• Sykäräisten kylästä löytyi paras paikka juomatehtaalle: Pohjoinen yritys pystyy hyödyntämään liikenteen paluukuljetuksia

    Finn Springin juomatehdas sijaitsee 25 kilometrin päässä Toholammin keskustasta.
    Tilaajalle
    Finn Spring Oy rakentaa uutta pullotuslinjaa varten automaattisen korkeavaraston laajennuksen, joka tuo kolmanneksen lisää lavapaikkoja valmistuotteille.
    Finn Spring Oy rakentaa uutta pullotuslinjaa varten automaattisen korkeavaraston laajennuksen, joka tuo kolmanneksen lisää lavapaikkoja valmistuotteille. Kuva: Finn Spring Oy
    Maatalous|Yritykset
    4.2.202507:00
    Arto Takalampi

    Juomavalmistaja Finn Springin toimitusjohtaja Hannu Ali-Haapala pitää 25 kilometrin päässä Toholammin keskustasta sijaitsevaa Sykäräisen kylää ylivoimaisesti parhaana paikkana yrityksen toimia.

    ”Kokkola ja Ylivieska ovat varsin lähellä päivittäiseen asiointiin, isoissa taajamissa varsinkin etelässä rakennusmaa ja vuokrat ovat huomattavasti kalliimmat kuin täällä, samoin rakentamiskustannukset. Lisäksi saamme tärkeimmän raaka-aineen eli veden läheisen harjun lähdevedestä”, hän luettelee etuja.

    ”Myös yhteistyöyritysten ja työntekijöiden saatavuus on hyvä, ja yrityksellä on hyviä, pitkäaikaisia työntekijöitä. Meillä on matalan hierarkian organisaatio sekä arvopohjainen ja välittävä yrityskulttuuri, mikä näkyy ulkopuolisillekin.”

    ”Saamme tärkeimmän raaka-aineen eli veden läheisen harjun lähdevedestä.” Hannu Ali-Haapala

    Raskaiden juomakuljetusten rahtihinnat ovat Ali-Haapalan mukaan sijainnista huolimatta varsin kilpailukykyiset. Tavaraliikennettä menee maanteitse paljon etelästä pohjoiseen, mutta takaisin autot tulevat telit ylhäällä.

    ”Pystymmekin hyödyntämään näitä paluukuljetuksia.”

    Oma erikoisuutensa on yhteistyö läheisen WeKas Oy:n biokaasulaitoksen kanssa. Yrityksen tuotannossa syntyvät sivujae, sokeripitoinen jätevesi, jota jätevesiprosessi ei salli suuria määriä, viedään säiliöautoilla biokaasulaitoksen prosessiin.

    Tulevaisuudessa yksi kustannustehokkaampi vaihtoehto voisi olla, että yritysten välillä kulkee kaksi putkea: toisessa syöte laitokselle ja toisessa kaasu tehtaalle.

    Tulevaisuudessa yksi kustannustehokkaampi vaihtoehto voisi olla, että yritysten välillä kulkee kaksi putkea: toisessa syöte laitokselle ja toisessa kaasu tehtaalle.

    Ali-Haapaloilla on edelleen maataloutta yritystoiminnan rinnalla. Maidontuotantoa oli aluksi muutama vuosi yrityksen rinnalla, mutta se loppui työmäärän kasvettua vuonna 1995.

    ”Viljelemme itse peltoja niin, että nurmirehu menee WeKasin tilan lypsykarjalle ja vilja läheiselle sikafarmarille. Vastaavasti otamme vastaan biokaasulaitokselta mädätettä lannoitteeksi”, Ali-Haapala esittelee.

    Lisää aiheesta
    • Toholammin tehtaalle tuleva uusi muovipullojen pullotuslinja on tehokas, sillä se kolminkertaistaa nykyisen pullotusnopeuden 27 000 pulloon tunnissa.

      Talous | Iso investointi Toholammille: Tulevaisuuden linjalla kulkee 27 000 pulloa tunnissa

      Tilaajalle
    • Virpi ja Hannu Ali-Haapala perustivat Finn Spring Oy:n alkujaan liitännäiselinkeinoksi lypsykarjatilalle vuonna 1991. Sittemmin lehmät saivat lähteä ja vesibisnes on kasvanut vuosi vuodelta.

      Finn Spring Oy pullottaa jopa 90 prosenttia kaikesta Suomen lähdevedestä – vienti on osoittautunut ongelmalliseksi vaikka tuotekehitys on toiminnan moottori

    Artikkelin aiheet
    Finn Spring
    juomatehdas
    Sykäräinen
    biokaasu
    Toholampi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sääntely ja kustannukset ajavat konepajat ahtaalle – miten pärjätä kilpailussa?

  • Koneviesti | Koneviesti kulkee vastavirtaan Kansallisessa Mediatutkimuksessa – Konedata-hankinta ei vielä ehtinyt vaikuttaa kasvuun

  • Triotecin valikoimiin kuuluvat erilaiset rehusiilot kotieläinruokintaan liittyen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Arska Tehtaat Oy:n tytäryhtiö Grainchain on ostanut Triotec Oy:n liiketoiminnan – siilovalmistuksessa Triotec-nimi säilyy