• Lukijalta: Populismi hämärtää viisaita raidehankkeita Suomessa – Pori–Parkano–Haapamäki-rata pitäisi kunnostaa takaisin käyttöön

    Erityisesti keskustan poliitikot, Antti Kurvinen etunenässä, ovat koko kesän pilkanneet hallitusta sen ratahankkeesta, kirjoittaa Jukka Tuori ja kehottaa länsiradan ohella käynnistämään vanhan itä–länsisuuntaisen radan kunnostamisen. ”Alatyylinen keskustelu on viestinyt raideliikenteen olevan vanhanaikainen kulku- ja kuljetusmuoto.”
    Suomen tulisi kehittää määrätietoisesti raideyhteyksiä, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva.
    Suomen tulisi kehittää määrätietoisesti raideyhteyksiä, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Liikenne
    22.8.202411:00
    Lukijalta
    Jukka Tuori

    Rautatieyhteyksien kehittäminen on mitä suuremmassa määrin tulevaisuutemme pitkäjännitteistä rakentamista. Kesän poliittisesta keskustelusta ja tiedottamisesta saa aivan päinvastaisen käsityksen. Otsikoita on hallinnut ”tunnin juna” -hanke pääkaupunkiseudulta Varsinais-Suomeen.

    Hankkeella on toteutuessaan merkittävä impulssivaikutus teollisuudelle, palveluihin, työmatkaliikenteeseen ja logistiikkaan. On tehty iso virhe, kun kokonaisuutta on markkinoitu ”tunnin junana”. Siihen on opposition ollut helppo tarttua, vaikka nopeus on vain yksi osa kokonaisuutta.

    Erityisesti keskustan poliitikot, Antti Kurvinen etunenässä, ovat koko kesän pilkanneet hallitusta hankkeesta. Kurviselta on kokonaan jäänyt huomiotta hankkeen vaikutukset pitkälle tulevaisuuteen. Alatyylinen keskustelu on samalla viestinyt raideliikenteen olevan vanhanaikainen kulku- ja kuljetusmuoto. Mutta löytyy keskustan riveistä viisauttakin. Lauri Oinonen Keuruulta kirjoitti Satakunnan Kansan mielipidekirjoituksessa 11.8. laajasti rautatieyhteyksien voimakkaasta kehityksestä Euroopassa, esimerkiksi kasvavista nopeista henkilö- ja tavaraliikenneyhteyksistä Ruotsista Saksaan ja Välimerelle sekä edelleen Afrikkaan. Suomen tulisi pitkäjännitteisesti varmistaa pääsy mukaan näille reiteille.

    Lauri Oinonen nosti viisaasti esille myös Pori–Parkano–Haapamäki-poikittaisradan käynnistämisen uudelleen. Yhteyden lakkauttaminen johtui aikanaan kahden suuren suomalaisen metsäyhtiön reviirikiistoista. Yhtiöt eivät halunneet päästää toisiaan raakapuunhankintaan omalle reviirilleen. Ratayhteyden katkaisulla estettiin edullinen raakapuun siirto. Se oli tyypillistä suomalaista politiikkaa. Nyt yhteyttä tulisi harkita uudelleen vakavasti.

    On useita syitä radan rakentamiseksi uudelleen. Porissa on Suomen paras syväsatama, johon liikennöinti ei ole ruuhkaista ja se on avoin ympäri vuoden. Sen kapasiteetti riittää suureenkin tavaraliikenteen kasvuun. Ratalinja on maastossa edelleen olemassa, siksi kaavoituksellisia haasteita on vähän.

    Nopeana rahtiratana Pori–Parkano–Haapamäki-rata voitaisiin liittää idän laajaan rataverkostoon. Suomen leveimmällä kohdalla oleva poikittainen ratalinja voisi palvella Itä-Suomea, jonka elinvoimaa ollaan turvaamassa. Se myös vähentäisi pääratojen ruuhkia ja varmistaisi huoltovarmuutta ja turvallisuutta.

    Jukka Tuori

    maakuntaneuvos

    Huittinen

    Lisää aiheesta
    • Työmatkaliikennettä Hangon ja Helsingin välillä pitää edistää, kirjoittaja korostaa. Kuvassa lähi- ja kaukojuna Siuntion asemalla.

      Liikenne | Lukijalta: Rantaradan kehittäminen jäänyt Länsiradan varjoon – sitä on edistettävä nyt

    • Niina Hosionaho seisoo aukealla, jonka keskeltä porhaltaisi vielä tällä vuosikymmenellä juna. Kotitalo näkyy taustalla.

      Politiikka | Hallituksen kaavailema tunnin juna Turkuun raivostuttaa maanomistajia – rata hipoisi muurlalaisen Niinan kotitaloa

    • Tunnin juna–hanke puksuttaa eteenpäin samalla kun kuopat teissämme syvenevät, kirjoittaa Antti Kaikkonen. Kuvituskuva.

      Politiikka ja talous | Tunnin junan hanke on laitettava jäihin ja rahat tieverkon kunnostamiseen

      Tilaajalle
    • Hallitusohjelmaan on kirjattu kaksiraiteinen rata Turun ja Salon välille sekä kaupunkirata Lohjalle.

      Politiikka ja talous | Länsirata hiertää myös hallituspuolueissa

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin