Karhu pyrki sisään ähtäriläiseen mökkiin sunnuntaina. Sosiaalisessa mediassa jaetun videon mukaan mökin asukas oli kovaäänisesti yrittänyt karkottaa eläintä pihaltaan, mutta karhu olikin käynyt karkottajaansa kohti ja kiertänyt mökkiä tietään sisään etsien.
Tapahtumien jälkeen poliisi päätti lopettaa eläimen. Jo aiemmin samalla viikolla eläin oli saanut poliisin karkotusmääräyksen.
Karhusta oli saatu havainto sen kulkiessa kohti Ähtärin keskustaa. Lopetus tapahtui noin 600 metriä itään Ähtärin kirkolta. Poliisin apuna toimi riistanhoitoyhdistysten SRVA-verkosto.
Kyseessä oli niin sanottu erauspentu eli karhuemon vieroittama ylivuotinen, mutta ei vielä kahta vuotta täyttänyt karhu. Ruho on lähetetty Ruokavirastoon tutkimuksia varten.
Ähtärissä on viime aikoina tavattu useampiakin karhuja. Asutuksen lähistöllä on tiettävästi talvehtinut karhuemo pentuineen ja nyt emon vieroittamia nuoria on tavattu pihoista. Puutarhakasveja ylös kaivavia ja linturuokinnoilta ravintoa etsiviä karhuja on kuvattu useille sosiaalisessa mediassa julkaistuille videoille.