991. Sittemmin lehmät saivat lähteä ja vesibisnes on kasvanut vuosi vuodelta.

      Finn Spring Oy pullottaa jopa 90 prosenttia kaikesta Suomen lähdevedestä – vienti on osoittautunut ongelmalliseksi vaikka tuotekehitys on toiminnan moottori

    • Ilpo Wennström on tyytväinen biokaasuinvestointiinsa Toholammilla.

      Energia | Toholampilainen karjatila saa biokaasulaitoksesta 130 000 euron vuosittaiset säästöt – ”Sähkön ja lannoitteiden hintojen noustua ei takaisinmaksussa monta vuotta mene”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle