
Asuntolainoissa yleisimmin käytetty viitekorko, 12 kuukauden euribor, nousi viime viikolla jo yli 3,5 prosentin. Jälkiviisaana voisi todeta, että kotitalouden olisi kannattanut vakuuttaa suuret lainansa korkokatolla viimeistään viime vuoden kesällä, jolloin se silloisella korkotasolla olisi vielä ollut suhteellisen edullista.
Olisiko korkokaton ottaminen vaikkapa 100 000 euron lainaan yhä järkevää? Mitä se maksaisi? Kääntyvätkö markkinakorot laskuun inflaation ja muun muassa sähkönhintojen laskun myötä — ja missä vaiheessa?
”Paras aika korkosuojaukselle meni jo. Tällä hetkellä korkosuojaus on kallista. Vastaukseni kuuluu: ei kannata”, vastaa suoraan kysymykseen Ålandsbankenin korkosijoitusjohtaja Jyri Suonpää MT:lle.
Suojaus lainakorkojen nousua vastaan tehdään tavallisesti korkoputkeen, jossa on lattia ja katto. Putken leveys on pankki- ja asiakaskohtainen. Esimerkiksi Ålandsbankenissa laskelma olisi seuraava: lattia noin 3,5 prosenttia ja katto 4,5 plus asiakaskohtainen marginaali.
Viime vuoden tilinpäätöksensä helmikuussa julkaissut OP Ryhmä raportoi, että kolmanneksella sen asuntolaina-asiakkaista on korkosuojaus. Keskimäärin suojaustaso on ollut noin 0,5 prosenttia. Suojauksen pituuden asiakas voi valita.
Vuoden euribor ylitti nollatason viime vuoden huhti—toukokuussa.
Osalla vuoden euriboriin sidottuun asuntolainan korkoon 12 kuukauden välein tehtävä tarkistus on jo realisoitunut, osalla muutos reaalikorkojen maailmaan koittaa kevään ja kesän mittaan.
Entä viitekoron muuttaminen euriboreja hitaammin reagoivaan pankin prime-korkoon?
Prime-korot vaihtelevat pankeittain. Nordean prime-korko oli tammikuun lopussa 2,2 prosenttia, Dansken 0,75 prosenttia ja OP prime 1,5 prosenttia.
Ålandsbankenin prime-korko on tällä hetkellä 2,25. Viitekoron vaihto vuosittain ei pankin mukaan ole mahdollista.
Viitekoron vaihto toiseen ei ole ilmaista. Osa pankeista tarjoaa Prime-korkoa vain talletuksiin.
Korkomarkkinoiden heilunta on alkuvuonna pysynyt ennätyskorkealla, myös verrattuna osakemarkkinoihin. Syynä on epätietoisuus koronnostosyklin huipusta. Ekonomistien käsitykset tulevasta talouskehityksestä ovat hajallaan nekin.
Taantumasta povataan Suomessa lievää ja suhteellisen lyhytkestoista. Avain syvemmän taantuman välttämiseen on, että inflaatio jatkuu maltillisena – silloin keskuspankit voivat välttää tämänhetkisiä odotuksia suuremmat koronnostot.
Nähtäväksi jää, tuleeko taantumasta maailmantaloudessakin lievä. Tällä hetkellä markkinatunnelma on positiivinen.
Yhdysvaltain keskuspankki Fed on aiemmin kertonut, että ohjauskoron nostot loppuvat, kun inflaatio on ohjauskorkoa alhaisempi. Tässä skenaariossa se tapahtuisi huhti—toukokuussa.
Fed nosti ohjauskorkoaan viimeksi 25 korkopisteellä 4,75 prosenttiin.
Euroalueen kuumemittari on Italian korkoero Saksaan. Se laski peräti 20 korkopistettä Euroopan keskuspankin (EKP) joulukuun kokouksen jälkeen, ja Italian 10 vuoden valtionlainojen tuotto on jälleen neljän prosentin tuntumassa.
Euribor on euroalueen tärkein viitekorko. Se määritetään joka päivä markkinoilla ja julkaistaan saataville seuraavana pankkipäivänä.
Euribor-korkoja määritetään eripituisille ajanjaksoille.
Suomen valtio huutokauppasi velkakirjojan markkinoilla 14. helmikuuta.
Valtiokonttori myi velkasitoumuksiaan noin kahdella miljardilla eurolla. Hintataso kahdelle vuoden 2023 aikana erääntyvälle velkasitoumukselle oli 2,93 ja 3,08 prosenttia.
Suonpään arvion mukaan vahvin inflaatioon vaikuttava tekijä tällä hetkellä on se, mitä odotamme inflaation jatkossa olevan. Korkosijoittajatkin toimivat yleisen ilmapiirin ja odotusten mukaan.
Inflaatio Suomessa oli joulukuussa 9,1 prosenttia, sama kuin marraskuussa. Sähkön ja energian hinnat ovat laskeneet syksystä, ja laskun odotetaan jatkuvan.
Tilastokeskus raportoi kuluttajahintojen nousseen tammikuussa 8,4 prosenttia. Inflaatio hidastui.
”Keskuspankkijohtajien puheet ovat yhä hyvin aggressiivisia ja retoriikka vahvaa. Inflaatioankkurista halutaan pitää kiinni”, Suonpää tulkitsee EKP:n ja Yhdysvaltain keskuspankin Fedin puheita.
EKP vahtii myös palkankorotusten vaikutusta inflaatioon.
Muuta selkänojaa rahamarkkinoilla ei ole kuin keskuspankkien uskottavuus ja sen ylläpitäminen.
Euroopan keskuspankki nosti keskeistä ohjauskorkoaan viime kokouksessaan 0,5 prosenttiyksikköä. Pankkien talletuskorko keskuspankkiin on nyt 2,5 prosenttia ja lainakorko 3,25 prosenttia.
Markkinoilla odotetaan inflaatiopaineiden vielä jatkuessa, että EKP nostaa maaliskuun kokouksessaan ohjauskorkoa vielä 0,5 prosenttiyksikköä. Ja sen jälkeen talousennusteiden perusteella mahdollisesti 0,25 prosenttiyksikköä.
Korkohuipun ennustetaan koittavan ensi kesänä, johon mennessä inflaatio olisi taittunut laskuun ja keskuspankkien koronnostojen sarja olisi ohitse.