• Susi pelottaa eniten maastossa liikkuvia metsäasiantuntijoita, kertoo kysely: ”Media vähättelee susista aiheutuvia haittoja ja pelkoja”

    Metsäalan Asiantuntijat ry teki helmikuussa työturvallisuuskyselyn maastossa työskenteleville jäsenilleen. Suden ja karhun kohtaamista pelkäsi yli kolmasosa vastaajista. Eniten harmia aiheuttavat kuitenkin pienet hyönteiset.
    Iso osa metsäasiantuntijoista työskentelee säännöllisesti rajavyöhykkeellä tai sen läheisyydessä.
    Iso osa metsäasiantuntijoista työskentelee säännöllisesti rajavyöhykkeellä tai sen läheisyydessä. Kuva: mikko nikkinen
    Metsä|Turvavarusteet
    29.4.202410:55
    Paula Liesmäki

    Susi aiheuttaa eniten pelkoa metsässä työskentelevien keskuudessa, kertoo metsä- ja luonnonvara-alan asiantuntijoiden edunvalvontajärjestö Metsäalan Asiantuntijat ry (Meto).

    Meto teki helmikuussa työturvallisuuskyselyn maastossa työskenteleville jäsenilleen. Kyselyyn vastasi lähes 800 metsäasiantuntijaa ympäri Suomen.

    ”Vastauksissa eniten huomiota saivat suurpedoista susi ja karhu. Niiden osalta havainnot ovat lisääntyneet viimeisen kolmen vuoden aikana. Niiden kohtaamista pelkäsi yli kolmannes vastaajista, etenkin tihentymäalueilla”, kertoo Meton työturvallisuusvastaava, metsätalousinsinööri Ari Teittinen tiedotteessa.

    Metsäasiantuntijat kokivat uutisoinnin petoasioissa epärealistiseksi 80 prosentissa vastauksista.

    ”Kirjallisissa vastauksissa uutisoinnista oltiin puolesta ja vastaan, mutta pääasiallinen viesti oli, että media vähättelee lähinnä susista aiheutuvia haittoja ja pelkoja.”

    Metsäasiantuntijat kokivat uutisoinnin petoasioissa epärealistiseksi 80 prosentissa vastauksista.

    Suurin osa metsäasiantuntijoiden kohtaamisista eläinten kanssa koski lentäviä hyönteisiä ja punkkeja.

    ”Pienin oli selvästi pahin, sillä punkit ja hirvikärpäset aiheuttivat eniten harmia maastossa työskenteleville, jopa lääkärin vastaanotolla käyntejä”, kertoo Teittinen.

    Luonnonilmiöistä vaaraa ovat aiheuttaneet myrskyt, salamat, helle ja tykkylumi. Myös liukastumiset kallioilla ja jäätiköillä olivat aiheuttaneet vammoja.

    Metsässä liikuttaessa oksat ja risut olivat silmään osuessaan aiheuttaneet tapaturmia. Suojaamattomat kaivot ja vesikuopat mainittiin myös vastauksissa.

    ”Tiestön huono kunto koettiin hyvin monessa vastauksessa vaaratekijäksi liikuttaessa autolla maastoon. Alemman tieverkoston todella huono nykyinen kunto aiheuttaa usein vaaratilanteita”, sanoo Teittinen.

    Iso osa työskentelee säännöllisesti rajavyöhykkeellä tai sen läheisyydessä.

    Satojen metsäasiantuntijoiden työalue sijaitsee Suomen itärajalla. Iso osa työskentelee säännöllisesti rajavyöhykkeellä tai sen läheisyydessä.

    ”Luvattomien rajanylittäjien aikaansaama uusi uhka nousi meillä keskusteluun työturvallisuuskyselyn teon jälkeen”, sanoo Teittinen.

    Osa metsäalan työnantajista on jo hakenut metsäasiantuntijoille Rajavartiolaitokselta koulutusta rajan yli luvatta tulleiden kohtaamiseen ja havaitsemiseen.

    Lisää aiheesta
    • Valokuvaaja Lassi Rautiaisen yrityksen piilokojut sijaitsevat Kuhmossa rajavyöhykkeellä. Rajavartiolaitos ei tule puoltamaan yrityksen vuokrasopimuksen jatkamista alueella.

      Yhteiskunta | Lassi Rautiaisen isä oli sotaveteraani ja nukkui kivääri sängyn alla – itärajalla asuvat pelkäävät, mitä tapahtuu, kun lumet ja pakkanen ovat poissa

      Tilaajalle
    • Suomeen saapui yli 30 000 turvapaikanhakijaa vuonna 2015. Myös seurakunnat järjestivät hätämajoituksia heille. Kirkkoherra Juha Rintamäki vastaanotti irakilaisperhettä Lauttasaaren kirkon pihalla.

      Yhteiskunta | Voisivatko Venäjän lähettämät turvapaikanhakijat yöpyä kirkon lattialla? Tilanne on muuttunut vuodesta 2015, piispa arvioi

    • Paneelikeskustelussa mukana olivat rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen Itä-Suomen poliisilaitokselta (vas.), puheenjohtaja Pasi Parviainen, Tohmajärvi-Värtsilän riistanhoitoyhdistyksestä, erikoissuunnittelija Matti Kervinen Suomen Riistakeskuksesta ja puheenjohtaja Sami Kontkanen Outokummun riistanhoitoyhdistyksestä.

      Erä | Erämessujen paneeleissa ei löydetty uusia ratkaisuja suurpetojen aiheuttamiin ongelmiin

      Tilaajalle
    • Euroopan komissio käynnisti keväällä 2023 selvityksen suden suojelutarpeesta EU:ssa.

      Erä | Ympäristövaliokunta kannattaa EU-komission aloitetta suden suojelun lieventämistä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Vain pieni keltainen Mips-tarra Husqvarna-kypärän ulkokuoressa kertoo, että kyseessä on tavallisesta poikkeava kypärä.

    Koneviesti | Husqvarna Technical Mips -metsurinkypärä antaa lisäturvaa metsätöihin – huomaamattomasti joustavaa suojavälinettä on myös mukava käyttää

    Tilaajalle
  • Traktorin huolto- ja korjaustoimenpiteiden turvallisuus heikkenee kiireen myötä.

    Koneviesti | Kolmannes maataloudessa sattuvista työtapaturmista tapahtuu koneiden huolto- tai korjaustöissä – näillä keinoilla hallitset turvallisuusriskejä

  • Palanut traktori pellon pientareella.

    Koneviesti | Koneviestin maatilojen turvallisuutta käsittelevä tietokorttisarja saa jatkoa – aiempien tietokorttien todettiin vähentäneen tapaturmia maatalouskoneiden käytössä