Poliisi on kertonut suunnittelevansa jopa 21 poliisiaseman lakkauttamista eri puolilla Suomea. Suomen Kylät ry pitää hyvänä sitä, että viranomaispalveluiden kustannusrakennetta tarkastellaan ja viranomaispalveluille etsitään yhteiskäyttötiloja.
On oikeansuuntaista kohdistaa taloudellisia voimavaroja seinistä palveluihin, mikäli tällä vahvistetaan maaseudun paikallisia palveluja. Poliisipalveluiden lakkauttamista maaseutualueilta emme hyväksy. Suomalaisten turvallisuuden tunnetta ja kokemusta ei pidä heikentää, tiedotteessa todetaan.
”Maaseudulla asuvien suomalaisten turvallisuuden tunnetta ei pidä horjuttaa”
Yhdistys sanoo ymmärtävänsä valtiontalouden erittäin vaikean tilanteen, mutta ei kuitenkaan hyväksy sitä, että säästöt tehdään kerta toisensa jälkeen maaseudun asukkaiden kustannuksella.
Poliisihallituksen Ylelle antamassa lausunnossa todetaan, että poliisilaitosten verkostoa on katsottu sillä tulokulmalla, missä ihmiset tulevaisuudessa ovat.
Suomen Kylät muistuttaa, että yli puolet suomalaisista asuu tällä hetkellä maaseudulla joko kokoaikaisesti tai kausiluontoisesti. Käytännössä koko Suomi on maaseutua.
”Sen sijaan, että saisimme lukea uutisia päätöksistä, jotka vahvistavat asumisen ja yrittämisen edellytyksiä maaseudulla, luemme uutisista, kuinka palvelut yksi toisensa jälkeen karkaavat kauemmas. Tämä on maaseudulla asuville suomalaisille jo liian tuttua.”
Suomen Kylät toteaa, että elävä, asuttu ja toimintakykyisen maan tiedetään vahvistavan kokonaisturvallisuutta, mutta kansallinen päätöksenteko ei kuitenkaan toimi tämän ajatuksen mukaisesti.
Suomen Kylät -yhdistys odottaakin toiveikkaina eduskunnan lähetekeskustelussa keskiviikkona 11.3. olleen maaseutupoliittisen selonteon toimeenpanoa.