• MT-kysely: Kännykät voitava kerätä pois oppilailta, oppikirjat halutaan säilyttää

    Suurin osa suomalaisista antaisi kouluille mahdollisuuden kerätä kännykät pois oppilailta. Lain mukaan puhelinten keräämisen täytyy perustua vapaaehtoisuuteen.
    Moni antaisi peruskouluille nykyistä laajemmat valtuudet oppilaiden kännyköiden käytön rajoittamiseen.
    Moni antaisi peruskouluille nykyistä laajemmat valtuudet oppilaiden kännyköiden käytön rajoittamiseen. Kuva: Juho Leskinen
    Uutiset|Koulutus
    24.2.202305:00
    Ville Toivonen

    Valtaosa suomalaisista olisi valmis antamaan peruskouluille mahdollisuuden kerätä oppilaiden puhelimet pois koulupäivän ajaksi. Yli tuhannesta vastaajasta 78 prosenttia kannatti mahdollisuutta puhelinten pois keräämiseen.

    Miehet kannattivat puhelinten pois keräämistä hieman naisia enemmän, mutta merkittävimmät erot vastauksissa oli ikäryhmien välillä. Mitä iäkkäämpiä vastaajat olivat, sitä jyrkemmin kännykät haluttiin kerätä oppilailta talteen. Alle 30-vuotiaista vastaajista puhelinten pois keräämistä kannatti alle 60 prosenttia vastaajista, kun yli 64-vuotiaissa puhelinkieltoa kannatti yli 87 prosenttia.

    Opetushallituksen nykyohjeistuksen mukaan opettaja voi ottaa laitteen oppilaalta vain, jos laite häiritsee opetusta. Laite on palautettava oppilaalle tunnin tai koulupäivän jälkeen ja pois ottamisesta on ilmoitettava oppilaan huoltajille.

    Koko opetusryhmältä puhelimia ei kuitenkaan voida kerätä esimerkiksi kännykkäparkkiin muuten kuin vapaaehtoisuuteen perustuen. Oppilaaseen ei voida kohdistaa kurinpitokeinoja, jos hän ei halua luovuttaa puhelintaan säilöön.

    Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen käsitteli kännyköiden poiskeräämisen laillisuutta vuonna 2020 antamassaan ratkaisussa. Tuolloin peruskoulun oppilas oli kannellut oikeusasiamiehelle turkulaisen koulun käytännöstä, jossa kännykät kerättiin oppituntien ajaksi lokerikkoon.

    Oikeusasiamies piti virheellisenä tulkintaa, jossa kännykkä voitaisiin ottaa koulun haltuun vastoin oppilaan tahtoa. Perusopetuslain mukaan oppilailta voidaan ottaa itselle tai muille vaarallisia esineitä kuten aseita tai päihteitä, mutta kännykkää ei voida rinnastaa näihin.

    Eduskunnan oikeusasiamiehen aikaisemman päätöksen perusteella myös mobiililaitteen epäasialliseen käyttöön koulussa voidaan puuttua vain laissa säädetyillä keinoilla. Apulaisoikeuskansleri taas on osaltaan linjannut, että kuvaamisen, videoinnin ja nauhoittamisen kieltäminen koulun järjestyssäännöissä oli sananvapauden kieltämistä ja siten perustuslain vastaista.

    Ratkaisussa pidettiin tärkeänä myös, että oppilailla on mahdollisuus olla yhteydessä huoltajiinsa. Käytäntöä, jossa oppilaan ja huoltajan pitäisi hoitaa mahdollista viestintäänsä opettajan välityksellä, pidettiin ristiriidassa sananvapauden ja viestinnän luottamuksellisuuden kanssa.

    Koulutukseen liittyen kyselyssä selvitettiin myös suhtautumista perinteisten oppikirjojen säilyttämiseen. Yli 77 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että kaikilla kouluasteilla tulisi tarjota mahdollisuus käyttää perinteisiä oppikirjoja digitaalisten oppimateriaalien sijaan.

    Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n erityisasiantuntija Tuomo Laakso kertoo oppimateriaalien digitalisaation kiihtyneen oppivelvollisuuden laajentamisen jälkeen.

    ”Kun koulutuksen järjestäjät ovat velvoitettuja hankkimaan materiaalit, on tehty enenevässä määrin päätöksiä täysin digitaaliseen oppimateriaaliin siirtymisestä”, Laakso summaa. ”Isossa kuvassa suuret koulutuksen järjestäjät ovat siirtyneet pääasiassa digitaaliseen materiaaliin, kun pienet kunnat käyttävät perinteistä printtimateriaalia.”

    Tuomo Laakso painottaa opettajien tunnistavan hyvin printtimateriaalien tarpeen.

    ”Digitaalinen materiaali ei sovellu kaikille opiskelijoille. Oleellista on, että opettajalla on mahdollisuus valita opetusmateriaali, joka parhaiten sopii opetettavana olevalle joukolle.”

    Tulosten virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

    Lisää aiheesta
    • Työterveyslaitoksen tutkimusten mukaan hybridityötä tekevät voivat paremmin kuin pelkästään etätyötä tekevät. Hybridityöksi määritellään työ, jota tehdään työpaikalla 25–75 prosenttia ajasta. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Yhteiskunta | Kysely: Kaksi kolmesta nuoresta harkitsisi työpaikan vaihtoa, jos ei saisi tehdä etätöitä – yli puolet 30–44-vuotiaistakin saattaisi etsiä uuden työn

    • Uudet lakot alkoivat, kun vuorokausi vaihtui keskiviikoksi ja päättyvät torstai-iltana puoliltaöin. LEHTIKUVA / TIMO HEIKKALA .

      Politiikka | Kysely: Keskisuurten kuntien päättäjät toiveikkaimpia tulevaisuudesta sote-uudistuksen jälkeen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle