• Essayah: Suomen EU-vaikuttaminen onnetonta ‒ ”Pohjoismaiden metsät haluttaisiin sosialisoida eurooppalaisiksi hiilinieluiksi”

    KD kannattaa ruokaketjun kustannusindeksia ja maatalouden tuotantorakennusten kiinteistöveron poistamista.
    ”Lihantuotanto Suomessa on eettisesti korkeatasoista ja nurmiviljely ilmaston ja vesitaseen kannalta järkevää”, Sari Essayah sanoo.
    ”Lihantuotanto Suomessa on eettisesti korkeatasoista ja nurmiviljely ilmaston ja vesitaseen kannalta järkevää”, Sari Essayah sanoo. Kuva: Jarno Mela
    Uutiset|Politiikka
    20.2.202312:00
    Aimo Vainio

    ”Asumistuki on aluepoliittinen tuki erityisesti kasvukeskuksiin ja Etelä-Suomeen. Sen rakenne ei auta pienituloisia, vaan se menee suoraan korkeisiin vuokriin”, kristillisdemokraattien (KD) puheenjohtaja Sari Essayah sanoo MT:n vaalihaastattelussa.

    Siksi puolue olisi valmis rukkaamaan asumistukea ja leikkaamaan siitä 250 miljoonaa euroa. Se on yksi KD:n toimi valtion velkaantumisen pysäyttämiseksi ja sosiaaliturvan uudistamiseksi.

    ”Tarvitsemme suunnanmuutoksen. Nyt hallituksen nelivuotiskauden aikana on monia tarpeellisia päätöksiä lykätty ja asioita on hoidettu lisävelalla.”

    Puolue on sitoutunut kuromaan valtion kestävyysvajetta yhdeksällä miljardilla eurolla kahden seuraavan hallituskauden aikana.

    Talouden olisi kasvettava kahdella prosentilla vuodessa ja työllisyyden oltava 80 prosenttia. Lisäksi tarvitaan veronkorotuksia, jotka painottuvat haittaveroihin.

    Essayah kritisoi Suomen EU-vaikuttamista.

    ”Se on ollut onnetonta tällä kaudella. Erityisesti sen takia, että hallituksella ei ole ollut yhtenäistä kantaa ja kun joku kanta on saatu pullautettua ulos, se on hirveän myöhässä.”

    Hän ihmettelee esimerkiksi, miksi ennallistamisasetus pääsi niin pitkälle ilman, että Suomi puuttui siihen.

    ”EU-vaikuttamisessa pitää olla selkeä kanta ajoissa ja kaikkien pitää olla niitä edistämässä.”

    Entisenä meppinä Essayah kehottaa katsomaan eurooppalaisen ympäristökeskustelun isoa kuvaa. Keski-Euroopassa pitäisi luopua fossiilisten polttoaineiden käytöstä, mutta se ei olekaan kovin helppoa.

    ”Katseet ovat kääntyneet Pohjoismaiden metsiin ja ne haluttaisiin sosialisoida eurooppalaisiksi hiilinieluiksi. Tämän ison kuvan vuoksi näitä esityksiä pitää järjestelmällisesti vastustaa.”

    Suomessa metsien hiilinieluja on kasvatettu ja viime vuonna hakkuut pienenivät, Essayah muistuttaa.

    ”Suomessa talouden pohja ja perusta on biotaloudessa ja metsätaloudessa. Myös päästöttömässä energiantuotannossa on paljon mahdollisuuksia. Ei pidä antaa EU-sääntelyn rapauttaa Suomen tulevaisuuden visiota.”

    Viime viikkojen keskusteluun lihan syömisestä Essayah toteaa, että ei ole valtiovallan asia sanella ihmisten syömistä.

    ”Ihmiset osaavat valita ruokansa. Heille kannattaa antaa valistusta terveellisestä ruokavaliosta, mutta en pidä järkevänä, että sitä lähdetään määräämään.”

    KD esitti syksyllä, että hedelmien, vihannesten ja kasvisten arvonlisäveroa pitäisi alentaa. Nyt ruuan hintojen noustua se auttaisi myös syömään terveellisemmin.

    Maanviljelijöiden avuksi KD haluaa kustannusindeksin, joka siirtää kohonneita kustannuksia tuottajahintoihin. Myös pitkiin tarjousjaksoihin pitäisi puuttua. Nyt ne olivat aivan liian pitkiä, kun tuotantokustannukset lähtivät nousuun.

    ”Kuljetusalalla esimerkiksi kaikki pitävät itsestään selvänä, että siellä on kustannusindeksi käytössä.”

    Maataloustuista Essayah linjaa, että ruuan tuotannon pitäisi olla tukien keskiössä.

    Puolue kannattaa maatalouden tuotantorakennusten kiinteistöveron poistamista.

    Julkisiin ruokahankintoihin on saatava ulkomaalaiselle ruualle samat tuotantoehdot kuin kotimaiselle.

    ”Sote-alueiden isoissa in-house-ruokayhtiöissä pelkään, pystytäänkö paikallisuus ottamaan hankinnoissa huomioon vai ostetaanko mistä halvimmalla saadaan.”

    Essayah ei lähde mukaan puolueiden viime viikkojen aikana harjoittamaan parhaiden kavereiden valitsemiseen ennen vaaleja.

    Vaalit pitää käydä ensin ja sitten vasta pohditaan hallituskumppaneita, Essayah linjaa.

    ”Kaikkien puolueiden kanssa on tultu toimeen. Ohjelman pitää tietysti noudattaa suurilta osin meidän tavoitteita. Jos hallitus ei lähde korjaamaan Suomen taloustilannetta, niin aika hankala olisi sellaisessa olla mukana.”

    KD aikoo nostaa neuvotteluihin vaalijärjestelmän uudistamisen. Se tuntuu epäoikeudenmukaiselta, sillä viime vaalien kannatuksella KD:llä pitäisi olla kahdeksan kansanedustajaa. Nykysysteemillä heitä on viisi.

    ”Jos hallitus ei lähde korjaamaan Suomen taloustilannetta, niin aika hankala olisi sellaisessa olla mukana.”

    Ylen viimeisen gallupin mukaan KD:n kannatus on neljä prosenttia, jossa on 1,1 prosenttiyksikön kasvu edelliseen verrattuna.

    ”Tavoittelemme nyt vähintään 8—10 kansanedustajaa.”

    Haastattelu on MT:n puolueiden puheenjohtajien vaalisarjaa.

    Lisää aiheesta
    • Petteri Orpon johtaman kokoomuksen linja on se, että Suomen pitää olla elintarviketuotannossa mahdollisimman omavarainen.

      Politiikka | Kokoomus ei aio puuttua suomalaisten lihansyöntiin: ”Me luotamme ihmisiin ja heidän valintoihinsa”

    • Vuoteen 2035 mennessä sosiaali- ja terveysalalle arvioidaan tarvittavan noin 200 000 uutta työntekijää. Arkistokuva.

      Politiikka | Seuraavien hallitusten tulisi kiihdyttää vihreää siirtymää ja tuplata työperäinen maahanmuutto, katsovat kansliapäälliköt

    • Suomalaiset vastasivat MT-gallupissa, että valtion tulisi tasapainottaa valtiontaloutta julkisia menoja leikkaamalla. Verojen korottajat jäävät vähemmistöön.

      Politiikka ja talous | MT-gallup: Kaksi kolmesta suomalaisesta tasapainottaisi valtion taloutta menoleikkauksin

    Artikkelin aiheet
    Sari Essayah
    Kristillisdemokraatit
    eu-politiikka
    metsätalous
    suomen taloustilanne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa